Yksinäisyys on sosiaalista kipua

Suomalaiset eivät ole erityisen yksinäisiä, eikä heidän yksinäisyytensä myöskään ole lisääntynyt ajan myötä. Valtaosalle ihmisistä yksinäisyys ei siis ole ongelma, mutta toisaalta itsensä hyvin yksinäiseksi tuntevien ihmisten joukko on lisääntynyt ja yksinäisyys kietoutuu yhä vahvemmin eriarvoisuuden kysymyksiin.

”Yksinäisyys voidaan poistaa virkamiestyönä”, korostaa Elisa Tiilikainen.”Yksinäisyys voidaan poistaa virkamiestyönä”, korostaa Elisa Tiilikainen.

Yksinäisyys on tunne, jota jokainen voi kokea missä hyvänsä elämän vaiheessa iästä, sukupuolesta tai asemasta riippumatta. Siksi aiheeseen on helppo tarttua ja se kiinnostaa tällä hetkellä monia eri tieteenaloja ja myös mediaa sekä tavallisia ihmisiä.

Aluksi aihetta tutkittiin eritoten psykologian ja terveystieteiden piirissä, ja tutkimuksen pyrkimyksenä oli paikantaa, millaiset ihmiset ovat erityisen riskialttiita yksinäisyydelle. Viime vuosina myös monet muut tieteenhaarat, kuten lääketieteellinen, yhteiskunta-, sosiaali-, kasvatus-, ravitsemus- ja kielitieteellinen tutkimus ovat kiinnostuneet yksinäisyyden tutkimuksesta. Erityisesti Itä-Suomen yliopiston sosiologian professori Juho Saari on tuonut aiheen julkiseen keskusteluun ja linkittänyt yksinäisyyden lisääntymisen vahvasti yhteiskuntapoliittiseen päätöksentekoon liittyväksi ilmiöksi.

Aiheeseen on tarttunut myös projektitutkija Elisa Tiilikainen Itä-Suomen yliopistosta.

Projektityön ohella hän viimeistelee Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitokselle väitöskirjaa ikääntyvien yksinäisyydestä, ja kiinnostui työn edetessä yksinäisyydestä yleisemmälläkin tasolla.

”Aloitin tutkimusprosessini vuonna 2010. Silloin puhuttiin eritoten vanhusten yksinäisyydestä, mutta myöhemmin asiaan liittyvä keskustelu laajeni kattamaan muutkin väestöryhmät. Olen tutkinut yksinäisyyttä jo vuosia, mutta erityisesti tänä vuonna se on noussut yleisemmän mielenkiinnon kohteeksi. Aiheesta käyty keskustelu on kuitenkin ollut melko mustavalkoista ja usein on tehty ero yksinäisiin ja ei-yksinäisiin”, Tiilikainen taustoittaa.

Hänen väitöskirjansa pyrkimyksenä on lisätä ymmärrystä siitä, mitä kaikkea vanhusten yksinäisyys on, mitkä tekijät vaikuttavat ilmiön taustalla ja kuinka yksinäisyyttä voitaisiin lievittää. Yksinäisyyteen puuttuminen on tärkeää jo pelkästään siksi, että sillä on monia hyvin kielteisiä seurauksia hyvinvoinnille ja terveydelle. Yksinäisyys aiheuttaa monenlaisia psyykkisiä ja myös fyysisiä sairauksia, joten sen hoitamisella on tärkeä kansanterveydellinen merkitys.

Yksinäisyys liittyy huono-osaisuuteen

Yksinäisyyden tutkiminen on haastavaa, koska sen syyt voivat olla hyvin erilaisia ja siksi yksinäisyystutkimuksista saadaan ristiriitaista tietoa. Kaikista yksinäisimpiä tai sen erilaisia sisältöjä ei välttämättä tavoiteta kyselytutkimuksin.

