Lasten ja nuorten ääni esiin kirjan kautta
Olipa kerran kaikki hyvin. Mutta miksi mustahupparinen Oskari, sinistä rakastava Emma, hiljainen pikkusisko sekä Toivo-koira etsivät Papumaata ja Taikapuuta? Entä kuka on Kapteeni Karri ja Sateenkaari-papukaija, jotka auttavat sisaruksia ylittämään meren? Mistä on kysymys?
Kehitysvammaiset lapset ja nuoret tekivät yhdessä tarinaa verkossa kirjailija, kuvittaja ja erityisopettaja Anu-Mari Salon kanssa. Ryhmä on kokoontunut yhteensä viisi kertaa Teamsissa kevään 2021 aikana. Tapaamisten tuloksena on syntynyt upea verkkokirja Papumaan salaisuus, joka on nyt julkaistu.
Mistä kaikki sai alkunsa?
Kehitysvammaisten lasten ja nuorten ääni jää monesti kuulematta. Tavalliset kyselyt eivät oikein tavoita tätä kohderyhmää. Kysyttäessä kaikki on aina hyvin, omaa mielipidettä ei ole tai sitä ei ainakaan osata perustella. Tämä johtaa helposti sellaiseen asenteeseen, että kaikki tehdään ja suunnitellaan aina valmiiksi. Alalla onkin mietitty, miten saada nämä lapset ja nuoret mukaan osallistumaan ja vaikuttamaan.
”Idea oli pitkään ollut ajatuksissa. Miten saataisiin erityisen tuen lapset ja nuoret aktivoitua mukaan suunnittelemaan, kehittämään ja ehdottamaan itse? Voisiko esimerkiksi tarinatyöpajassa harjoitella näitä tärkeitä osallisuuden kokemukseen liittyviä taitoja?” pohtii Tehdään tarina -hankkeen liikkeellepanija Opikkeen johtaja Leena Kokko.
Salo laati keväällä 2021 verkkoon mainoksen, jolla etsittiin osallistujia yhteisen kirjan kirjoittamiseen. Kohderyhmäksi ajateltiin peruskouluikäiset erityisen tuen lapset ja nuoret, koska koulu on monille projektissa mukana oleville aikuisille tuttu toimintaympäristö. Hankkeeseen valikoitui neljä luokkaa eri puolilta Suomea. Nyt mukana on 15 lasta peruskoulun 4–9 luokilta. Mukana olevat lapset ja nuoret ovat n. 11–15 -vuotiaita. Kaikki peruskouluikäiset hakijat pääsivät mukaan, ja osallistujamäärä onkin Salon mukaan oikein sopiva tähän pilottihankkeeseen. Osallistujien erityisen tuen tarpeet olivat hyvin moninaiset.
Aluksi oli mahdollisuus osallistua myös verkkopalvelu Vernerin kautta, koska ajateltiin, että Teamsiin eivät välttämättä mahdu kaikki halukkaat. Kiinnostusta osallistumiseen tuli myös aikuisryhmiltä, mutta hanke haluttiin nyt rajata peruskouluikäisiin. Mahdollisesti myöhemmin saattaa olla tulossa vastaavanlaista toimintaa aikuisille, koska palaute Tehdään tarina -hankkeesta on ollut niin myönteistä.
”Selvästi tällaista toimintaa kaivataan”, kertoo Kokko.
Lapset ovat saaneet varmuutta ja vahvuutta oman mielipiteensä ilmaisemiseen. He ovat päässeet oikeasti vaikuttamaan omilla ehdotuksillaan ja esimerkiksi osallistumalla äänestykseen. Kaikki ovat päässeet osallistumaan omalla tavallaan.
”Onnistumisen kokemukset, yhdessä tekeminen ja osallistuminen ovatkin hankkeen pohja-ajatuksia”, Kokko kiteyttää ja jatkaa.
”Kukaan ei oikeasti tiennyt, miten kaikki onnistuu, koska aiemmin tällaista ei tiettävästi ole tehty. Myös aikuiset oppivat tässä koko ajan. Tärkeää on uskaltaa kokeilla, sillä rohkeus ja innostus tarttuvat. Prosessi on ollut meille kaikille todella tärkeä. Yhdessä tekemisen tunne on vahvistunut”, Kokko kertoo.
Miten kirjaa tehtiin käytännössä?
Lapsille ei annettu mitään valmista. Ennen ensimmäistä verkkotapaamista osallistujia pyydettiin miettimään, mitä tulevassa kirjassa voisi olla. Lapset saivat etukäteen pohtia, millaisia henkilöitä kirjassa olisi ja millaisissa paikoissa kaikki tapahtuisi. Oli mahdollista kirjoittaa pidempiä ajatuksia, yksittäisiä sanoja tai piirtää kuvia.
