Kiinnostus ja asenne ratkaisevat

”Kehitysvamma-alan työntekijältä vaaditaan vuorovaikutustaitoja, jotka lähtevät asiakkaan tarpeista sekä kiinnostusta muun muassa ei-kielelliseen kommunikointiin. Tärkeää on myös yksilöllisyyden ymmärrys, sekä tietenkin kiinnostus alaa kohtaan”, määrittelee Rinnekoti-Säätiön johtava psykologi Emmi Tuomi hyvän työntekijän ominaisuuksia.

Vuodesta 2008 saakka kehitysvamma-alalla työskennelleelle Tuomelle on ehtinyt muodostua jo varsin vahva kokemus alan erityispiirteistä sekä vaatimuksista.

”Näen hyvin läheltä, kuinka meille työharjoitteluun ja työhön tulevat psykologit kehittyvät uransa aikana. Hoito- ja kuntoutusyksikön konsultoivan työn lisäksi teen paljon moniammatillista yhteistyötä myös muiden työntekijöidemme, kuten toiminta-, puhe- ja fysioterapeuttien sekä lääkäreiden kanssa”, taustoittaa Tuomi.

Työ tekijäänsä opettaa – ja täydennyskoulutus

Psykologien maisteriopinnot ovat samansisältöiset kaikille opiskelijoille, eikä kehitysvamma-ala nouse millään tavoin erityisesti esiin opintojen kuluessa. Opintoihin kuuluu kuitenkin pakollinen harjoittelu, jonka voi valita oman mielenkiintonsa mukaan. Työharjoittelu ei tosin määritä opiskelijoiden tulevaa suuntautumista lopullisesti, vaan valmistuva psykologi on aivan yhtä pätevä mihin tahansa psykologin tehtävään.

”Käsittääkseni myöskään terapeuttiopinnoissa ei ole mainittavasti kehitysvamma-alan opintoja, joten kehitysvamma-alalla työskentelevien ammattiryhmien osaaminen syntyy harjoittelun, työkokemuksen ja täydennyskoulutuksen kautta. Tosin lisensiaattitasoinen erikoispsykologikoulutus (neuropsykologia, kehitys- ja kasvatuspsykologia) antaa enemmän erityisvalmiuksia myös kehitysvamma-alalle”, Tuomi toteaa.

Monet kehitysvamma-alasta kiinnostuneet vastavalmistuneet psykologit haluavat tulla Rinnekotiin harjoittelujaksolle syventääkseen osaamistaan. Viime vuosina harjoittelijahakijoita on ollut runsaasti.

Myös täydennyskoulutus on tärkeä väylä ammattiosaamisen syventämiseen ja siksi tarvetta koulutukseen olisi paljon. Kuitenkin siihen liittyy omat kompansa, sillä koulutusten järjestäminen on kaupallista toimintaa ja monesti koulutukset lupaavat paperilla enemmän kuin ne todellisuudessa antavat.

”Meille tulee paljon koulutustarjouksia, mutta suurimmasta osasta ei ole hyötyä kehitysvammatyössä. Eritoten akateemisesti koulutettujen alan työntekijöiden jatkokoulutus on paljolti muuta kuin suoraan kehitysvamma-alaan liittyvää yliopistollista koulutusta”, Tuomi harmittelee.

Onneksi muunkinlaista koulutusta on silloin tällöin tarjolla. Alalla työskenteleville psykologeille järjestettiin viimeksi muutama vuosi sitten täydennyskoulutusta, jossa järjestämisessä muun muassa Kehitysvammaliitto oli mukana. Tähän koulutukseen osallistui myös Rinnekodin psykologeja.

Täydennyskoulutuksesta jäi jäljelle työnohjausryhmä, johon kuuluu kehitysvamma-alalla työskenteleviä neuropsykologeja ja psykologeja ympäri Suomea. Ryhmän tarkoituksena on osaltaan tukea alan työntekijöiden ammatillista osaamista.

Talon ulkopuolisen koulutuksen lisäksi Rinnekoti-Säätiö järjestää myös omia sisäisiä koulutuksiaan, jotka liittyvät esimerkiksi perheiden kanssa tehtävään työhön tai alaikäisten itsemääräämisoikeuteen, koska Rinnekodin asiakkaissa on myös lapsia.