Suomessa on kuitenkin tehty harvakseltaan yksinäisyyttä kartoittavia väestötason tutkimuksia 1990-luvulta lähtien. Pasi Moision ja Tuomas Rämön tutkimus, joka mittasi suomalaisten yksinäisyyttä vuosina 1994 ja 2006, paljasti, että suomalaiset eivät ole kansakuntana erityisen yksinäisiä, ja yksinäisyyden kokemukset ovat jopa vähentyneet tutkimusaikana siten, että yksinäisyyttä jatkuvasti tai melko usein kokevien osuus on laskenut kuudesta prosentista neljään vuosien 1994 ja 2006 välillä. Vastaavasti yksinäisyyttä harvoin tai ei koskaan kokevien osuus on kasvanut 67 prosentista 76 prosenttiin.

Sen sijaan tutkimuksesta käy selvästi ilmi sosioekonomisen huono-osaisuuden ja yksinäisyyden välinen yhteys. Yksinäisyyden kietoutuminen sosiaaliseen eriarvoisuuteen ilmenee esimerkiksi siten, että työttömät kokevat huomattavasti enemmän yksinäisyyttä kuin työssä käyvät.

Myös esimerkiksi heikko taloudellinen tilanne tai sairaudet vaikeuttavat monia osallistumismahdollisuuksia ja synnyttävät sitä kautta yksinäisyyttä. Suomessa yksinäiseksi itsensä kokevia ihmisiä on noin 5 prosenttia väestöstä.

Elisa Tiilikaisen omat yksinäisyydentunteet liittyivät lapsettomuuden kokemuksiin. Nykyisin Tiilikaisella on kaksi lasta.Elisa Tiilikaisen omat yksinäisyydentunteet liittyivät lapsettomuuden kokemuksiin. Nykyisin Tiilikaisella on kaksi lasta.

”Moni meistä varmasti kokee jossain vaiheessa elämäänsä yksinäisyyttä, vaikka valtaosalle se ei ole ongelma. On kuitenkin ihmisiä, jotka kokevat voimakasta ja syvää yksinäisyyttä jatkuvasti siten, että se vaikuttaa haitallisesti heidän hyvinvointiinsa”, Tiilikainen tiivistää.

Kansainvälinen vertailu vaikeaa

Myöskään kansainvälisesti vertailtuna suomalaiset eivät ole erityisen yksinäisiä. Toisaalta eri kulttuureissa yksinäisyyden kokemukset ovat niin erilaisia, että vertailu on vaikeaa.

”Ehkä julkisessa keskustelussa asiasta on syntynyt vääriä mielikuvia ja kuvitellaan suomalaisten olevan yksinäisempiä kuin muut kansat. Kuitenkaan tutkimustulokset eivät vahvista tätä”, Tiilikainen huomauttaa.

Kansainvälisten vertailujen tekemistä vaikeuttaa myös kulttuurien erilaisuudesta johtuvat tekijät. Esimerkiksi perhekeskeisissä yhteiskunnissa, jossa ympäristö asettaa yksilön tiiviisti johonkin tiettyyn rooliin, yksinäisyyden kokemukset voivat olla voimakkaampia, vaikka yksilön sosiaalinen verkosto olisi hyvin laaja. Jatkuva puolipakollinen yhteisöllisyys ja yhteydenpito omaan sukuun ja lähipiiriin saattaa myös rajoittaa yksilön omaa vapaata ystävyyssuhteiden muodostamista.

Myös eri kielissä esiintyvien yksinäisyyttä kuvaavien termien sisällöissä on suuria eroavaisuuksia, jotka tekevät ilmiön tutkimisesta ja ymmärtämisestä vaikeaa.

