Aikuisten kaupunkisatu selkokielellä

”Tässä on käytetty sekä leikkauksia että juustohöylää”, luonnehtii kirjailija Reijo Mäki teoksensa Pimeyden tango selkomukautusta lainaten politiikasta tuttua terminologiaa.

Selkomukautus ohensi Mäen teosta yli kaksisataa sivua, sillä alkuperäinen kirja on 350-sivuinen, mutta selkoversiossa sivuja on vain 126. Teoksen perusjuoni on kuitenkin jäljellä, ehkä jopa alkuperäisteosta selvemmin, sillä selkomukautuksesta on poistettu juonen etenemisen kannalta vähemmän tärkeitä sivujuonia. Myös joidenkin kirjassa esiintyvien henkilöiden painoarvoa on selkomukautuksessa vähennetty.

”Ehkä sivujuonten karsiminen on vienyt hieman juonen kehityksessä vaadittavaa jännityksen heräämistä ja kasvamista, mutta toisaalta selkomukautus palvelee omaa lukijakuntaansa parhaiten juuri sellaisena kuin se on, sillä joillakin ihmisillä on vaikeuksia omaksua pitkiä dialogeja sekä kuvailuja”, Mäki tuumii.

”Nostan hattua selkomukauttajalle hienosti tehdystä työstä. Hänellä on ollut varmasti kova työ lyhentäessään teosta ilman, että teoksen keskeinen sisältö olisi muuttunut”, Mäki jatkaa.

Alan maallikkona Mäki en tiedä selkokielestä paljoakaan. Kuitenkin hänen mielestään on tärkeää, että selkokieltä tuotaisiin enemmän esille eri yhteyksissä, sillä on paljon ihmisiä, jotka eivät voi nauttia yleiskielellä kirjoitetuista romaaneista.

Tavaramerkkinä rönsyilevä kieli

Vaikka Mäki kiitteleekin vuolaasti teoksensa selkoversiota, häneen omaan ilmaisuunsa selkokieli ei sovi. Tähän mennessä hän on kirjoittanut 26 Vares-teosta ja 27. on tulossa. Teokset ovat yleensä 400 – 500 -sivuisia, joten ne sisältävät aina varsinaisen rikosmysteerin lisäksi myös paljon sivujuonteita, joiden tehtävänä ei ole pääjuonen eteenpäin vieminen.

”Tavaramerkkini on, että kirjoissani on paljon rinnakkaisia juonia, kaikenlaisia naiskuvioita, krapula-aamuja, pettymyksiä, epäonnistuneita yhteydenottoja ynnä muuta. En kerro pelkkää rikostarinaa, vaan teosteni kokonaisuuteen liittyy paljon päähenkilöiden ryöpsähtelevää ja kompastelevaa yksityiselämää, joka nivoutuu eri tavoin varsinaiseen pääjuoneen. Jännitysaspektin lisäksi teoksiini sisältyy aina myös huumoria, joka jakaa lukijakuntani tiukasti kahtia”, Mäki kuvailee.

Sivujuonteiden tehtävänä on antaa elämänmakua ja syvyyttä henkilöhahmoihin. Lisäksi Mäki pystyy henkilöidensä kautta ottamaan kantaa moniin yhteiskunnallisiin asioihin melko karskillakin tavalla. Tällöin ääneen pääsee usein rapajuoppo novellikirjailija Luusalmi, joka kuvittelee itsestään liikoja, ja kommentoi yhteiskuntaa ikään kuin hovinarrin ominaisuudessa.

Pelkistetympi on parempi

Vaikka Mäki väittääkin tyyliään rönsyileväksi, hän toisaalta pyrkii tiivistämään sanottavansa mahdollisimman napaksi kokonaisuudeksi. Tässä suhteessa hänestä siis kuitenkin löytyy ripaus selkokirjailijaa. Usein Mäen henkilöhahmojen välinen dialogi syntyy yhden ydinsanan ympärille, joka on ollut kirjailijan mielessä kenties pitkänkin ajan odottamassa sopivaa käännettä tekeillä olevan romaanin juonessa.

”Mitä enemmän dialogista pystyy ottamaan sanoja pois sen parempi, sillä kukaan ei ole niin rasittava kuin pitkien juttujen mies, joka alkaa baarissa juurta jaksain selostaa omia asioitaan. Sellaista ei saa ikinä päästää kirjaan! Kun pitkien juttujen mies tulee kertomaan tarinoitaan, minun tekisi mieli lähteä tupakalle, vaikka en ole koskaan polttanutkaan”, Mäki vitsailee.

Turku täynnä mysteerioita

Mäen teoksilla on uskollinen ja laaja lukijakuntansa, mutta siitä huolimatta hänen tuotantonsa on usein kriitikoiden hampaissa. Eräs kriitikko väitti teoksia epäuskottaviksi, koska niissä Turku esitetään jatkuvien murhamysteerioiden tapahtumapaikkana, vaikka oikeasti kaupungissa ei voi millään tapahtua niin paljon rikoksia.

”Lähetin tälle kriitikolle tietoa Ystadista, joka on Kankaanpään kokoinen kaupunki. Silti rikoskomisario Kurt Wallander tutkii tässä kaupungissa jatkuvasti tapauksia, joissa palavat joutsenet lentävät ja joka toisessa risteyksessä on irti hakattuja päitä. Nämä kaikki kyllä menevät läpi, mutta kun Reijo Mäki kirjoittaa Turusta, joka on kymmenen kertaa suurempi kuin Ystad, niin se on ihan epäuskottavaa”, Mäki ihmettelee.

Hän korostaa, että Vares-teokset eivät edes pyri kuvaamaan arkitodellisuutta, vaan ne ovat aikuisille suunnattuja kaupunkisatuja, joissa voi tapahtua monia hyvinkin uskomattomia asioita.

