Räppäävä professori selkokielen asialla

Selkokieli on tulossa kovaa vauhtia osaksi Saksan lainsäädäntöä. 1.1.2018 lähtien kehitysvammaiset henkilöt ovat voineet tietyin ehdoin vaatia viranomaisten päätöksiä ja tiedotusta selkokielellä. Muutos tarkoittaa sitä, että viranomaisten on opittava käyttämään selkokieltä.

Tässä viranomaisia auttaa selkotutkimuskeskus eli Forschungsstelle Leichte Sprache. Se tekee selkosaksan tutkimusta ja muokkaa vaikeita viranomaistekstejä selkokielelle.

Keskuksen johtaja, Hildesheimin yliopiston professori Christiane Maaß on selkokielen ammattilainen. Hän vaihtaa tarvittaessa sujuvasti lingvistien kapulakielestä selkokieleen. Selkokielestä voi nimittäin Maaßin mielestä puhua hyvin yksinkertaisella tavalla, tai vaikka räpätä.

Räppiä professori kokeilikin yliopiston science slamissä syksyllä. Science slamit ovat tilaisuuksia, joissa tieteentekijät ja tutkijat kertovat omasta tutkimusaiheestaan kansantajuisesti ja kaikille ymmärrettävästi, usein laulun, tanssin tai muun luovan performanssin keinoin.

Professori Maaßista sukeutui slamissä esiin räppäri MCMaaß, joka baseball-lippis päässään ja kultaketjut kaulassaan kannusti villisti taputtavaa yleisöä ottamaan vielä yhden askelen kohti helpompaa kieltä: noch ein Stück leichter, noch ein Stück leichter!

MCMaaßin räppi oli niin vakuuttava, että se voitti koko kilpailun. Seuraavana päivänä Hildesheimin päivälehden etusivulla kerrottiin, miten tiede voi olla viihdyttävää.

Vammaisliikkeen voimannäyte

Tieteen yleistajuistaminen on tärkeää, mutta ilman räppiäkin selkokieli on nyt kuuma aihe Saksassa. Syynä on lainsäädäntö, joka on jatkuvasti nostanut selkokieltä esille.

”Lainsäädäntöhankkeet käynnistyivät Saksassa voimalla vuonna 2009, kun kehitysvammaiset henkilöt ja heitä edustavat järjestöt kokosivat 13 000 allekirjoitusta vetoomukseen, jossa vaadittiin lisää selkokieltä Saksaan”, kertoo Christiane.

Vetoomuksesta seurasi, että YK:n vammaissopimuksen toteutuksessa ja muussa Saksan lainsäädännössä alettiin korostaa viranomaisten yleisiä saavutettavuusvelvoitteita ja ”helpon kielen” vaatimuksia. Muutama vuosi myöhemmin Saksassa uudistettiin Saavutettavan informaatiotekniikan asetus (BITV 2.0), joka tarkensi viranomaisten verkkosivujen viittomakieliseen ja selkokieliseen informaatioon liittyviä määräyksiä.

Ja viimein, vuonna 2016, astui voimaan uudistettu vammaisten henkilöiden tasa-arvolaki (BGG). Sen mukaan julkista valtaa käyttävät viranomaiset velvoitetaan tuottamaan selkokielistä informaatiota aikaisempaa enemmän.

”Selkokielen nopea edistyminen on Saksan vammaisliikkeen voimannäyte”, toteaa Christiane.

Suunta Saksan kaikissa lakihankkeissa on sama: selkokieli nähdään yhä vahvemmin osana vammaisten ihmisten tiedonsaamisen oikeuksia. Milloin Suomi seuraa perässä?

Suomella on pitkät perinteet selkokielessä

Selkokielen vahva edistyminen Saksassa on sikäli erikoista, että siellä se on melko uusi juttu. Kun Suomessa selkokieltä alettiin kehittää 1980-luvun alussa, Ruotsissa vielä aikaisemmin, Saksassa ei ollut tietoakaan koko asiasta. Suomen ensimmäinen selkokirja julkaistiin vuonna 1983, ja samana vuonna perustettiin myös selkokielinen ajankohtaislehti Leija. Selkosanomat ja sen ruotsinkielinen sisarlehti LL-Bladet alkoivat ilmestyä 1990, paria vuotta myöhemmin selkouutisia löytyi jo Ylen radiokanavilta.

Saksassa selkokieleen liittyvät toimet käynnistyivät vasta 2000-luvulla, eikä maassa vieläkään ole selkokielistä uutislehteä eikä laajaa selkokirjatuotantoa. Viranomaisinformaatiota selkokielellä sen sijaan alkaa olla jo enemmän.

