Koko elämä pelikierteessä
Rahapelikoukkuun voi joutua kuka hyvänsä ja kun koukussa ollaan, sieltä ei niin vain päästäkään kuiville. Lahdessa toimiva Pelurit-ryhmä tukee monin keinoin peliriippuvaisia kehitysvammaisia nuoria. Taistelu pelipirua vastaan on vaikeaa, mutta erävoitot kannustavat jatkamaan.
Muutamia vuosia Lahdessa toiminut kehitysvammaisten peliriippuvaisten Pelurit-tukiryhmä sai alkunsa puhelinkeskusteluista.
”Toimin aikaisemmin tuetun asumisen ohjaajana, ja minulla oli asiakas, joka alkoi myöhästellä kaikista tapaamisista jatkuvasti. Hän myöhästyi töistä, vapaa-ajan harrastuksista sekä ystävien tapaamisista. Kun puhuin hänen kanssaan puhelimessa, taustalta kuului aina pelien pimputusääniä ja asiakas sanoi, ettei hän ehdi nyt puhua”, kertoo Salinmäen palvelukodin ohjaaja Marjo Myllymäki.
Kävi selväksi, että asiakas käytti hyvin paljon aikaansa ja kaikki rahansa erilaisten rahapelien pelaamiseen.
”Hän pelasi R-kioskilla ja muissa paikoissa, joissa on maksullisia peliautomaatteja. Kotona hänellä oli maksullisia tv-kanavia, joissa voi lyödä vetoa kaikenlaisten pelien lopputuloksista. Hän katsoi aina kaikki pelit loppuun ja valvoi myöhään. Siksi hän ei aamulla jaksanut nousta töihin”, kuvailee Myllymäki.
Aluksi Myllymäki kävi asiakkaan kanssa A-klinikalla noin 10 kuukauden ajan. Sieltä hän sai ammatillisia valmiuksia käsitellä peliriippuvaisuuksia ja tarjosi puolestaan A-klinikan väelle osaamista toimia kehitysvammaisten ihmisten kanssa.
”Tästä lähti liikkeelle rahapeliriippuvaisten kehitysvammaisten nuorten tukiryhmä, jossa käy nykyisin vakinaisesti neljä henkeä. Tiedossamme on paljon muitakin peliriippuvaisia asiakkaita, mutta he eivät myönnä ongelmiaan”, Myllymäki kertoo.
Rahaa vippaskonsteilla ja rikoksilla
Pelurit-ryhmä kokoontuu kerran viikossa. Kokousten aikana keskustellaan pelaamisesta ja pohditaan erilaisia konkreettisia keinoja pelaamisen vähentämiseksi. Ryhmässä tehdään myös tehtäviä peliriippuvaisten työkirjasta.
”Jotkut pelaavat siksi, että on huono olo ja toiset siksi, että on hyvä olo aivan kuten alkoholiriippuvainenkin juo sekä iloonsa että suruunsa”, Myllymäki kiteyttää.
Pelaamisesta ei kuitenkaan jää hyvä olo missään tilanteessa, sillä mahdolliset voittorahat pelataan ja hävitään yleensä saman tien. Häviämisestä huolimatta pelaaminen yleensä jatkuu. Peliriippuvuus onkin nykyisin luokiteltu sairaudeksi.
Kun omat rahat eivät riitä pelaamiseen, sitä pyritään saamaan lisää mitä moninaisimmilla keinoilla. Monesti peliriippuvaisen vanhemmat mahdollistavat lapsensa pelaamista kustantamalla omasta pussistaan hänen elämistään, kun nuoren omat käyttörahat ovat menneet pelaamiseen.