”Osallistujilta tuli jo ennen ensimmäistä tapaamista todella paljon ideoita, joista tarina on alkanut pikkuhiljaa hahmottua. Lasten tekemistä upeista kuvista olen saanut lisäideoita ja niitä on hyödynnetty tarinan kuljettamisessa”, Salo kertoo hankkeen alusta.
Ensimmäisessä Teams-tapaamisessa tutustuttiin ja kaikki saivat vuorollaan kertoa itsestään. Lapsille luettiin, mitä siihen mennessä oli kirjoitettu ideoiden pohjalta. Kaikissa tapaamisissa ideoitiin tarinaa lisää ja äänestettiin erivärisillä korteilla yksityiskohdista, esimerkiksi eläimistä tai henkilöiden nimistä.
”Lapsilta tulevat ideat ovat huikean hienoja! Odotan aina innokkaasti tapaamisia. En tietenkään voi suoraan hyödyntää kaikkia ideoita, koska välillä lapset kirjoittavat ja lähettävät pidempiäkin tarinoita mukaan liitettäväksi, mutta kaikilta olen napannut tarinaan jotakin. Jokainen on päässyt vaikuttamaan kirjan syntyyn”, Salo kertoo.
Tapaamisten lopuksi lapset ovat saaneet aina tehtävän seuraavaa kertaa varten. Mukana on ollut vaihtoehtoja, joiden pohjalta lapset ovat äänestäneet luokissa. Opettajat koordinoivat äänestystä etukäteen, jotta verkkotapaamisessa kaikki sujuu hyvin.
”Opettajille kuuluu iso kiitos hienosta työstä!” Salo toteaa.
Etäyhteydet tulleet tutuksi
Mukana tunneilla on myös projektin koordinoija Jenni Saarilahti, joka huolehtii tapaamisissa siitä, että tekniikka toimii ja oikea sivu on näkyvillä.
”Tekniseen selvittelyyn meni alussa aika kauan. Lopulta päädyttiin kuitenkin Teamsiin, koska se oli jo etätyöstä monille tuttu. Alkuvaiheen liian hienoista suunnitelmista luovuttiin ja päätettiin, että pelkkä suunnitelman runko riittää aluksi. Lasten kanssa toimiessa ei kaikkea voi koskaan käsikirjoittaa etukäteen”, Saarilahti muistuttaa.
Hankkeessa mukana olevat lapset oppivat, että verkossa voi harrastaa ja tavata ihmisiä. Tämä taito on erityisesti nyt todella hyödyllinen. Kukaan ei tiedä, kuinka kauan pandemiatilanne jatkuu. Joka tapauksessa osallistuminen, asioiden hoito ja moni muu asia on nykyään verkossa ja etäyhteyksien päässä. Teamsin käytön opettelu on tullut ikään kuin sivutuotteena, kun lapset ovat päässeet projektiin mukaan. Kouluillekaan ei ole syntynyt tästä lisäkuluja.
Yhdessä opitaan monia eri asioita.
”Aluksi lapset olivat melko hiljaisia. Mutta jo toisella tapaamiskerralla he kuuntelivat keskittyneesti tarinaa, ja kukin halusi osallistua omalla vuorollaan. Tämä kaikki on opettajien mukaan alkanut näkyä koulun arjessakin. Esimerkiksi jotkut, jotka eivät ole osanneet ilmaista itseään juuri ollenkaan, ovat alkaneet avautua ja käyttää mielikuvitusta leikeissä. Leikin ja tarinan varjolla on opeteltu monenlaisia asioita”, Saarilahti kertoo.
Yhdessä kirjan kirjoittamisen myötä lapset ja nuoret ovat saaneet harjoitella monia hyödyllisiä taitoja. He ovat saaneet käyttää mielikuvitusta kirjoittamalla tarinoita tai keksimällä yksittäisiä sanoja. He ovat piirtäneet tai maalanneet, osallistuneet suunnitteluun ja erilaisten vaihtoehtojen punnitsemiseen. Lisäksi ryhmässä toimimisen taidot ovat vahvistuneet kaikilla hankkeen aikana. Lapset ovat harjoitelleet oman mielipiteen kertomista muille ja saaneet näin lisää rohkeutta. On myös opittu odottamaan omaa vuoroa ryhmässä, mikä on tietysti tärkeä taito yhdessä toimimisessa.
Opettajat tyytyväisiä projektiin
Hankkeessa mukana olleet erityisopettajat Minna Suhonen ja Minna Vuoristo kehuvat projektia.