Selkokirjakummit

Mäki on iloinen tultuaan nimetyksi selkokirjakummiksi.

Ajatus selkokirjakummiudesta syntyi alun perin Kehitysvammaliiton Selkokeskuksessa, jossa haluttiin parantaa selkokirjallisuuden tunnettuutta, jotta lukijat löytäisivät paremmin selkokirjojen äärelle. Ensimmäiseksi selkokirjakummiksi valittiin Kari Levola, joka haastoi seuraavaksi kummiksi Anna-Leena Härkösen Helsingin kirjamessuilla 2011. Selkomukautus Härkösen teoksesta Häräntappoase (mukautus Johanna Kartio) julkaistiin kirjamessuilla 2013. Samassa tilaisuudessa Härkönen haastoi seuraavaksi selkokirjakummiksi Reijo Mäen, joka puolestaan valitsi seuraajakseen kirjailija Eppu Nuotion.

”Eppu Nuotio on monipuolinen kirjailija, hänen laaja skaalansa ulottuu lastenkirjoista suosittuihin dekkareihin. Tämän takia Eppu oli valintani seuraavaksi kummiksi”, perustelee Mäki valintaansa.

”Omilla ehdoillaan toimiva kokonaisuus”

Selkokeskuksen suunnittelijan Ari Sainion tekemä selkomukautus Reijo Mäen teoksesta oli erittäin haastava tehtävä. Rönsyilevästä kirjoitustyylistään tunnetun Mäen tekstiä piti karsia ja lyhentää melkoisesti. Siitä huolimatta jäljellä on edelleen Mäelle omaleimainen kirjoitustyyli.

”Reijo Mäen dekkarit ovat persoonallisia ja suosittuja, niillä on oma lukijakuntansa, ja päähenkilö Jussi Vares on tunnettu hahmo kirjojen lisäksi elokuvien ansiosta. On hienoa, että Reijo Mäki antoi selkokirjakummina Vares-dekkarin mukautettavaksi. Näin selkokirjojen lukijatkin pääsevät kirjan kautta kurkistamaan yhteiskunnan laita- ja varjopuolelle, jossa Vares toimii”, toteaa Sainio.

Hän kertoo, että Mäen tekstin mukauttaminen oli hauska tehtävä, mutta se tarjosi myös monia ongelmia, joihin piti löytää ratkaisu. Eräs näistä oli lyhentämiseen liittyvät kysymykset, sillä selkokirjassa on huomattavasti vähemmän sivuja kuin alkuperäisessä kirjassa. Rönsyilevästä kirjoitustyylistään tunnetun Mäen tekstiä piti karsia ja lyhentää melkoisesti.

”Yritin pysytellä pääjuonen kannalta oleellisissa kohdissa ja karsin useita sivujuonia. Mäen henkilögalleria on laaja ja siksi monet henkilöt jäivät pois selkokirjasta. Silti selkoversioon jäi henkilöitä ehkä enemmän kuin selkokirjoissa yleensä. Mäen kirjoja värittävät myös päähenkilön ja hänen kavereidensa jutustelu ja sanailut Turun kapakoissa, niitä karsin myös. Kaiken karsimisen jälkeen selkoversio on alkuperäisistä aineksista koottu, omilla ehdoillaan toimiva kirjallinen kokonaisuus niin, että karsituilla osilla ei ole tehtävää siinä kokonaisuudessa”, Sainio kuvailee.

Kolme pääjuonta

Alkuperäisessä teoksessa ei ole vain yhtä juonta vaan oikeastaan kolme eri pääjuonta, jotka yhdistyvät lopussa.

Selkomukautuksessa kolmen juonen kuljettaminen yhtä aikaa kohti loppua siten, että lukija tietää, missä milloinkin mennään, oli vaativaa. Lukijaa helpottaa se, että jokaisen luvun alkuun on selvästi merkitty, mikä juoni milloinkin on kyseessä, esimerkiksi ”Harry Koivikon tapaus”. Selkoversiossa täytyy myös säilyttää alkuperäisen kirjan tunnelmia sekä teoksen kirjoittajan persoonallista kielenkäyttöä.

Myös Mäen käyttämät eloisat kuin-vertaukset antoivat Sainion työhön oman haasteensa, kun hän joutui miettimään ja sopeuttamaan niitä selkotekstiin sopiviksi. Hyvä esimerkki tällaisesta vertauksesta on alkuperäisen kirjan vertaus ”Iltapäivä oli puolipilvinen ja harmaa, mutta lämmin kuin Suomen armeijan se vielä astetta harmaampi paskamantteli.” Selkoversioon vertaus päätyi muodossa ”Iltapäivä oli harmaa mutta lämmin kuin Suomen armeijan mantteli.”

Kirjan lukuisista herkullisista kohtauksista Sainiolle jäi erityisesti mieleen vertaansa vailla oleva kihlajaiskohtaus, jossa murhamies tulee naisensa luokse.

”Hän on ryöstänyt kultasepänliikkeen ja ojentaa naiselle koko esittelyalustallisen sormuksia sanoen: ”Tossa on, valitse siitä. Ota vaikka useampia”. Ja seuraavaksi ruvetaankin sitten suunnittelemaan matkaa kihlajaisten kunniaksi”, Sainio naureskelee.

Sainion selkomukautus Pimeyden tangosta julkaistaan Helsingin kirjamessuilla 24.10. klo 16.30. Kirja on myynnissä messuilla, sen jälkeen Opikkeen verkkokaupassa ja Selkokeskuksen kirjavälityksessä.

Lisätietoa

• Selkokeskus (selkokeskus.fi)
• Pimeyden tango Opikkeen verkkokaupassa (opike.fi)