Yksilölliset koulutusvalinnat ovat osa kehitysvammaisen nuoren hyvää elämää

Kehitysvammaiset nuoret haaveilevat omasta elämästä, uusien asioiden oppimisesta, ammatista ja työstä sekä ystävistä. Yksilöllisten tarpeiden mukaan muuntuva koulutus, siirtymävaiheen yhteistyö sekä riittävät ohjaus- ja tukipalvelut tukevat näiden haaveiden toteutumista, toteaa KM Anneli Hermanoff tuoreessa kehitysvammaisten nuorten toisen asteen koulutuspolkuja tarkastelevassa väitöskirjassaan, joka tarkastettiin Lapin yliopistossa 1.4.2016.

Tutkimukseen osallistui 14 kehitysvammaista nuorta ja heidän huoltajansa. Tutkimuksen aineisto koottiin nuorten yksilöhaastatteluista vuosilta 2012 ja 2014 sekä huoltajien kertomuksista nuoren koulutuspoluista. Nuorten haastattelujen tukena käytettiin selkokieltä ja kuvia.

Suomessa jokaisella nuorella on oikeus toisen asteen koulutukseen. Perusopetuksen päättyessä nuori jättää taakseen koko ikäluokalle yhteisen järjestelmän ja hän lähtee rakentamaan itselleen omaa koulutus- ja elämänpolkua ja niiden kautta suhdettaan yhteiskuntaan. Perusopetus ja toisen asteen koulutus muodostavatkin yhdessä tärkeän perustan nuoren oppimiselle, osallisuudelle ja toimijuudelle sekä työn tekemiselle nyky-yhteiskunnassa. Koulutuspaikan saaminen, opintojen loppuunsaattaminen sekä niiden kautta työelämään pääseminen ovat ratkaisevia tekijöitä nuorten yhteiskuntaan kiinnittymisessä.

Erityisesti Lapissa toisen asteen opiskelupaikkojen vähäisyys ja pitkät maantieteelliset etäisyydet tarkoittavat nuorten varhaista itsenäistymistä ja aikuistumista sekä muuttoa pois omalta kotipaikkakunnalta. Kehitysvammaisille nuorille toiselle paikkakunnalle muuttaminen ja opintojen aloittaminen heti peruskoulun jälkeen on haastavaa. Soveltuvien koulutusten vähäisyys ja riittämättömät tai kokonaan puuttuvat valvotut oppilasasuntolat lisäävät jo opintoihin hakeutumisvaiheessa eriarvoisuutta ja kaventavat erityisesti kehitysvammaisten nuorten todellisia koulutusvaihtoehtoja.

Perusopetuksen ja erityisopetuksen kehitys näkyy myös muuttuneina odotuksina ammatillista koulutusta ja ammatillista erityisopetusta kohtaan. Kehitysvammaisten nuorten kyvyt, taidot ja valmiudet ovat perusopetuksen päättyessä nykyään hyvin erilaiset kuin niillä kehitysvammaisilla nuorilla, jotka vapautettiin oppivelvollisuudesta. Haasteena ei ole niinkään se, että nuori ei pääsisi johonkin koulutukseen, vaan se, vastaako koulutus hänen yksilöllisiä tarpeitaan ja toiveitaan, ja se, mitä tapahtuu koulutuksen jälkeen.

Siirtymävaiheella on iso merkitys

Vahvasta myönteisestä opiskeluasenteesta huolimatta siirtyminen perusopetuksesta toiselle asteelle näyttäytyy tutkimuksen mukaan kehitysvammaisten nuorten arjessa hyppynä tuntemattomaan, joka koetaan sekä opiskelukulttuurin että koko elämäntilanteen muutoksena. Jatko-opiskelupaikan hakeminen, saaminen ja valinta aiheuttavat hyvin samanlaisia tunteita kuin muissakin nuorissa uuden asian edessä: epävarmuutta, pelkoa ja uteliaisuutta.