Nyt näyttää jo siltä, että asiat etenevät Saksassa nopeammin kuin meillä Pohjoismaissa. Ja syynä on tietysti juuri lainsäädäntö. Kun selkokieli mainitaan lakitekstissä, niin sehän pistää hallinnon rattaisiin vauhtia. Kun selkokielellä on tuotettava viranomaisinformaatiota, selkokieli muuttuu asiaksi, johon panostetaan.

Mutta samalla herää ymmärrettävä kysymys: mitä selkokieli tarkkaan ottaen on?

Erilaisia selko-ohjeita

Saksassa monet vammaisjärjestöt ovat 2000-luvulla tuottaneet erilaisia selkokielen ohjeita, tai sääntöjä, kuten sääntöihin orientoituneet saksalaiset niitä kutsuvat. Esimerkiksi Inclucion Europe -vammaisjärjestön selkokielen standardit on muokattu saksan kielelle, samoin selkokieliverkosto Netzwerk Leichte Sprache on julkaissut selkokielen sääntöjä.

Käytännössä näitä ohjeita on kuitenkin ollut hankala noudattaa, koska ne ovat samaan aikaan liian tiukkoja ja epämääräisiä, ja lisäksi useimmiten keskenään ristiriitaisia. Mitä siis on oikea selkokieli?

Tätä ongelmaa ratkomaan perustettiin selkokielen tutkimuskeskus Hildesheimin yliopistoon. Keskus kuuluu käännöstieteiden laitokseen, joten sen asiantuntijat ovat taustaltaan käännöstieteilijöitä.

”Haluamme tutkimuksella varmistaa, että selkokieli todella on helpompaa kieltä. Taustalla on tutkimusta, joka liittyy kielen ymmärrettävyyteen, kielen omaksumiseen ja sen menettämiseen.”

Tutkimuskeskuksen kokoamat selkokielen säännöt pyrkivät tarkkuuteen ja yksiselitteisyyteen.

”Selko-ohjeet eivät saa olla tällaisia: Lauseiden pitää olla lyhyitä eivätkä ne saa olla abstrakteja. Asia pitää kertoa paljon tarkemmin. Mitä tämä tarkoittaa vaikkapa kausaalilauseissa tai finaalilauseissa? Voiko selkokielessä käyttää konditionaalia? Meidän sääntömme pureutuvat syvälle kielen rakenteisiin”, selittää Christiane.

Tutkimuskeskuksen työn pääpaino on selkokielen teoriassa, mutta se järjestää myös koulutuksia ja työpajoja, joissa viranomaiset ja muut selkokielestä kiinnostuneet voivat harjoitella selkokirjoittamista.

Ennakkoluuloja vastaan

Selkokieli ei herätä Saksassa ainoastaan ihastusta.

”Valitettavasti ennakkoluuloja on paljon. Selkosaksa on hyvin kaukana Saksan yleiskielestä. Monet pelkäävät, että selkokieli korvaa yleiskielen ja johtaa lopulta kulttuurin tuhoon. Se on kylläkin turha pelko.”

Suomessakin esitettiin tällaisia uhkakuvia vielä 1990-luvulla. Esimerkiksi selkokirjallisuuden ajateltiin laiskistavan varsinkin nuorisoa. Kirjojen lukeminen Suomessa on vähentynyt viime aikoina, mutta selkokirjallisuutta siitä ei enää kukaan ole syyttänyt. Syyt lukemisen vähenemiseen ovat toisaalla, ja useimmat ajattelevatkin nykyisin, että selkokirjat voivat pikemminkin lisätä heikosti lukevien ihmisten lukumotivaatiota kuin laskea sitä.

”On tosiasia, että Saksassa on noin 20 miljoonaa ihmistä, jotka eivät selviä yleiskielisistä teksteistä. Asia täytyy vain hyväksyä. Tietenkin voimme lisätä sivistystyötä tai aikuisten lukutaidon opetusta. Mutta siitä huolimatta yhteiskunnassa tarvitaan selkokieltä niille, joille yleiskieli on liian vaikeaa”, Christiane sanoo.

Hyvä ja laadukas selkokieli auttaa myös taistelussa ennakkoluuloja vastaan.

”Tarvitsemme selkokielen asiantuntijoita, jotka osaavat valmistaa hyviä ja sopivia selkotekstejä”, professori Maaß täsmentää.