”Esimerkiksi japanin kielessä on viitisenkymmentä erilaista yksinäisyyttä ilmaisevaa sanaa. Toisaalta, vaikka suomen kielessä on vain yksi yksinäisyyttä kuvaava termi, se voi eri yksilöillä saada hyvinkin erilaisia merkityksiä ja yksinäisyys voi olla jopa hyväksi koettu asia. Tärkeintä on, miten ihmiset itse sanaa tulkitsevat. Siksi pitäisikin kysyä: Koetko itsesi yksinäiseksi ja jos koet, mitä se sinulle merkitsee?” korostaa Tiilikainen

Monenlaista yksinäisyyttä

Jokaisella on selvä yleiskäsitys siitä, mitä yksinäisyys on, mutta lähemmin tarkasteltuna ilmiö ei olekaan niin yksiselitteinen, sillä jokainen kokee yksinäisyyden omalla tavallaan.

”Minua huolestuttaa erityisesti yhteiskunnalliseen asemaan liittyvä yksinäisyys. Mitä huonommaksi ihminen kokee asemansa, sitä enemmän hän tuntee yksinäisyyttä”, Tiilikainen pohtii.

Esimerkiksi vanhuksilla yksinäisyys voi muodostua suhteessa siihen, että he kokevat tulleensa ikääntymisen myötä vähemmän arvokkaiksi, jos vanhuutta ei arvosteta ja vanhukset työnnetään yhteiskunnan marginaaliin.

”Ihminen voi myös kokea yksinäisyyttä jollain yksittäisellä elämänalueella, vaikka muihin elämän osa-alueisiin oltaisiin tyytyväisiä. Yksinäisyyttä voidaan kokea esimerkiksi suhteessa johonkin tiettyyn ihmiseen tai nuorella voi olla koulussa paljon ystäviä, mutta kotona ei läheisiä perheenjäseniä, tai työttömällä ihmisellä voi olla parisuhde ja ystäviä, mutta ei työyhteisöä, johon kiinnittyä”, havainnollistaa Tiilikainen.

Työttömyys voi olla yksinäisyyden taustalla siitäkin huolimatta, että työttömiä on satoja tuhansia. Samassa asemassa olevilla ihmisillä on usein hyötyä vertaistuesta yksinäisyyttä vähentävänä tekijänä, mutta työttömillä se ei välttämättä poista yksinäisyyden tunnetta, mikäli yhteiskunnallinen ilmapiiri leimaa työttömän jollain tapaa muita huonommaksi.

Ihminen voi kokea yksinäisyyttä siitäkin huolimatta, että hänellä on perhe ja sosiaalisia suhteita, mikäli hän ei pääse yhteyteen samanhenkisten ihmisten kanssa kuin hän on itse, tai hänellä on huolia, joita hän ei koe voivansa jakaa muiden kanssa.

Erityisen vahvasti yksinäisyyttä voi aiheuttaa pitkäaikaissairaus, joka vaikuttaa sekä sosiaalisiin suhteisiin että toimeentuloon ja koko arkielämään. Yksinäisyyttä onkin osuvasti kuvattu sanomalla, että se on sosiaalista kipua.

Jälkisammutuksesta ennaltaehkäisyyn

Termi ”yksinäisyys” vie usein ajatuksen yksilöön ja siihen, että yksinäisyys johtuu henkilön omista ominaisuuksista ja rajoitteista. Kyse ei kuitenkaan ole vain päänsisäisestä ilmiöstä, vaan yksinäisyyden taustalla olevat arjen reunaehdot sanellaan ulkoapäin. Yksinäisyys on siksi myös harjoitetun yhteiskuntapolitiikan seurausta, ja se liittyy kiinteästi yhteiskunnan rakenteisiin. Mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta on, sitä vähemmän siinä on yksinäisyyttä.

Lyhytnäköinen palvelujen karsiminen on siirtänyt muun muassa sosiaalityön painopisteen ennaltaehkäisevästä työstä kriisiytyneiden tilanteiden jälkihoitoon ja se maksaa lopultakin moninkertaisesti ennaltaehkäisevään työhön verrattuna. Esimerkiksi lapsiperheiden avopalveluja on supistettu vuosikymmenten ajan ja resurssit suunnataan vasta pakon edessä jälkisammutustyöhön, kuten lasten huostaanottoon ja sijoituksiin.