”Peruskoulun päättyessä vaihtoehdot olivat vähissä. Ei ole helppoa laittaa erityisnuori itsenäistymään toiselle paikkakunnalle, se ei ole helppoa terveellekään nuorelle.”

Onnistunut opiskelu ei rakennu pelkästään kognitiivisten prosessien varaan, vaan kehitysvammaisten nuorten elämään ja arkeen liittyy paljon asioita, jotka on opittava ennen kuin täysipainoinen opiskelu on mahdollista. Itsenäisyyden ja oma-aloitteisuuden vaatimukset voivat muodostua esteeksi, jos nuoren yksilölliset valmiudet eivät vastaa opiskeluympäristöstä nousevia vaatimuksia.

”Nuorella kestää kohtuullisen pitkään, ennen kuin luottaa ja tutustuu uusiin ihmisiin, ei opiskelua uudessa ympäristössä ole heti helppoa aloittaa.”

Osallisuutta olisi lisättävä

Kehitysvammaisuus asettaa vaatimuksia nivelvaiheen ohjauspalveluille ja pedagogisille ratkaisuille. Kehitysvammaiselle nuorelle on haaste hankkia itsenäisesti tietoa häntä koskevista koulutus- ja ammattivaihtoehdoista. Kehitysvammaiset nuoret tarvitsevat tuekseen koulutuskokeiluja ja yksilöllistä ohjausta sähköisten palveluiden lisäksi. Oppilaitosten käyttämien hakulomakkeiden ymmärrettävyyttä ja selkeyttä lisäisivät selkokielen ja kuvien käyttö, ja samalla ne tavoittaisivat paremmin myös kehitysvammaiset nuoret.

Koulutuksellisissa siirtymävaiheissa tulisi kiinnittää huomiota suunnitelmallisuuteen ja kehitysvammaisten nuorten toimijuuteen. Siirtymävaiheiden tueksi laadittavassa yksilöllisessä suunnitelmassa tulisi huomioida yksilölliset tarpeet ja tavoitteet sekä vahvistaa nuorten omaa aktiivista toimijuutta. Toimijuuden kehittyminen edellyttää mahdollisuuksia osallistua ja tehdä itseä koskevia päätöksiä. Kehitysvammaisten nuorten osallisuuden ja toimijuuden tulisi olla myös peruskoulun ja ammatillisten oppilaitosten ohjauksen keskiössä.

Myönteinen asema opiskelijayhteisössä rakentuu muilta samanlaisilta nuorilta saadusta tuesta, osallisuuden kokemuksesta ja ryhmään kiinnittymisestä. Tuki korostuu erityisesti opiskeluun liittyvissä siirtymä- ja muutosvaiheissa. Ystävien avulla nuoren on helpompi sopeutua ja toimia muuttuneessa elämäntilanteessa.

”Nuori on saanut uusia ystäviä opiskeluyhteisössä ja varmaan saanut näin myös vertaistukea. Samanlaisten kavereiden merkitys sopeutumisessa on ollut suuri. Sosiaalinen kanssakäyminen on lisääntynyt, päivittäinen kanssakäyminen, yhteinen tekeminen.”

Opiskelun merkityksistä

Tutkimuksen mukaan opiskelun merkitykset kytkeytyivät kehitysvammaisella nuorella neljään peruselementtiin: aikuisuuteen siirtymiseen, uusien asioiden oppimiseen, työhön ja sosiaalisiin suhteisiin. Opiskelu ja koulutus ovat väyliä kohti aikuisuutta ja toimivat myös oman näköisen hyvän elämän rakentamisen tukena. Toisella paikkakunnalla opiskelu ja asuntolassa asuminen tukevat kehitysvammaisen nuoren itsenäistymistä. Ammatilliseen koulutukseen liitetty asumisvalmennus vahvistaa kehitysvammaisen nuoren mahdollisuuksia harjoitella henkilökohtaisia ja sosiaalisia elämäntaitoja sekä irtautumista lapsuudenkodista.

