Lakiston Unelmamaisema -yhteisötaideteos ihastuttaa

Yhteisötaide on 1990-luvulta yleistynyt taiteen suuntaus, jossa taidetta tehdään jonkin yhteisön ehdoilla, yhteisön jäsenten kanssa ja heitä varten. Rinnekodissa yhteisötaidetta toteuttivat Lakiston työtoiminnan tiimit yhdessä taiteilija Petri Laukkasen kanssa.

Hauki.
Savesta muotoiltu hauki ui betonisessa meressä.

Kuvataiteen kentällä yhteisötaide-käsite vakiintui 1990-luvun loppupuolella. Yhteisötaide toteutetaan yleensä projekteina, tapahtumina tai työpajoina. Taiteilija on tapahtuman, teoksen tai ilmiön tuottaja tai ohjaaja.

Lakiston työtoiminnan Kulttuuriryhmä, Martinpaja, Taitoliina ja Verso-valmennus tekivät vuosien 2020–2021 aikana Rinnekodin alueelle Espoon Lakistoon yhteisötaideteoksen taiteilija Petri Laukkasen johdolla.

Upea taideteos, nimeltään Unelmamaisema, on sarja seinämaalauksia, muraaleja. Erikoisessa taideteoksessa kaikki ei ole heti silmin nähtävillä. Seiniin on piilotettu tarinoita, animaatiota ja eläinten ääniä.Taide syntyi kulttuuriryhmäläisten ja Taitoliinan porukan ideoista.

Yhteisötaide on nimensä mukaisesti taidemuoto, jossa taidetta tehdään yhteisön kanssa – yhteisön jäsenten ehdoilla ja heitä varten. Näin toimittiin myös Lakiston taideprojektissa. Lakiston työtoiminnan jäsenet sekä ohjaajat osallistuivat kaikkiin taideprojektin vaiheisiin aina suunnittelusta itse valmistukseen taiteilija Petri Laukkasen johdolla.

Suunnittelutyö alkoi siitä, että Kulttuuriryhmän ja Taitoliinan jäsenet luonnostelivat taidetekniikoin (piirtäen, maalaten ja kollaasitekniikalla) omia unelmamaisemiaan Petrin vetämissä työpajoissa. Ideat työhön syntyivät pajalaisten omien ”unelmamaisema-kuvien” avulla.

Petri Laukkanen toteutti alustavat suunnitelmat taideteoksesta ryhmän ideoiden pohjalta.
Seinämaalauksissa on paljon erilaisia, upeita savesta muotoiltuja yksityiskohtia. Kulttuuriryhmän ja Taitoliinan jäsenet valmistivat ne, ja teokset viimeisteltiin kädentaitopaja Taitoliinan keramiikkatiloissa erityisohjaaja Kaisa Lahden ohjauksessa.

Taidetyöpajojen jälkeen toteutettiin varsinainen työ. Tähänkin työvaiheeseen työtoiminnan jäsenet osallistuivat – kukin oman tahtonsa ja mielenkiintonsa mukaisesti. Pääasia oli, että kaikki halukkaat pääsivät mukaan toteuttamaan teosta!

Nainen maalaa seinää.
Sarin siveltimen siniväri siirtyy seinään.

Muraalit heräävät henkiin kännykän avulla

Lisätty todellisuus luo lisää mielenkiintoa ja ulottuvuutta seinämaalauksiin. Seinämaalaukset kehottavat taiteen ystävää tutkimaan lisää ympäristöä.

Lisätyn todellisuuden äänimaailman suunnittelusta ja toteutuksen ohjauksesta vastasi ohjaaja Mari Möttö. Hän kertoo, että tarinat runoihin syntyivät pitkälti teoksen ympäristöstä. Myös Kulttuuriryhmäläiset olivat aktiivisesti mukana äänimaailman suunnittelussa ja tuottamisessa. He muun muassa lausuivat teokseen runoja ja äänittivät eläinten ääniä.

Teos on saanut paljon ihmetystä ja ihastelua osakseen, joten kannattaa ottaa suunta kohti Lakistoa ja käydä katsomassa upeaa, yhteisöllistä taidetta!

Tämä artikkeli on julkaistu Ketjun ja verkkopalvelu Verneri.netin yhteistyönä. (Verneri.net)

Teksti: Juho Ylitalo | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).