”Opetukseen saatiin sisällytettyä monenlaista osaamista tämän hankkeen aikana. Tarinaa mietittiin ja siihen liittyviä töitä tehtiin monella eri tunnilla. En alussa edes ymmärtänyt, kuinka laaja-alainen tämä projekti on”, Suhonen toteaa.
Uuden työskentelytavan myötä saatiin monenlaista uutta kokemusta. Tärkein oppi mukana olleille lapsille ja nuorille oli opettajien mukaan se, että oppilaat pääsivät itse äänestämään ja vaikuttamaan kirjan sisältöön. Koulussa harjoitellaan tietysti valintojen tekemistä muutenkin, mutta nyt saatiin myös kokemus siitä, että aina välttämättä oma ehdotus ei toteudukaan.
”Toinen ryhmä saattoikin tulla eri tulokseen kuin oma, ja lopputulos oli hyväksyttävä. Enemmistön tahto voittaa. Tästä keskusteltiin luokassa paljon”, Vuoristo kertoo.
”Jotkut, varsinkin nuoremmat oppilaat tarvitsivat tukea oman mielipiteen muodostamisessa ja sen ilmaisemisessa. Helposti saattoi käydä niin, että katsotaan, mitä mieltä isommat oppilaat ovat ja äänestetään samalla tavalla. Aikuisen tuella pystyttiin nyt harjoittelemaan oikeasti oman mielipiteen löytämistä ja sen takana olemista. Uskallettiin olla eri mieltä muiden kanssa. Se, että oppituntia veti ulkopuolinen aikuinen, antoi paremman mahdollisuuden opettajalle seurata oman luokan oppilaiden toimintaa ja tukea jokaista yksilöllisesti”, jatkaa Vuoristo.
Projektin myötä harjaantuivat myös ajattelutaidot ja mielessä pitämisen taidot, kun pohdittiin luokassa oppilaiden kanssa tarinan tapahtumia ja mietittiin, mikä on mahdollista, kun otetaan huomioon aiemmat tapahtumat.
Tärkeä kokemus sekä oppilaille että opettajille oli myös se, että luokan ulkopuolinen ohjaaja Anu-Mari Salo toimi ryhmän vetäjänä. Uudella opettajalla oli erilainen tyyli ohjata ja kysyä kuin omalla tutulla opettajalla. Oppilaat saivat kokemuksen erilaisesta ohjaamisesta. Tämä oli erityisen tärkeää juuri nyt, sillä korona-aikana ei ryhmällä ole ollut muita opettajia, koska kontaktit on pyritty pitämään vähäisinä. Opettajalle oli myös antoisaa seurata omia oppilaita toisen aikuisen ohjauksessa, koska ulkopuolisena tarkkailijana huomaa eri asioita. Hankkeessa mukana oleminen innosti kokeilemaan samantyyppistä toimintaa esimerkiksi koulun ulkopuolellakin.
”Voisiko etäyhteyksiä hyödyntää vaikkapa harrastusmahdollisuuksissa, kuten kerhotoiminnassa?” Vuoristo pohtii.
”Osaisivatko lapset olla koneella kotonakin ja osallistua? Ei pelkästään seuramassa opetusta vaan todella osallistumassa ja kertomassa oman mielipiteensä. Se on oikeasti aika iso juttu, koska nämä ihmiset ovat tottuneet olemaan avustettavana”, Vuoristo miettii.
Kiitokset Opikkeelle!
Julkaisutilaisuudessa lapset kehuivat kilvan mukana olemista ja vakuuttivat, että hauskaa ja kivaa on ollut. Tarjolla olevat herkut saivat erityiskiitosta ja näyttivät maistuvan.
”Kiitos karkeista ja limusta! Kivaa tää julkaisu, ku saadaan syödä karkkia” kuului jostakin luokasta. Juhla oli onnistunut ja ikimuistoinen monelle nuorelle uudelle kirjailijalle.
”Tämä oli todella hyvä kokemus. Kiitos erityisesti kirjailija Anu-Mari Salolle. Tarina vei lapset mukanaan toisenlaiseen maailmaan, ja he saivat kokea paljon kaunista, kun tempautuivat seikkailun pyörteisiin. Iso kiitos myös Opikkeelle kirjan julkistamisjuhlasta. Se oli myös lasten vanhemmille tärkeä ja yhdistävä kokemus. Tämä projekti innosti hankkeeseen osallistuneita lapsia jopa käyttämään Papuria itse. Joillakin on suunnitelmissa kirjoittaa ja kuvittaa tulevasta kesästä oma kirja. Kiitos kokonaisuudesta, juhlista ja siitä kaikesta kauniista, mihin pääsimme osallistumaan”, Vuoristo ja Suhonen kiittävät.
Kirjoita kommentti