”No maanantaina meen, ihan vähän jännittää. Onhan mulla puhelin, voin soittaa, jos tulee koti-ikävä. Olisi tärkeä, että oppisi huolehtimaan omista tavaroista, oppisi kulkemaan. Asuntolassa asun, meillä on asuntolassa aikuinen. Siellä harjoittelen kotoa pois muuttamista.”

Valvotut opiskelija-asuntolat toimivat samalla oppimisympäristöinä, jotka mahdollistavat nuorten vapaa-ajantoiminnan ja lisäävät kehitysvammaisten nuorten mahdollisuuksia saada uusia ystäviä ja vahvistaa sosiaalisia taitojaan.

”On paljon kavereita, olen tutustunut niihin täällä uudessa koulussa, me jutellaan vaan. Pelataan iltaisin sählyä, iltavalvoja vetää ne meille. Asuntola on kiva paikka. Siellä asutaan samassa kämpässä Timon kanssa. Tehään yhessä asioita.”

Tutkimuksen nuorten suhtautuminen työhön ja työn tekemiseen oli myönteistä. Työ määrittyi nuorten kertomuksissa osaksi hyvinvointia ja elämänlaatua sekä aikuisuutta tukevana ja ohjaavana tekijänä.

”Koulusta valmistuu ja saa ammatin, siksi olen opiskelemassa. Kaikki työ on tärkeää. Työpaikka on tärkeä, koska pääsee töihin ja saa tehdä koulussa oppimiaan asioita.”

Mistä tekijöistä muodostuu hyvä opiskeluympäristö?

Ihannekoulu rakentuu fyysisestä, pedagogisesta ja sosiaalisesta oppimisympäristöstä. Hyvässä opiskeluympäristössä on hyvä ja turvallinen olla, oppia ja opiskella. Sinne on mukava mennä iloisella mielellä. Erityisesti opintojen alkuvaiheessa oppilaitoksen sijainti omalla paikkakunnalla on turvallisuutta lisäävä tekijä. Opettajien ja ohjaajien riittävä määrä, huumorintaju sekä heidän persoonalliset piirteensä muodostavat alustan myönteisen ilmapiirin ja vuorovaikutuksen syntymiselle.

Toiminnallinen oppiminen ja oppimiseen liitetyt työssäoppimisjaksot antavat kehitysvammaisille nuorille hyvää kokemuspintaa työelämästä. Päivä- ja työtoiminnan merkitys korostuukin oman näköisen elämän rakentamisessa, mutta niiden sisältöalueita ja käytettyjä menetelmiä tulisi kehittää nykypäivää vastaaviksi. Opiskelun päättövaiheeseen liitetty työhönvalmennus aidoissa työpaikoissa olisikin merkittävä keino tukea kehitysvammaisen nuoren siirtymistä kohti työelämää.

Opiskelukaverit, mahdollisuus yhdessä tekemiseen ja harrastamiseen ovat osa sosiaalista oppimisympäristöä, ja sosiaaliset suhteet muodostuvat opiskelun positiivisiksi voimavaroiksi.

Kehittämistarpeita

Ammatillisella koulutuksella ja ammatillisella erityisopetuksella on keskeinen asema kehitysvammaisten nuorten inhimillisten toimintamahdollisuuksien ja yksilöllisten valintojen mahdollistamisessa ja toteutumisessa. Yksilöllisten tarpeiden mukaan muuntuva koulutus sekä riittävät ja oikein kohdennetut tuki- ja ohjauspalvelut sekä nuorten omien toiveiden kuunteleminen rohkaisevat kehitysvammaisia nuoria toimijuuteen ja osallisuuteen ja oman hyvännäköisen elämän rakentamiseen.

Lähteet:

Hermanoff, Anneli (2016). ”Mukava mennä iloisella mielellä” Narratiivinen tutkimus kehitysvammaisten nuorten toisen asteen opinnoista (urn.fi). Väitöskirja. Acta Universitatis Lapponiensis 320.