Itsetuhoinen käyttäytyminen yleistä kehitysvammaisilla ihmisillä
Itsemurha-ajatukset, -suunnitelmat tai itsemurhan yritykset ovat kehitysvammaisilla ihmisillä yleisiä, korostaa hollantilainen psykiatri Jannelien Wieland. Kehitysvamma sinänsä ei tätä aiheuta, vaan syynä on kehitysvammaisten ihmisten elämään liittyvä monenlainen haavoittuvuus ja stressitekijät.
Kehitysvammaisten ihmisten itsemurhia ei ole tutkittu paljon. Yksi aiheeseen perehtynyt on hollantilainen psykiatri Jannelien Wieland, joka puhui syyskuussa Helsingissä järjestetyssä Hyvät käytännöt – parempi elämä -kongressissa.
”Ensimmäinen tieteellinen artikkeli kehitysvammaisten ihmisten itsemurhakäyttäytymisestä julkaistiin 30 vuotta sitten. Siinä tarkasteltiin, pystyvätkö kehitysvammaiset ihmiset ylipäätään tekemään itsemurhan. Ymmärtävätkö he, mitä on olla kuollut? Ymmärtävätkö he, mitä itsemurha on? Sen jälkeen on tehty jonkin verran tieteellistä tutkimusta, noin 20 julkaistua artikkelia kehitysvammaisten ihmisten itsemurhakäyttäytymisestä, joten tiedämme asiasta vain vähän. Mutta sen tiedämme – ja tieteellinen tutkimuskin sen todistaa – että heillä voi olla itsetuhoista käyttäytymistä ja he voivat tehdä itsemurhan”, Jannelien Wieland kertoo.
Jannelien Wielandin mukaan tilastollista tietoa on hyvin vähän. Vähäisen olemassa olevan tutkimuksen mukaan noin 25 % kehitysvammaisista ihmisistä on jossain elämänsä vaiheessa ajatellut itsemurhaa. Itsemurhayrityksiä on noin 10 prosentilla. Molemmat luvut ovat suurempia kuin väestöllä keskimäärin. Siitä ei ole tilastotietoa, kuinka moni kehitysvammainen ihminen on kuollut itsemurhan kautta.
Jannelien Wielandin mukaan kehitysvammaisilla ihmisillä on elämässään keskivertoväestöä enemmän itsemurhaan altistavia riskitekijöitä ja vähemmän siltä suojaavia tekijöitä. Suojaavia tekijöitä ovat esimerkiksi ongelmanratkaisukyky, hyvät sopeutumismekanismit, resilienssi sekä tunne yhteisöön kuulumisesta.
Itsemurhan riskitekijät ovat osittain geneettisiä ja persoonallisuuteen liittyviä, mutta suuri merkitys on elämäntapahtumilla, lapsuudella, menetyksen kokemuksilla, puutteellisella tuella. Ihminen voi päätyä toivottomuuteen ja kokea olevansa ansassa, josta ainoa ulospääsy on itsemurha.
Suurimmalla osalla itsemurhan toteuttaneista ihmisistä on taustalla mielenterveyden häiriö. Kehitysvammaisilla ihmisillä on kohonnut riski mielenterveyden ongelmiin. Heidän kohdallaan mielenterveyshäiriöt jäävät toisinaan kehitysvammadiagnoosin taakse piiloon, diagnosoimatta ja huomioimatta. Hoitamaton mielenterveyden häiriö lisää merkittävästi itsemurhariskiä.
Puhukaa itsemurhasta!
Hollannissa tehdyn pienen selvityksen (134 vastaajaa) mukaan 40 % kehitysvammaisten ihmisten kanssa työskentelevistä ohjaajista oli kohdannut työssään kehitysvammaisia henkilöitä, joilla oli itsemurha-ajatuksia.
”Ilmiö on yleinen, mutta silti se on tabu. Siitä ei puhuta paljon kollegojen kanssa”, Jannelien Wieland sanoo.
Itsemurha on prosessi, jossa itsemurha-ajatukset ja halu kuolla aaltoilevat. Välillä halu on vahvempi, välillä heikompi.
”Keskimääräinen aika ensimmäisistä itsemurha-ajatuksista ensimmäiseen itsemurhan yritykseen on yli kaksi vuotta”, Jannelien Wieland kertoo. Yleensä on siis aikaa auttaa, ja se voi pelastaa ihmisen elämän.
