”Tarjoamme ongen, emme kalaa”

Järjestön toiminnanjohtaja Mari Tuohimaa on ollut tehtävässään puolitoista vuotta.

”Sihteeristömme on pieni nyrkkipaja, jossa työskentelee minun lisäkseni kaksi ohjelmasuunnittelijaa ja talouskoordinaattori”, Tuohimaa kuvailee.

Vammaiskumppanuus on toiminut vuodesta 1989. Sen perustivat suuret vammaisjärjestöt, jotka halusivat nostaa esiin vammaisten ihmisten aseman kehittyvissä maissa. Aikaisemmin järjestö tunnettiin nimellä Fidida, mutta nimi vaihtui Vammaiskumppanuudeksi vuonna 2014. Nimenmuutoksen myötä järjestö on hakenut ohjelmatukirahoitusta ulkoministeriöltä. Jäsenjärjestöt yhteistyökumppanuuksineen toteuttavat yhdessä yhteistä Vammaiskumppanuusohjelmaa sihteeristön koordinoimana.

Vammaiskumppanuuden toiminta suuntautuu pääasiassa kansainvälisiin projekteihin kehittyvissä maissa, ja sen tavoite on vaikuttaa vammaisten ihmisten asemaan sekä paikalliseen vammaispolitiikkaan. Vammaiskumppanuus toimii aina jäsenjärjestöjensä kautta heidän paikallisten kumppanijärjestöjen kanssa. Tämä lähestymistapa varmistaa, että projektit ovat paikallisesti omistettuja ja kestäviä siten, että ne huomioivat paikallisen ympäristön ja kulttuurin.

”Kaikkien projektien lähtökohtana on tunnistetut tarpeet. Tarpeisiin vastaaminen tehdään yhteisellä suunnittelulla. Eri maiden liitot, kuten kuulo- ja näkövammaisten liitot, vammaisjärjestöjen kattojärjestöt, ovat globaalisti järjestäytyneet ja verkostoituneet tehokkaasti, mikä mahdollistaa laajemman ja vaikuttavamman yhteistyön kehittyvissä maissa. Vammaiskumppanuus saa myös suoraan yhteydenottoja niin yksittäisiltä ihmisiltä kuin järjestöiltä, mutta toimimme aina jäsenjärjestöjemme kautta”, Tuohimaa kertoo.

Tehtävänä kouluttaminen

”Vaikka Suomi on pieni maa ja vain pisara meressä, sen vaikutus kansainvälisessä vammaistyössä on merkittävä. Suomen ulkoministeriö on pitkään korostanut vammaisinkluusiota vahvasti omassa toiminnassaan, mikä on kansainvälisesti uraauurtavaa. Suomessa on jopa nimetty kansainvälisten vammaisasioiden suurlähettiläs, mikä osoittaa resurssien kohdistamisen olevan hyvin suunniteltua”, Tuohimaa korostaa.

Eräs Vammaiskumppanuuden keskeisistä toimintamuodoista on kouluttaa suomalaisia niin sanottuja yleisjärjestöjen edustajia vammaisinkluusioon liittyvissä asioissa. Koulutusta ovat saaneet muun muassa UFF:n, Suomen Somalia -verkoston, Taksvärkin ja Kylväjän henkilöstöt sekä heidän yhteistyöjärjestönsä kehittyvissä maissa.

Hyvä esimerkki onnistuneesta yhteistyöstä Vammaiskumppanuusohjelmassa on Kehitysvammaliiton hanke Sansibarissa.

”Hanke on mallioppilas Vammaiskumppanuusohjelmassa sekä hallinnollisesti että sisällöltään sekä kestäviltä ja vaikuttavilta tuloksiltaan. Se on myös malliesimerkki siitä miten pienellä rahalla voi saada suurta aikaiseksi, kun resurssit on oikein kohdistettu. Hankkeessa tarjotaan esimerkiksi työharjoittelupaikkoja ammatillista koulutusta saaneille kehitysvammaisille nuorille paikallisissa hotelleissa”, Tuohimaa kertoo.

Vammaiskumppanuus on tehnyt yhteistyötä myös esimerkiksi Kuurojen liiton kautta Kambodzhassa, jossa Tuohimaa vieraili viime vuonna. Vammaiskumppanuusohjelma antaa kyvyn toimia kansainvälisesti ja vaikuttaa vammaisten ihmisten elämään eri puolilla maailmaa.

Johtajuuskoulutusta kuuroille, seksuaaliterveyttä tytöille

Kuurojen liiton projektin tavoitteena Kambodzhassa on perustaa paikallinen kuurojen liitto ja vahvistaa viittomakielen koulutusta.