Rinnekodissa on viimeisen vuoden aikana kehitetty voimakkaasti lastensuojelupalveluita, mikä on tuonut mukanaan uudenlaisia koulutustarpeita. ”On ollut vaikeaa löytää ulkopuolista koulutusta, joka huomioisi sekä kehitysvammaisuuden että lastensuojelullisen problematiikan. Pyrimmekin vahvistamaan omaa osaamistamme tekemämme työn kautta ja tarjoamaan sitä tarpeen mukaan myös ulospäin”, Tuomi mainitsee.

Haastava, mutta monipuolinen työ

Kehitysvamma-ala on yhdistelmä monia eri tieteen osa-alueita, kuten lääketiedettä, neurologiaa, neuro- ja kehityspsykologiaa, terapiaa sekä neuropsykiatriaa. Ala tarjoaisi siis paljon työtä, mutta kuitenkin esimerkiksi kehitysvamma-alaan erikoistuneita lääkäreitä tai psykologeja on Suomessa todella vähän.

Psykologien työssä vaikea- ja monivammaisten asiakkaiden kohtaaminen sinänsä tuo työhön omat erityispiirteensä muun muassa kommunikaatio-ongelmien vuoksi. Samoin esimerkiksi läheisyyden sieto aistimonivammaisen ihmisten kanssa on monille kova kynnys ylitettäväksi.

Omat kommervenkkinsä työhön tuovat psykologiset arviointivälineet, joita ei ole suunniteltu kehitysvammaisten ihmisten arviointiin. Tämän vuoksi esimerkiksi kognitiivisen tason arviointi on kehitysvammaisten henkilöiden kanssa työskenneltäessä sovellettava yksilöllisesti perustietämyksen avulla.

”Vaikeimmin kehitysvammaisten asiakkaiden arviointi on hyvin yksilöllistä. Heitä arvioidessamme emme voi tuijottaa normeja ja tehdä vertailuja muihin ihmisiin. Näitä ihmisiä arvioidaan yksilöllisesti tarkkailemalla jokaisen omaa kehitystä ja vertaamalla, kuinka he kehittyvät omissa rajoissaan. Toisaalta vain lievästi kehitysvammaisia ihmisiä voidaan arvioida aivan samoilla arviointimenetelmillä kuin vammattomiakin ihmisiä sekä verrataan heidän kehitystään ikäluokan tasoon”, Tuomi selvittää.

Normit eivät päde

Tuomi kehuu kehitysvammapsykologin työtä hyvin vaihtelevaksi ja monipuoliseksi verrattuna esimerkiksi entiseen työhönsä koulupsykologina, jolloin hän testasi samoilla testeillä kaikki asiakkaansa pahimmillaan liukuhihnamaisesti.

”Kehitysvamma-alalla työtä tehdään yksilöllisemmin ottaen huomioon jokaisen asiakkaan erityisominaisuudet. Mitkään normit tai ennakko-odotukset eivät päde”, Tuomi kuvailee.

Kymmenen vuoden työkokemuksen perusteella Tuomi arvelee, että hänellä on jossain määrin eväitä arvioida, millaiset persoonallisuudet pärjäävät kehitysvamma-alalla parhaiten. Tärkeimmäksi ominaisuudeksi hän nimeää kiinnostuksen alaa kohtaan, mutta myös henkilökohtaiset ominaisuudet, kuten vuorovaikutteisuus, ihmisten lähestyminen, erilaisuuden ja hitauden sietäminen asiakastyössä ovat tärkeitä ominaisuuksia alalla menestymisessä.

”Koska papereista näkyvää erikoiskoulutusta alalle ei ole, etsimme tietynlaisia persoonia ja hyvin usein valintamme ovat osuneet oikeaan. Kun uusi työntekijä tulee töihin, hän on usein alalla joko puoli vuotta tai lopun elämää, sillä ihminen joko sopii tälle alalle tai sitten ei, ja se selviää hyvin nopeasti kokeilemalla”, kiteyttää Tuomi.