Yritystoiminta kuuluu kaikille – irlantilainen malli haastaa suomalaiset rakenteet

Mitä tarkoittaa hyvä elämä ja kenellä on oikeus tavoitella sitä? Tähän kysymykseen kiteytyy irlantilaisen Fionnathan Productions -organisaation ajattelu, joka on noussut kansainvälisesti kiinnostavaksi malliksi kehitysvammaisten ihmisten osallisuuden vahvistamisessa.

Kyse ei ole pelkästään työllistämisestä, vaan laajemmasta muutoksesta: siitä, että kehitysvammaiset ihmiset nähdään aktiivisina toimijoina, jotka voivat rakentaa omaa elämäänsä, tehdä työtä ja osallistua yhteiskuntaan tasavertaisesti.

Kehitysvamma-alalla jo noin 30 vuoden ajan eri tehtävissä toiminut yhteiskunnallinen yrittäjä Markus Vähälä on seurannut ja kehittänyt mallia kansainvälisessä yhteistyössä. Hänen mukaansa ajattelun ytimessä on yksinkertainen mutta voimakas periaate.

”Kyse on siitä, miten elämä mahdollistuu, kun tuki on oikea ja ihminen saa vapautta toteuttaa itseään.”

Fionnathan – taidetta, yrittäjyyttä ja vaikuttamista

Fionnathan Productions on noin kymmenen vuotta sitten Irlannissa perustettu yhteiskunnallinen yritys, joka yhdistää taiteen, koulutuksen ja sosiaalisen vaikuttamisen. Sen taustalla on ajatus siitä, että kehitysvammaisten ihmisten ei tarvitse tyytyä perinteisiin rooleihin palvelujen käyttäjinä, vaan he voivat toimia yrittäjinä, tekijöinä ja suunnannäyttäjinä.

Toiminta rakentuu vahvasti henkilökohtaisen budjetoinnin ympärille. Kun yksilölle annetaan mahdollisuus päättää omasta tuestaan ja sen käytöstä, syntyy tilaa uudenlaisille ratkaisuille. Samalla kasvaa myös velvollisuus tehdä valintoja – ja juuri tämä yhdistelmä on osoittautunut toimivaksi.

”Vapaus tuo mukanaan myös velvoitteita. Monilla kehitysvammaisilla ihmisillä ei ole ollut mahdollisuutta kantaa tätä omaan elämäänsä ja yhteiskuntaan liittyvää roolia. Tämä johtuu usein siitä, että heidän elämäänsä liittyvä tuki on järjestetty tavalla, joka ei tue osallistumista yhteiskuntaan tai yritystoimintaan”, Vähälä toteaa.

Fionnathanin mallissa tätä asetelmaa pyritään muuttamaan. Tavoitteena ei ole vain työllistyminen, vaan merkityksellinen rooli yhteiskunnassa.

Yrittäjyys avaa uusia mahdollisuuksia

Keskeinen osa toimintaa on yrittäjyys. Mallissa kehitysvammaiset ihmiset voivat perustaa mikroyrityksiä, jotka rakentuvat heidän omien kiinnostustensa, taitojensa ja yhteisön tarpeiden ympärille.

Yritystoiminta voi olla hyvin monimuotoista. Mukana on esimerkiksi liikkuvia kahvilakonsepteja, digitaalisia oppimisratkaisuja, taiteeseen perustuvaa liiketoimintaa, valokuvauspalveluja sekä erilaisia tuotteita ja tapahtumiin liittyviä sisältöjä.

Yhteistä näille on se, että ne eivät synny ylhäältä annettuina ratkaisuina, vaan osallistujien omista ideoista.

”Mikroyrityksissä riskit ovat usein pieniä. Se mahdollistaa kokeilemisen – erilaisia ideoita voidaan testata, jos vain löytyy halua ja innokkuutta”, Vähälä sanoo.

Yritystoiminta ei ole pelkästään tulonlähde, vaan myös väylä itsensä toteuttamiseen ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Kun markkinat löytyvät, kehitysvammaisen henkilön johtama yritys toimii samoilla ehdoilla kuin mikä tahansa muukin yritys.

Kaksoiskoulutus luo polun yrittäjyyteen

Fionnathanin mallin ytimessä on niin sanottu kaksoiskoulutus, joka rakentaa vaiheittaisen polun kohti yrittäjyyttä. Se yhdistää oppimisen, kokeilun ja käytännön tekemisen tavalla, joka sopii erilaisille oppijoille.

Ensimmäisessä vaiheessa osallistujat kehittävät yhteisöihin liittyviä ideoita ja kokeiluja. Tavoitteena on tunnistaa omia vahvuuksia, kiinnostuksen kohteita ja yhteiskunnallisia tarpeita. Tämä vaihe ei vielä tähtää suoraan yritystoimintaan, vaan luo pohjan ajattelulle ja osaamiselle.

Toisessa vaiheessa siirrytään kohti yrittäjyyttä. Tässä vaiheessa ideoita jalostetaan liiketoiminnaksi, ja osallistujat saavat tukea yrityksen perustamiseen ja kehittämiseen.

Koulutus ei kohdistu pelkästään kehitysvammaisiin henkilöihin, vaan myös heidän lähipiiriinsä. Mukana ovat omaiset, sisarukset ja ammattilaiset, mikä vahvistaa osaamista ja tukiverkostoja.