”Lisäksi projektissa koulutetaan paikallisia kuuroja johtajiksi, jotta heillä olisi valmiuksia toimia myöhemmin perustettavassa kuurojen edunvalvontajärjestössä,” kertoo Tuohimaa.

Lähestymistavan ydinajatuksena on, että vammaiset ihmiset itse ajavat omia etujaan sen sijaan, että joku muu tekisi työn heidän puolestaan, sillä he ovat omien asioidensa parhaimpia asiantuntijoita.

Tuohimaa on hiljattain käynyt myös seurantamatkalla Kynnyksen hankkeessa Keski-Aasiassa Kazakstanissa ja Kirgisiassa, joissa vallitsee neuvostoajoilta periytyvä vahva laitoskulttuuri. Näissä maissa erityisesti vammaisten lasten kohtelu voi olla hyvin karua.

”Kynnys ry on järjestänyt muun muassa koulutusta tytöille seksuaaliterveydestä ja itsemääräämisoikeudesta. On ollut ilo nähdä, kuinka positiivisesti yllättyneitä vanhemmat ovat, kun he ovat päästäneet tyttärensä näihin koulutuksiin ja huomanneet niissä tapahtuneen positiivisen muutoksen.”

Näkövammaisten inkluusiota vahvistamassa Etiopiassa

Vammaiskumppanuusohjelmassa on mukana myös Näkövammaisten liiton hanke näkövammaisten inkluusion edistämiskoulutuksesta Etiopiassa. Hanke keskittyy Amharan alueen tavallisissa kouluissa opiskelevien näkövammaisten lasten ja nuorten oppimisedellytyksien parantamiseen. Ohjelmassa koulutetaan paikallisten koulujen opettajia arvioimaan, löytyykö luokilta näköongelmaisia oppilaita. Silmälääkärin tarkastuksessa koululaiset saavat diagnoosin sekä tarvitsemansa hoidon, näkemisen apuvälineitä ja silmälaseja.

Hankkeessa pyritään myös lisäämään yhteisöissä tietoisuutta siitä, kuinka näkövammautumista voidaan ehkäistä. Tämä kokonaisvaltainen lähestymistapa parantaa sekä vammaisten lasten oppimismahdollisuuksia että yhteisön ymmärrystä vammaisuudesta.

Vammaiskumppanuuden projekteilla on merkittävä vaikutus paikallisten näkövammaisten korkeakouluopiskelijoiden ja näkövammaisjärjestöjen edunvalvontatyöhön.

Erityisen tärkeää on ollut tarjota nuorille mahdollisuus vertaistukeen sekä paikallisyhteisöille ja viranomaisille tietoa vammaisten yhdenvertaisista oikeuksista tietoon, toimeentuloon ja perhe-elämään.

Ei kalliita rakenteita

Kehitysmaissa yhteistyön haasteena on usein se, että viranomaiset kiistävät vammaisten ihmisten  olemassaolon tai tarpeet. Tällaisissa tapauksissa paikalliset vammaisjärjestöt nousevat avainasemaan, jotta yhteistyö voidaan aloittaa. Jos tällaisia järjestöjä ei ole olemassa, Vammaiskumppanuus pyrkii tukemaan paikallisia toimijoita sellaisen perustamisessa.

”Kehitysyhteistyön tulisi aina olla kestävää, jotta paikalliset toimijat kykenevät jatkamaan työtä senkin jälkeen, kun rahoitus Suomesta tai muualta loppuu. Tarkoituksena ei ole rakentaa suuria ja kalliisti ylläpidettäviä rakenteita, joiden toiminta loppuu heti, kun ulkopuolinen rahoitus loppuu,” Tuohimaa toteaa.

Vammaiskumppanuuden toimintaa kuvaa hyvin sanonta ”Älä anna kalaa, vaan onki.”

Pyrkimyksenä on kouluttaa ja kehittää paikallista toimintaa siten, että se olisi kestävällä pohjalla, omistajuus paikallisilla ja rahoitusta löydettäisiin paikallisista lähteistä. Vaikuttamistoiminta paikallisviranomaisiin ja kansalliseen lainsäädäntöön on myös aina oleellista. Tällöin kehitysyhteistyön muutoksilla on oikeasti pitkäkestoisia ja syvempiä vaikutuksia. Myös paikalliskumppaneiden tukeminen verkostoitumisessa ja uusien kumppanuuksien luomisessa on tärkeää.