Vaikeimmin vammaisten nuorten liikunnallinen osallisuus ja liikuntakäytäntöjen etnografia

Vammaisten nuorten liikunnan harrastamista on tarkasteltu viime vuosina myös akateemisten tutkimusten voimin (esim. Hakanen ym. 2019; Eriksson ym. 2018; Ng ym. 2018). Niissä on osoitettu, että nuorten mahdollisuudet harrastaa ovat parantuneet inkluusion kannalta muun muassa apuvälineiden kehittymisen myötä. Puhutaan jopa urheilun inkluusion kirjosta, jolla viitataan vammaisille suunnattujen liikuntamuotojen variaatioon, mukaan lukien soveltava ja tuettu liikunta (esim. Kiuppis 2016).

Monet liikunnasta pitävät vammaiset nuoret harrastavatkin sitä monipuolisesti ja haluaisivat harrastaa useampiakin lajeja. Kuitenkin monet nuoret kokevat, ettei asuinpaikkakunnalla ole riittävästi tarjontaa lajikokeiluihin (esim. Eriksson ym. 2018; Saari 2021). Soveltavan liikunnan lajien ja tuettujen muotojen lisäksi nuoria innostavat esimerkiksi useat vaihtoehtoiset tai uudet urheilulajit, kuten sirkus tai lumilautailu.

Näiden tutkimusten kohteina on kuitenkin lähinnä nuoria, joiden fyysinen toimintakyky mahdollistaa urheilun harrastamisen. Vaikeampia fyysisiä ja kognitiivisia toimintarajoitteita omaavien nuorten liikunnallisista aktiviteeteista on sen sijaan tiedetty hyvin vähän. Heidän näkymättömyytensä johtuu hyvin pitkälti fyysistä toimintakykyä koskevista asenteista ja ennakkoluuloista, joiden perusteella syntyy käsityksiä näiden nuorten kyvyttömyydestä harrastaa liikuntaa. Kielteisten käsitysten vallitessa heitä varten ei välttämättä edes järjestetä mahdollisuuksia liikunnallisiin aktiviteetteihin. (esim. Eriksson ym. 2020.)

VAIKOS on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ja Helsingin yliopiston toteuttama kolmivuotinen tutkimushanke (2019-2022), jossa tutkitaan vaikeimmin vammaisten, kuten syvästi kehitysvammaisten nuorten mahdollisuuksia liikunnallisiin aktiviteetteihin. Nämä nuoret tarvitsevat laajaa ja jatkuvaa apua ja tukea, eikä heidän kohdallaan voida puhua yhtenäisestä ryhmästä, vaan tuen tarpeet vaihtelevat paljon. Tutkimukseen valikoitui nuoria, jotka ovat keskenään hyvin erilaisia niin yksilöllisiltä piirteiltään kuin elämäntavoiltaankin, mutta joista jokaisella on laajoja tuen tarpeita.

Tutkimusmenetelmiämme ovat olleet etnografinen havainnointi ja teemahaastattelu. Olemme havainnoineet 12-29–vuotiaiden nuorten liikunnallisia aktiviteetteja niiden tapahtumapaikoilla eri puolilla maata muun muassa asumisyksiköissä, toimintakeskuksissa, liikuntapaikoilla, nuorisotaloilla ja luonnossa. Lisäksi olemme tehneet teemahaastatteluja nuorten tukihenkilöiden ja heille läheisten ammattilaisten keskuudessa. Olemme haastatelleet muun muassa perheenjäseniä, kuntoutusohjaajia, fysioterapeutteja ja liikunnanohjaajia.

Tutkimusaineistomme osoittaa, että myös vaikeimmin vammaisilla nuorilla on liikunnallisia mahdollisuuksia. Ne ovat usein sidoksissa institutionaalisiin olosuhteisiin ja käytäntöihin, kuten asumisyksiköiden, toimintakeskusten ja erityisoppilaitosten toimintaan, mutta päinvastoin kuin usein luullaan, nämä nuoret eivät ole kokonaan vailla liikunnallisia kykyjä tai sellaisia ominaisuuksia, joiden myötävaikutuksella he voivat nauttia myös liikunnallisista harrastuksista.

Liikunnalliset käytännöt nuorten elämässä

Tutkimuksen piirissä olemme havainnoineet yhteensä seitsemän nuoren liikunnallisia elämänkäytäntöjä. Niiden luonne riippuu pitkälti yhteisöistä ja palveluista, joihin nuoret ovat kiinnittyneet. Aineistonkeruun ajankohtana osa nuorista asui syntymäkodissaan ja osa ympärivuorokautista erityistä tukea tarjoavissa asumisyksiköissä. Muutama nuori kävi erityisoppilaitosta, joko erityiskoulua tai erityisammattioppilaitosta, ja muutama osallistui vammaisille suunnattuun päivätoimintaan.