”Yksilö ei ole missään vaiheessa yksin, vaan oppiminen tapahtuu tiimeissä”, Vähälä kuvaa.

Kokemuksellinen oppiminen on keskeisessä roolissa. Ideoita ei vain suunnitella, vaan niitä testataan käytännössä. Tämä tekee yritysideoista realistisempia ja vahvempia.

Yksilö ei jää yksin – voimaa ryhmästä

Yksi mallin keskeisistä innovaatioista on ryhmämuotoinen toimintatapa. Kehitysvammaiset ihmiset eivät toimi yksin, vaan osana tiimejä, joissa on mukana myös läheisiä ja ammattilaisia.

Koulutus alkaa pienissä ryhmissä, joissa on vähintään kehitysvammainen henkilö ja hänen tukihenkilönsä. Yrittäjyysvaiheessa nämä tiimit yhdistyvät suuremmiksi kokonaisuuksiksi.
Tämä lisää osaamista, jakaa vastuuta ja vahvistaa luottamusta.

”Havaintomme mukaan monet työllistymiseen liittyvät haasteet helpottuvat, kun osaaminen monipuolistuu ja toiminta tapahtuu ryhmässä”, Vähälä kertoo.

Samalla syntyy yhteisöllisyyttä, joka kantaa myös yritystoiminnan ulkopuolelle. ”Yritykset eivät perustu vain yksilöllisiin tavoitteisiin, vaan vastaavat laajempiin yhteisiin ja yhteiskunnallisiin tarpeisiin.”

Kehitysvammaisten ihmisten työttömyysaste on monissa maissa erittäin korkea, jopa yli 90 prosenttia. Kyse ei kuitenkaan ole osaamisen puutteesta, vaan rakenteellisista esteistä.

”Kehitysvammaiset ihmiset jäävät usein yhteiskunnan taloudellisen toiminnan ulkopuolelle. Tuki on järjestetty tavalla, joka pitää heidät erillään”, Vähälä sanoo.

Perinteiset toimintakeskukset saavat häneltä kriittistä palautetta. Ne eivät hänen mukaansa ole onnistuneet avaamaan polkuja kohti itsenäisempää elämää ja työtä.

”Uskon, että tulevaisuus on kansalaisyhteisöissä. Niiden kautta voidaan siirtyä pois jäykistä järjestelmistä kohti yksilöllisempiä, mutta silti yhteiskuntaa rakentavia ratkaisuja.”

Vaikka esteitä on, niitä voidaan purkaa. Monia tarvittavia elementtejä – koulutusta, rahoitusta ja tukiverkostoja – on jo olemassa. Kyse on ennen kaikkea siitä, miten ne yhdistetään.

Suomesta puuttuu yrittäjyyden tukemista

Suomessa vastaava toiminta on vielä hajanaista, eikä selkeästi yrittäjyyteen keskittyvää mallia ole syntynyt. Tämä on Vähälän mukaan sekä puute että mahdollisuus.
”Suomessa ei ole organisaatiota, joka keskittyisi nimenomaan kehitysvammaisten henkilöiden yrittäjyyden tukemiseen. Tällaiselle toimijalle olisi selkeä tarve.”

Yksi keskeinen oppi liittyy henkilökohtaiseen budjetointiin. Esimerkiksi Skotlannissa jokaisella kehitysvammaisella henkilöllä on siihen oikeus, mikä mahdollistaa joustavamman ja yksilöllisemmän tuen.

Toinen oppi koskee yhteisöllisyyttä. Monissa maissa perheen ja lähipiirin rooli on vahvempi, mikä tukee myös yrittäjyyttä.

Suomessa puolestaan korostuu yksilökeskeisyys, joka voi rajoittaa uusien mallien syntymistä.

”Suomessa on paljon osaamista ja hyviä ihmisiä. Tarvitaan enemmän tekemisen meininkiä ja rohkeutta kokeilla”, Vähälä sanoo.

Erityisesti riskinottoon liittyvä varovaisuus nousee esiin haasteena. Pienimuotoinen yrittäjyys tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden kokeilla turvallisesti.

Kuka saa osallistua ja millä ehdoilla?

Fionnathanin mallissa kyse ei ole vain yksittäisistä yrityksistä, vaan laajemmasta yhteiskunnallisesta muutoksesta. Se haastaa ajatuksen siitä, kuka saa osallistua ja millä ehdoilla. Kun kehitysvammaiset ihmiset pääsevät rakentamaan omaa elämäänsä, heidän asemansa vahvistuu – ei pelkästään yksilöinä, vaan myös yhteiskunnan jäseninä.

”Yritystoiminta ei perustu vain yksilön, vaan kaikkien yhteisiin tarpeisiin. Sen kautta rakennetaan samalla parempaa yhteiskuntaa”, Vähälä kiteyttää.

Lopulta kyse on valinnoista. Rakennetaanko järjestelmiä, jotka eristävät, vai sellaisia, jotka avaavat mahdollisuuksia?

Irlantilainen esimerkki osoittaa, että muutos on mahdollinen. Ja ehkä tärkein viesti on yksinkertainen: ”Kyse on siitä, että ryhdytään tekemään.”