Suurimmalla osalla itsemurha-aikeet jäävät ajatusten tasolle. Pienempi osa tekee konkreettisen suunnitelman itsensä tappamiseksi ja vielä pienempi joukko todella yrittää itsemurhaa. Heistä pieni osa lopulta kuolee itsemurhaan.
Ratkaiseva hetki on se, kun halu kuolla muuttuu tekemiseksi ja syntyy päätös tappaa itsensä. Vaikka prosessi muuten on pitkä ja aaltoileva, tämä muutos haluamisesta tekoon voi lopulta tapahtua kymmenessä minuutissa.
”Kehitysvammaiset ihmiset suunnittelevat itsemurhan tekemisen tapaa muita vähemmän, joten he tekevät itsemurhayrityksensä usein tavallisilla kodista löytyvillä esineillä, vaatteilla tai keittiövälineillä. Tekotavasta ei voi päätellä itsemurhayrityksen vakavuuden astetta”, Jannelien Wieland muistuttaa ja kertoo esimerkin, jossa henkilö halusi aiheuttaa itselleen hapenpuutteen sytyttämällä kotiinsa paljon kynttilöitä.
Itsemurha-ajatukset eivät välttämättä näy päälle päin ja niitä voi olla vaikea havaita, mutta jos herää epäilys, Jannelien Wieland kehottaa ottamaan asian puheeksi.
”Tämä koskee kaikkia, esimerkiksi asumisyksiköiden henkilökuntaa. Pitää uskaltaa puhua itsemurhasta. Voi kysyä, oletko kunnossa, onko sinulla kuolemaan liittyviä ajatuksia. Mutta jos ei ole koulutusta itsemurhaan liittyvien asioiden käsittelyyn, seuraava askel on hakea mielenterveyden ammattilaisen apua yhdessä”, Jannelien Wieland sanoo.
Itsemurha-ajatuksista voivat kertoa mm. masentuneisuus, ahdistuneisuus tai paniikkikohtaukset. Myös käytöksen muuttumisen, vetäytymisen, itsetuhoisuuden tai epätoivoisuudesta kertovien puheiden tulisi herättää lähipiirin epäilykset. Itsemurhakäyttäytymisen taustalla voi olla esimerkiksi menetys, terveyden heikkeneminen, suuri elämänmuutos, traumaattisia kokemuksia tai suuria taloudellisia vaikeuksia.
Läheisten mukana olo tärkeää
Läheisten ottaminen mukaan auttamisprosessiin on tärkeää, vaikka henkilö itse haluaisi pitää asian salassa heiltä. Läheisiltä voi saada tärkeää taustatietoa, mutta läheskään aina heilläkään ei ole mitään aavistusta henkilön itsemurha-aikeista. Ystävät, perhe ja muut läheiset tarvitaan henkilön tueksi, koska heikolla hetkellä he voivat olla niitä, jotka pitävät ihmisen hengissä. Toisaalta myös he itse tarvitsevat tukea, koska tilanne on pelottava myös heille.
Hoitavan henkilökunnan on tärkeintä saavuttaa yhteys itsemurhaa suunnitelleen kehitysvammaisen ihmisen kanssa. Tarvitaan aikaa ja konkreettista puhetta. Tärkeä kysymys on, mikä aikaisemmin on auttanut tilanteissa, kun itsemurha-ajatukset ovat olleet vahvoja.
”Itsemurhasta puhuminen on pelottavaa. On vaikeaa pukea sanoiksi siihen liittyviä tunteita ja ajatuksia. Itsemurhaa harkinneet ihmiset voivat hävetä tai pelätä seurauksia.”
”Itsemurhaa suunnitelleen ihmisen on tärkeää tietää, että itsemurha-ajatukset ovat OK. On myös hyväksyttävää, että yhtä aikaa haluaa sekä kuolla että elää. Se, että näitä ajatuksia on nyt, ei tarkoita, että niitä olisi ikuisesti. On olemassa hoitoa. Ajatukset voivat mennä ohi. On erittäin tärkeää, että pääsee keskustelemaan näistä ajatuksista, ja saa tukea”, Jannelien Wieland tähdentää.
”Vaikka hoitosuhteessa ei tarvitse eikä pidäkään heti päästä konkreettisiin neuvoihin tai ratkaisuihin, on tärkeää tarttua asioihin, jotka luovat toivoa – kiinnittää huomiota suojaaviin tekijöihin ja vahvuuksiin.”