Liikunnallisia aktiviteetteja nuorille tarjoutui niiden organisaatioiden toiminnassa, joiden palvelujen piirissä he olivat, sekä kodin elämänkäytäntöjen ja vapaa-ajan puitteissa. Havainnoimme soveltavaa ratsastusta, fysioterapeuttista jumppaa, allasterapiaa, uintia, soveltavaa judoa, keilausta, liikunnallisia pelejä, pyöräilyä, pyörätuolissa ulkoilua, kävelyä ja sauvakävelyä, tanssia, tuettua pyörätuolitanssia, musiikkiliikuntaa, sirkusta, luistelua sekä talviriehaa, joka sisälsi muun muassa liikunnallisia ulkopelejä ja mäenlaskua. Lisäksi havainnoitavaksemme tarjoutui apuvälineillä suoritettua liikuntaa toimintakeskuksissa ja asumisyksiköissä.

Nuoret nauttivat liikunnasta, ja esimerkiksi liikuntatapahtumilla on nuorille suurta merkitystä virkistyksen kannalta, ja niitä saatetaan muistella vielä pitkään tapahtuman jälkeen. Vapaa-ajan liikunta olisi muutenkin nuorille mielekästä, mutta monet kokevat, ettei tilaisuuksia siihen ole tarpeeksi. Nuorten läheiset ja tukihenkilöt näkevät mahdollisuuksien puutteen kytkeytyvän paitsi nuoren fyysiseen toimintakykyyn, myös rajoittuneeseen vapaa-ajanpalvelujen tarjontaan asuinpaikkakunnalla. Tutkimusaineistossa oli siis selkeä ero niiden nuorten välillä, jotka pystyvät hyödyntämään suurten keskusten palveluja ja niiden, jotka asuvat kauempana kaupungeista.

Esimerkiksi eräs nuori mieshenkilö pitää suunnattomasti musiikista ja hänen kanssaan nähtäisiin innostavana kokeilla pyörätuolitanssia. Hän asuu kuitenkin kaukana lähimmältä paikkakunnalta, jolla sitä järjestetään ohjatusti, eikä nuorella ole sitä mahdollisuutta, että perheenjäsenet kuljettaisivat häntä säännöllisesti paikkakunnalle harrastamaan.

Tutkimuksemme valossa esteet ja rajoitteet liikunnan harrastamiselle ovat vaikeimmin vammaisilla nuorilla tietyissä suhteissa saman tyyppisiä kuin muillakin vammaisilla nuorilla. Asuinpaikkakunnalla ei ole välttämättä tarjolla tarpeeksi sellaisia vapaa-ajan palveluja, joihin vammaiset voisivat osallistua, eikä liikunta- ja vapaa-ajan palveluissa työskentele aina sen kaltaisia ammattilaisia, joilla olisi riittävästi kokemusta tai tietämystä esimerkiksi kehitysvammaisuudesta. Myös henkilökohtaisista avustajista ja avustajatunneista on pulaa ympäri maata niin, että säännöllinen harrastaminen olisi mahdollista. Lakisääteiset taksimatkatkaan eivät välttämättä riitä kattamaan säännöllistä liikunnan harrastamista. (esim. Armila & Rannikko 2020; Eriksson 2019; Eriksson ym. 2018.)

VAIKOS-tutkimuksemme valossa nämä rakenteelliset tekijät vaikuttavat pitkälti myös vaikeimmin vammaisten nuorten elämänkäytäntöjen muodostumiseen ja mahdollisuuksiin harrastaa liikuntaa. Mieleisen liikunnan säännöllisempi harrastaminen on pitkälti kiinni paitsi asuinpaikkakunnan harrastustarjonnasta, myös vammaispalvelujen saatavuudesta kattamaan nuoren tuen tarpeita harrastusaktiviteetteihin osallistumiseksi.

Etnografinen kenttätyömme ja elämänkäytäntöjen mikrotason tarkastelu on kuitenkin osoittanut, että nuorille tarjoutuu liikunnallisia mahdollisuuksia myös heille suunnattujen palvelujen toiminnassa. Näitä ovat esimerkiksi fysioterapia järjestettynä kotijumppana tai musiikkiliikuntana. Työ- ja päivätoimintakeskuksissa järjestetään muun muassa satuliikuntatuokioita ja erilaisia liikuntatapahtumia, jolloin mennään luontoon tai varataan harjoitteluvuoro urheiluseurojen tai kuntien ja kaupunkien ylläpitämistä liikuntapalveluista. Kouluissa ja erityisoppilaitoksissa liikuntaa on sisällytetty opetussuunnitelmiin, ja joissakin oppilaitoksissa liikuntaa painotetaan erityisesti. Liikunnan merkitys nähdään tärkeänä lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannalta, ja nuorten rohkaiseminen liikunnallisuuteen on koulujen toiminnassa keskeistä.

Vaikeimmin vammaisten nuorten liikkumisen mahdollisuudet: inkluusion käytäntöjä vai institutionaalista rajoittumista?