”Yhä useampi lapsiperhe, etenkin perheet, joissa on tarvetta erityiselle tuelle, tuntevat jäävänsä yksin kun palveluja on karsittu minimiin ja vastuuta siirretään perheille. Tässä ehkäisevällä työllä olisi tärkeä paikkansa. Tarvitaan matalan kynnyksen apua, sillä jo pienillä resursseilla voitaisiin ennaltaehkäistä tilanteiden kärjistyminen esimerkiksi pienentämällä ryhmä- ja luokkakokoja päiväkodeissa ja kouluissa. Kouluihin tarvittaisiin opettajien lisäksi sosiaaliohjaajia, jotka voisivat olla ehkäisemässä lasten ja nuorten yksinäisyyttä. Muidenkin kuin opettajien tukea tarvitaan”, pohtii Tiilikainen.

Myös vanhuspolitiikassa puuttuu ennakoivaa apua ja samalla hoiva on eriarvoistunut.

”Ainoastaan todella huonossa kunnossa olevat vanhukset saavat apua ja vain ne joilla on varaa, voivat ostaa palveluja. Muut saavat pärjätä yksin kotona entistä huonokuntoisempina ja entistä kauemmin.”

Suomessa on myös aina ollut pyrkimys selvitä yksin ja siksi kynnys hakea apua yksinäisyyteen voi olla korkea.

”Monet jäävät ongelmineen oman onnensa nojaan, koska tarvittavaa tukea ei ole saatavilla. Ihminen voi jäädä byrokratian rattaissa tosi yksin, varsinkin jos oma toimintakyky on rajallinen”, Tiilikainen murehtii.

Poliittisilla päätöksillä synnytetty yksinäisyys voidaan kuitenkin myös poistaa samoilla välineillä, joilla se on synnytettykin, mikäli vain tahtoa löytyy.

”Yksinäisyyteen voidaan puuttua virkamiestyönä. Valitettavasti ymmärrys siitä, mitä kaikkea yksinäisyyden taustalla on, puuttuu”, harmittelee Tiilikainen.

Myös järjestöt auttavat yksinäisyydestä kärsiviä. Parhaimmillaan ne auttavat tukea ja seuraa tarvitsevat ihmiset kohtaamaan toisensa, mutta kaikkeen eivät järjestötkään pysty.

”Toisaalta olen aina halunnut korostaa myös sitä, että yksinäisyys on myös luonnollinen osa elämänkulkua, ja sitä on joissain tapauksissa suotta medikalisoitu ja patologisoitu”, muistuttaa Tiilikainen.

Entä onko tutkija itse kokenut yksinäisyyttä elämässään?

”Kyllä olen. Omat yksinäisyydentunteeni ovat liittyneet muun muassa lapsettomuuden kokemuksiin. Silloin minusta tuntui, että ympärillä ihmiset tulivat raskaaksi pelkän ajatuksen voimalla, mutta meille lasta ei kuulunut ja tunsin voimakasta yksinäisyyttä suhteessa tähän asiaan”, vastaa Tiilikainen.

Asia päättyi kuitenkin onnellisesti ja nykyisin hän on kahden lapsen äiti.

Teksti: Eeva Grönstrand | Kuva: Eeva Grönstrand | Julkaistu: 

Yksi kommentti artikkeliin ”Yksinäisyys on sosiaalista kipua”

  • 62-v. kirjoitti:

    Kuten tiedämme kouluttuneisuus periytyy. Työelämäkin kulkee usein samoja latuja polvesta polveen.
    Työttömällä isällä työtön poika. Enemmistö työttömistä ja kouluttautumattomista lienee introvertteja, mikä sekin periytyy. Introvertti tekee introvertin lapsen polvesta polveen. Introverteista enemmistö lienee yksinäisiä. Elikä nämä 3 seikkaa kasautuu introvertille = pahan alku ja juuri;eikä hän sille itse mitään voi.

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.
Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).