”Työ vie elämää eteenpäin”

24-vuotias Ilkka Välimäki pääsi unelmiensa työhön vain pari viikkoa ammatiin valmistumisensa jälkeen. Keittiöapulaisen töitä tekevä Välimäki viihtyy työssään niin hyvin, ettei halua ikinä lähteä mihinkään toiseen työpaikkaan.

Ilkka Välimäki hoitaa kaikki työtehtävänsä nopeasti ja tarkasti.
Ilkka Välimäki hoitaa kaikki työtehtävänsä nopeasti ja tarkasti.

Ilkka Välimäki pilkkoo keskittyneesti ja vauhdilla tomaatteja seuraavan päivän salaattia varten Rinnekoti-Säätiön ravintola Aino-Liinan keittiössä. Pilkottuaan riittävästi hän siivoaa jälkensä, pesee kaikki työvälineet ja laittaa ne takaisin paikoilleen. Tammikuussa työnsä aloittanut Välimäki on omaksunut kaikki työhönsä liittyvät käytännön asiat nopeasti ja hän on myös solahtanut vaivattomasti osaksi työyhteisöään.

Välimäki valmistui viime vuoden joulukuussa oppisopimuskoulutuksella suurtalouskokiksi Keskuspuiston ammattiopistosta. Lisäksi hän on suorittanut kuuden kuukauden pituisen kahvilatyöntekijän ja catering-kokin kurssin. Monipuolinen koulutus antaa Välimäelle hyvät valmiudet työskennellä uudessa työpaikassaan.

”Teen kaikenlaisia keittiöhommia. Kerään astioita, täytän ja tyhjennän astianpesukonetta, olen apuna ruuanvalmistuksessa, pilkon vihanneksia, valmistelen seuraavan päivän lounasta sekä autan kokkeja, sali-ihmisiä ja kylmäköitä. Hyvin olen viihtynyt, enkä aio ikinä lähteä mihinkään täältä!”, toteaa Välimäki päättäväisesti.

Eniten Välimäki kertoo pitävänsä ruuanlaitosta, eikä vähiten työtovereiden vuoksi.

”Olen tehnyt riisipuuroa ja mustikkasoppaa erään nimeltä mainitsemattoman ladyn kanssa tuolla keittiössä. Myös toista nuorta lady-kokkia olen auttanut muun muassa pizzan teossa”, toteaa Välimäki hienovaraisesti.

Työnhaussa Välimäkeä auttoi Helsingin kaupungin Ohjaamon työelämävalmentaja Kim Lautamo, joka bongasi Välimäelle sopivan työn Te-toimiston avointen työpaikkojen joukosta.

”Olemme Kimin kanssa bestiksiä. En kadu yhtään, että hain tänne!”, iloitsee Välimäki.

Paras hakija valittiin

”Ilkka päätyi meille avoimen työnhaun kautta. Meillä oli Lakiston palvelut Oy:n kautta keittiöapulaisen paikka auki työvoimatoimiston nettisivuilla, Ilkka haki sitä ja tuli valituksi. Hakijoita oli myös muita, mutta Ilkka oli selvästi paras hakijoista”, kertoo palvelupäällikkö Tiina Solas. Hän työskentelee Rinnekoti-Säätiössä ja Lakiston Palvelut Oy:ssä vastuullaan ravitsemus-, pesula-, siivous- ja majoituspalvelut sekä sosiaalinen henkilöstövuokraus.

Työhön päästyään Välimäki tarttui tehtäviinsä rivakasti ja vakuutti Solaksen omatoimisuudellaan.

”Kaikki on mennyt tosi hienosti. Ilkalla on hyvät edellytykset toimia tässä ammatissa varsinkin kun taustalla on sopiva ammattikoulutus. Keittiössä hän siivoaa jälkensä ja toimii omatoimisesti sekä omaksuu nopeasti uusia asioita ja työtehtäviä. Hän on sopeutunut todella hyvin ja tuo työyhteisöön piristysruiskeen iloisella ja kohteliaalla käytöksellään. Hyvät sosiaaliset taidot ovat ehdottomasti Ilkan vahvuus”, Solas kehuu.

Välimäen lisäksi Lakiston keittiössä työskentelee noin 15 henkilöä.

Vaihtelu virkistää!

Välimäen työaika on kuusi tuntia päivässä. Hän asuu melko kaukana Käpylässä, joten häneltä kuluu työmatkoihin busseilla tunti suuntaansa.

”Pohdimme Ilkan pitkää työmatkaa jo työhaastattelussa, mutta hänen mielestään työssäkäynti on niin tärkeä asia, että edes pitkä työmatka ei haittaa” Solas mainitsee.