Turvallisuussuunnitelma tehdään yhdessä
Jos kehitysvammainen ihminen on tilanteessa, jossa hän saattaa päätyä itsemurhaan, on tärkeää miettiä, millä keinoilla voidaan ehkäistä sen toteuttaminen. Jannelien Wieland suosittelee tekemään turvallisuussuunnitelman yhteistyössä henkilön itsensä, läheisten, asumisyksikön ja hoitavan henkilökunnan kesken.
”Pelkkä rajoittaminen, kuten kameravalvonta, veitsien poistaminen, suljettuun laitokseen sijoittaminen yms. luo vähemmän turvallisuutta kuin luulemme. Miten arvioimme, milloin veitset voidaan palauttaa tai kameravalvonta lopettaa?”
Turvallisuussuunnitelmassa katsotaan, mitä henkilön kanssa yhdessä voidaan tehdä. Turvallisuussuunnitelma edistää autonomiaa ja tukee toipumista. Sen tulee olla joustava ja muokattavissa tarpeen mukaan.
”Rajoittamisessa on kyse siitä, mitä toinen ihminen päättää tehdä itsemurhariskissä olevan henkilön puolesta. Turvallisuussuunnitelma on yhdessä tekemistä. Henkilön kanssa etsitään keinoja, miten hän voisi kontrolloida itsemurha-ajatuksiaan ja voida paremmin. Tunteeko hän olonsa turvalliseksi kotona? Haluaisiko hän itse, että sieltä viedään pois esimerkiksi veitset? Kun on tosi paha olo, kuka auttaa, kenelle hän voi soittaa? Mitä hän itse voi tehdä, mitä työntekijä voi tehdä, mitä paras ystävä tai äiti voi tehdä?”
Turvallisuussuunnitelmassa kartoitetaan suojaavat tekijät ja vahvuudet sekä myös se, onko mahdollisesta itsetuhoisuudesta vaaraa muille ihmisille.
”Käytä rajoittavia keinoja vain akuuteissa tilanteissa, jos ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Tämän pitää tapahtua yhteisymmärryksessä itsetuhoisen henkilön ja hänen läheistensä kanssa, ja niin lyhyen aikaa kuin suinkin mahdollista. Rajoittamisella pitää olla selkeä loppu, jonka jälkeen palataan turvallisuussuunnitelman noudattamiseen.”
Jannelien Wieland kehottaa kehitysvammaisille ihmisille palveluja tuottavia organisaatioita luomaan käytännöt, miten itsemurhakäyttäytymisen yhteydessä toimitaan ja miten itsemurhia ennaltaehkäistään.
Pidä kiinni!
Itsemurhaa ajatellut, suunnitellut tai yrittänyt henkilö tarvitsee tukea, ja sitä pitää olla tarjolla riittävän pitkään.
”Kysy itsemurhaan liittyvistä ajatuksista vielä sittenkin – ja erityisesti silloin – kun henkilö lakkaa puhumasta asiasta. Pidä yhteyttä yllä, vaikka hän muuttaisi toiseen paikkaan, sillä muutokset ovat riskitekijä. Pysy valppaana mahdollisen uusiutumisen suhteen”, Jannelien Wieland korostaa.
Jannelien Wielandin 10 vinkkiä kehitysvammaisten ihmisten itsemurhien ehkäisyyn
- Ole tietoinen, että itsemurhakäyttäytyminen on yleistä kehitysvammaisilla ihmisillä.
- Hyödynnä koko työyhteisön osaamista ja kokemuksia.
- Ymmärrä itsemurhan prosessia.
- Ota itsemurha puheeksi!
- Ole järjestelmällinen (selvittäessäsi taustalla olevia tekijöitä).
- Ota läheiset mukaan.
- Anna aikaa ymmärtämiselle.
- Valitse keinot: rajoittaminen vai turvallisuussuunnitelma.
- Huomioi mielenterveyden häiriöt.
- Pidä kiinni!
Lukija, joka työskentelet kehitysvamma-alalla, oletko kohdannut työssäsi kehitysvammaisen henkilön, jolla on ollut itsemurha-aikeita? Millaiset toimintakäytännöt sinun työyhteisössäsi on tällaisten tilanteiden varalle?
Kirjoita kommentti