Mitä tulee vaikeimmin vammaisten nuorten osallisuuteen nuorille suunnatuissa harrastuspalveluissa ja liikuntaharrastuksissa, ongelmat ovat syviä, sillä heitä ei juurikaan nähdä integroituneina nuorten harrastuspiireihin. Toiminta on pitkälti institutionaalisesti eriytettyä, mikä pitää nämä nuoret muiden näkymättömissä. Inkluusion käytäntöjä luodaan pääasiassa itse toiminnassa, kuten erityisoppilaitosten liikuntatunneilla, jolloin myös vaikeimmin vammaiset nuoret ja heidän toiminnalliset aloitteensa otetaan yhdenvertaisesti huomioon paremman toimintakyvyn omaavien nuorten kanssa.

Kuitenkaan inkluusio ei näytä ulottuvan heidän statukseensa nuorten joukossa yleensä. Se liittyy suuressa määrin vammaisuutta koskeviin käsityksiin ja asenteisiin, joiden puitteissa vammaisuuteen ei esimerkiksi liitetä liikunnallisia ominaisuuksia tai kyvykkyyttä. Asenteet vaikuttavat paljon siihen, ettei heitä varten lisätä harrastustarjontaa tai järjestetä erityistä tukea liikuntapaikoilla niin, että harrastaminen mahdollistuu myös vertaisryhmän ulkopuolella. Tilanne on erittäin hankala etenkin syrjäseuduilla asuvien nuorten kohdalla, sillä kun vammaisista henkilöistä ei välttämättä muodostu harrastusryhmää, toiminnan järjestämistä tai edes mukauttamista yksittäisiä vammaisia henkilöitä varten ei pidetä edes tarkoituksenmukaisena.

Kuitenkin kodit ovat ratkaisevassa roolissa juuri vaikeimmin vammaisten nuorten osallisuuden kannalta, mitä tulee harrastamiseen ja muuhun yhteisölliseen toimintaan. Perheen elämäntavat ovat merkittävä tekijä myös siinä, kuinka paljon nuoria rohkaistaan harrastamaan ja etsitään heille sopivia liikkumisen ja muun harrastamisen muotoja. Perheet, nuorten palvelut, harrastus- ja urheiluseurat sekä vammaisjärjestöt muodostavat parhaimmillaan tiivistä yhteisöllisyyttä, jolloin nuoren läheisillä suhteilla ja verkostoilla on olennainen merkitys elämänlaadun ja hyvinvoinnin ylläpitämisessä.

Lähteet

• Armila, Päivi & Rannikko, Anni (2020) Avoimuuden paradoksit – vammaiset nuoret nuorisokulttuurisen liikunnan kentillä. Teoksessa Kokkonen, Jouko & Kauravaara, Kati (toim.): Eriarvoisuuden kasvot liikunnassa. Liikuntatieteellisen seuran julkaisu nro 175. Helsinki: LTS. 30-49.
• Eriksson, Susan & Saukkonen, Eero & Mietola, Reetta & Katsui, Hisayo (2020) Vaikeimmin vammaisten nuorten liikunnan harrastaminen ja eriarvoinen osallisuus. Teoksessa Jouko Kokkonen & Kati Kauravaara (toim.) Eriarvoisuuden kasvot liikunnassa. Liikuntatieteellisen seuran julkaisu nro 175. Helsinki: LTS. 94-112.
• Eriksson, Susan & Armila, Päivi & Rannikko, Anni (2018) toim. Vammaiset nuoret ja liikunta. LIKES, Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 346. Jyväskylä: LIKES.
• Eriksson, Susan (2019) Vammaisten asema, vaikuttaminen ja digitaalisuus – liikkumisrajoitteisten nuorten kiinnostuksen kohteet ja mielekkäät toimintamuodot yhteiskunnassa. Invalidiliiton julkaisuja R., 29, 2019. Helsinki: Invalidiliitto ry.
• Hakanen, Tiina & Myllyniemi, Sami & Salasuo, Mikko (2019) Takuulla liikuntaa – kyselytutkimus toimintarajoitteisten lasten ja nuorten liikunnan harrastamisesta ja vapaa-ajasta (liikejatkuu.fi). Nuorisotutkimusseuran/Nuorisotutkimusverkoston verkkojulkaisuja 142. Helsinki: Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto. [luettu: 19.3.2021]
• Kiuppis, Florian (2016) Inclusion in Sport: disability and participation. Journal of Sports in Society. Cultures, Commerce, Media, Politics. Volume 21, 2018 – Issue 1. Inclusion in Sport, Disability and Participation. 4-21.
• Ng, Kwok & Rintala, Pauli & Asunta, Piritta (2019) Toimintarajoitteiden yhteydet liikuntakäyttäytymiseen. Teoksessa Sami Kokko & Leena Martin (toim.): Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2018. Helsinki: Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2019:1. 107-116.
• Saari, Aija (2021) Liikuttaako? Toimintarajoitteisille suunnatun Liikkujakyselyn ja Seurakyselyn raportti. Helsinki: Suomen Paralympiakomitea.https://www.lts.fi/media/lts_soveltava-liikunta/liikuttaako_raportti.pdf [luettu: 19.3.2021].