Työsuhteen alettua Välimäen eläke laitettiin lepäämään, joten nuori mies elättää itsensä nykyisin kokonaan omalla työllään. Hän saa Yksityisen sosiaalialan työehtosopimuksen mukaista taulukkopalkkaa.

Ilkka Välimäki tuo iloa ja hyvää mieltä työyhteisöönsä. Tällä kertaa hän ilahduttaa työtoveriaan Eila Heleniusta niskahieronnalla.
Ilkka Välimäki tuo iloa ja hyvää mieltä työyhteisöönsä. Tällä kertaa hän ilahduttaa työtoveriaan Eila Heleniusta niskahieronnalla.

”Työssäkäynti merkitsee minulle vaihtelua. Vaihtelu virkistää! Lisäksi minulla on erinomaiset työtoverit!”, kiittelee Välimäki, joka tunnetaan työyhteisössään varsinaisena veitikkana ja ilopillerinä. Eikä Välimäen viihtymistä vähennä laisinkaan se seikka, että hänen työtoverinsa ovat pääasiassa naispuolisia ”leidejä”, kuten hän heitä kohteliaasti nimittää.

Tuore palkansaaja on ehtinyt saada vasta yhden palkan, mutta hänellä on selvä käsitys omalla työllä ansaitun palkan tärkeydestä ihmiselle.

”Se merkitsee elämän eteenpäin viemistä. Tänä päivänä ei ilmaiseksi saa muuta kuin kraanasta vettä. Tai oikeastaan myös siitä joutuu maksamaan, ainakin ne, joilla on vesimittari”, tarkentaa Välimäki kantaansa.

Ensimmäisestä palkastaan Välimäki osti itselleen uuden puhelimen rikkoontuneen tilalle.

”Se oli mielestäni paljon kohtuullisempaa kuin esimerkiksi se, että ostetaan koko palkalla karkkia tai limua tai shipsejä”, pohtii Välimäki järkevästi.

Kokin koulutuksesta on hyötyä Välimäelle myös vapaa-aikana.

”Asumme isän kanssa poikamiehinä, ja teen ruokaa myös kotona. Minulla on monia lempiruokia, kuten lihamureke ja makaronilaatikko, joita teen mielelläni. Pidän myös vahvoista mausteista, kuten chilistä ja naga jolagista, joita käytän paljon”, kertoo Välimäki.

Keskuspuiston ammattiopisto (www.keskuspuisto.fi)


Henkilöstövuokraus väylänä työllistymiseen

Lakiston Palvelut Oy on Rinnekoti-Säätiön vuonna 2013 perustama sosiaalinen yritys. Sen liikeideana on osatyökykyisten ja kehitysvammaisten ihmisten työllisyyden edistäminen. Vuonna 2015 yhtiön kautta työllistyi yhteensä 16 henkilöä Rinnekoti-Säätiöön eri tehtäviin.

Palvelupäällikkö Tiina Solas kertoo, että Lakiston Palvelut Oy:n tavoitteena on löytää työnantajille heidän tarpeisiinsa sopiva työntekijä sekä työntekijälle sopiva työpaikka.
Palvelupäällikkö Tiina Solas kertoo, että Lakiston Palvelut Oy:n tavoitteena on löytää työnantajille heidän tarpeisiinsa sopiva työntekijä sekä työntekijälle sopiva työpaikka.

”Lakiston Palvelut madaltaa yritysten kynnystä palkata osatyökykyinen henkilö huolehtimalla työnantajavelvoitteista sekä tarjoamalla yksilöllistä tukea työsuhteen aikana sekä yritykselle että työntekijälle. Lakiston Palvelut on työntekijän tukena koko työsuhteen ajan, ja jokaiselle työntekijälle tarjotaan palveluja yksilöllisten tarpeiden mukaan. Tavoitteena on löytää työnantajille heidän tarpeisiinsa sopiva työntekijä sekä työntekijälle sopiva työpaikka. Jos sekä työnantaja, että työntekijä ovat tyytyväisiä, työsuhde voidaan myöhemmin solmia suoraan työntekijän ja yrityksen välillä”, kuvailee Tiina Solas.

Viime syksynä yritys laajensi toimintaansa avaamalla oman kahvila-ravintolan Pitäjänmäelle. Ravintola Kotikallio sijaitsee Kotikallion palvelukeskuksen yhteydessä.

Työntekijöiden rekrytoinnissa Lakiston Palvelut tekee yhteistyötä muiden osatyökykyisiä työllistävien organisaatioiden kanssa, joista eräs on Helsingin kaupungin tuetun työllistymisen palvelu.