”Kehitysvammaisilla ihmisillä on yleensä edunvalvoja tai joku muu henkilö hoitamassa raha-asioita, joten he eivät voi pelata kaikkia rahojaan. Esimerkiksi laskut maksetaan suoraan asiakkaan välitystililtä ja ohjaajat antavat käyttörahaa sovitusti. He antavat asiakkaalle muutamia kertoja viikossa rahaa, jolla he voivat maksaa muita menojaan, tai käydä vaikka elokuvissa. Jos asiakkaat saisivat kaikki rahat kerralla, ne menisivät pelaamiseen”, Myllymäki selvittää.
Eräs keino rajoittaa rahojen pelaamista on kauppapalvelu, jonka kautta nuoret voivat ostaa ruokaa tilille.
”Tosin sen ongelma on se, että asiakkaat ostavat juomia, kaatavat ne maahan ja palauttavat tyhjät pullot palautusautomaattiin. Tällä tavoin on voitu saada jopa sata euroa rahaa. Eräällä asiakkaalla on pitkä rikosrekisteri, sillä hän on tehnyt petoksia saadakseen rahaa pelaamiseen.”
Itsemääräämisoikeus estää rajoittamista
Asiakkaiden toimintaa ei kuitenkaan voi kovin merkittävästi rajoittaa, sillä itsemääräämisoikeus estää sen. Kuitenkin yhteistyössä asiakkaiden kanssa on mahdollista tehdä esimerkiksi pelikielto kauppakeskuksissa sijaitseviin Pelaamoihin ja kaupassa voidaan käydä yhdessä ohjaajan kanssa, jotta ruokarahat eivät menisi pullo-ostoksiin.
Myös digipelaaminen on suuri ongelma, vaikka siinä ei välttämättä pelattaisikaan rahasta.
”Digipelaamisessa on paljon huonoja puolia: todellinen elämä kuihtuu kasaan, kun koko valveillaoloaika kuluu pelatessa. Samalla kaikki sosiaaliset suhteet kärsivät ja liikunta jää olemattomaksi. Jos ymmärtämisessä on muutenkin puutteita, on suuri riski, että pelaajat uppoavat täysin pelimaailmaan eivätkä erota, mikä on totta ja mitkä asiat kuuluvat pelimaailmaan. Lisäksi pelaaminen aiheuttaa ahdistusta ja raivokohtauksia, jos ei ole rahaa pelata tai jos ei pääse pelissä eteenpäin”, luettelee Myllymäki.
Vammattomien vertaistuki avannut silmiä
Pelurit-ryhmä on käynyt ohjaajansa johdolla monissa tilaisuuksissa, joissa on käsitelty peliriippuvuuksia ja vammattomat peliriippuvuudesta eroon päässeet henkilöt ovat kertoneet kokemuksistaan. Nämä vierailut ovat koskettaneet ryhmäläisiä ja he ovat alkaneet ymmärtää, että pelaamiseen puuttuminen on ollut hyvä asia.
”Ryhmän jäsenille on ollut silmiä avaava kokemus kuulla, että myös vammattomilla ihmisillä on peliriippuvuutta, sillä monet kehitysvammaiset ihmiset piiloutuvat kehitysvammadiagnoosinsa taakse ja perustelevat pelaamistaan sillä, että he eivät ymmärrä pelaamisen liittyviä riskejä.”
Myös keskustelut ja ryhmän oma vertaistuki ovat auttaneet ryhmän jäseniä vähentämään pelaamistaan huomattavasti.
”He ovat kertoneet, että pelaisivat paljon enemmän ilman ryhmää. Osa ryhmän jäsenistä on jopa ollut kokonaan pelaamatta pitkiä aikoja”, toteaa Myllymäki.
Hän tietää, että monet muutkin kehitysvammapalveluja käyttävät nuoret ovat pelikoukussa, mutta he eivät ole tulleet Pelurit-ryhmään. Peliongelma koskettaa pääasiassa nuoria miehiä, mutta Myllymäki tietää, että joukossa on myös joitain naisia ja jatkossa tarkoitus on saada heidätkin mukaan ryhmän toimintaan.
Kirjoita kommentti