Lakiston Palvelut (www.lakistonpalvelut.fi)


Asiakkaaksi sisäänkäynnin kautta

Ilkka Välimäen nykyinen työpaikka löytyi Helsingin kaupungin Ohjaamon kautta. Viime vuoden elokuussa Helsingissä toimintansa aloittanut Ohjaamo palvelee 15 – 29 -vuotiaita nuoria. Se tarjoaa tietoa ja ohjausta työnhausta, työelämästä ja opiskelusta sekä muista nuorille tärkeistä asioista.

Ohjaamossa työskentelee työelämävalmentajia, sosiaalityöntekijöitä, yrityskoordinaattoreita, nuoriso-ohjaajia, TE-toimiston asiantuntijoita, opinto-ohjaajia, asumisohjaajia, psykologi, erityisopettaja ja terveydenhoitaja.

Ohjaamon asiakkaaksi pääseminen on varsin helppoa. Minkäänlaisia lähetteitä tai diagnoseja tai lähettävää tahoa ei tarvita.

”Ohjaamoon voi tulla saapumalla arkisin kello 10 – 17 välisenä aikana osoitteeseen Fredrikinkatu 48 tai soittamalla arkisin klo 9 – 15 numeroon 040 7046 818. Ohjaamo löytyy myös sosiaalisesta mediasta. Jos nuori haluaa, hän voi asioida aluksi myös anonyymisti, emmekä tarkastele henkilötietoja muutenkaan. Keräämme tarkempia tietoja vasta silloin, kun nuori tarvitsee pitkäkestoisempaa palvelua ja hyötyisi esimerkiksi moniammatillisesta työotteesta”, kertoo Ohjaamon työelämävalmentaja Kim Lautamo.

”Kehitysvammaiset ihmiset ovat sopivassa työssä ja työympäristössä vähintäänkin yhtä päteviä työntekijöitä kuin kuka tahansa työyhteisön jäsen - joskus jopa parempia,” sanoo Ohjaamon työelämävalmentaja Kim Lautamo.
”Kehitysvammaiset ihmiset ovat sopivassa työssä ja työympäristössä vähintäänkin yhtä päteviä työntekijöitä kuin kuka tahansa työyhteisön jäsen – joskus jopa parempia,” sanoo Ohjaamon työelämävalmentaja Kim Lautamo.

Nuori voi tulla Ohjaamoon käytännössä minkä hyvänsä asian tai kysymyksen kanssa, eikä hänen tarvitse miettiä, onko hänen kysymyksensä tarpeeksi ”hyvä” tai onko hänen avuntarpeensa tarpeeksi suuri. Pääpaino on kuitenkin työllisyyttä, asuntoa tai opiskelua koskevissa kysymyksissä sekä niihin liittyvässä ohjauksessa tai valmennuksessa.

Vasta muutamia kuukausia toiminut Ohjaamo tavoitti jo avajaisviikolla tammikuussa noin 1000 nuorta, joista tosin kaikki eivät olleet varsinaisesti asiakkaita.

”Lyhyen toiminta-ajan vuoksi en voi antaa vielä tällä hetkellä tarkkoja tietoja työmme tuloksista, mutta ainakin omat asiakkaani ovat päässeet töihin, opiskelemaan, työkokeiluun ja kuntouttavaan työtoimintaan kiitettävästi”, sanoo Lautamo.

Hänen asiakaskunnastaan arviolta 80 prosenttia on jotakin erityistä tukea tarvitsevia nuoria.

”Toisaalta jokainen vammatonkin asiakkaani tarvitsee yksilöllistä tukea, ohjausta ja valmennusta”, huomauttaa Lautamo.

Annetaan kaikille mahdollisuus!

Lautamon kokemuksen mukaan ennakkoluulot ovat suurin osatyökykyisten nuorten työllistymisen hidaste. Niiden muuttamiseksi tarvittaisiin julkisuutta hyville työllistymistarinoille, mutta siihen tarvittaisiin lisää resursseja.

”Mielestäni erityistä tukea tarvitsevia nuoria ja aikuisia pelätään liikaa. Sopivan työn ja työympäristön löytyessä he ovat vähintäänkin yhtä päteviä työntekijöitä kuin kuka tahansa työyhteisön jäsen – joskus jopa parempia! Toivoisin työnantajilta uskallusta kokeilla erityistä tukea tarvitsevan henkilön palkkaamista tai työkokeiluun ottamista, jotta he voisivat todeta tämä ihan itse. Melko usein kun henkilö saa mahdollisuuden näyttää taitonsa, löydetään lopputulos, joka palvelee kaikkia osapuolia. Annetaan kaikille se mahdollisuus, muuta en toivo!”, sanoo Lautamo.

Ohjaamo (www.hel.fi)

Teksti: Eeva Grönstrand | Kuva: Eeva Grönstrand | Julkaistu: 

Yksi kommentti

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).