Kehitysvammaisten ihmisten työllisyystilanne tänään

Kehitysvammaisia ihmisiä ei edelleenkään nähdä potentiaalisena työvoimana. Kysymys on lopulta asenteista: mihin kehitysvammaisten ihmisten nähdään kykenevän ja mihin heille annetaan mahdollisuus. Tutkimuksen mukaan kehitysvammaisten ihmisten työllistyminen mahdollistuisi, jos heille löydettäisiin sopivat työtehtävät, jotka olisivat riittävän selkeitä, hyvin ohjeistettuja ja mahdollisesti myös räätälöityjä henkilöiden taitoja vastaaviksi. Riittävä tuki ja mahdollisuudet kokeilla erilaisia työtehtäviä avaisivat monelle kehitysvammaiselle ihmiselle väylän palkkatyöhön.

Työuria on julkisen talouden kestävyyden lisäämiseksi pyritty pidentämään alusta ja lopusta, mutta vähitellen myös keskeltä: Suomessa on kymmeniä tuhansia vammaisia ja osatyökykyisiä, jotka haluaisivat tehdä työtä, ja joiden työllistymisen ja työnteon esteet on purettava. Artikkelissamme tarkastelemme, miltä kehitysvammaisten ihmisten työllisyystilanne Suomessa näyttää tällä hetkellä, ja mitkä ovat palkkatyöhön työllistymistä edesauttavia ja estäviä tekijöitä. Artikkelimme perustuu Kehitysvammaliiton tuoreeseen tutkimukseen.

Kehitysvammaisia ihmisiä arvioidaan olevan Suomessa noin 40000 (0,8 % koko väestöstä). Heistä työikäisiä on noin 25000 (olettaen että kehitysvammaisten ikäjakauma on suunnilleen sama kuin koko väestössä), joista vammaisten työllisyyspalveluissa on noin 15000. Päivätoiminnassa on noin 5000 – 6000 kehitysvammaista ihmistä, ja noin 9000 on joko työtoiminnassa tai työllistymistä tukevassa toiminnassa. Luvut ovat arvioita jotka perustuvat THL:n Sotkanetissä julkistamiin tilastotietoihin (Sotkanet.fi). Näissä tilastoissa ei kehitysvammaisia ihmisiä tilastoida erikseen.

Valtakunnallisiin tilastoihin ei myöskään sisälly yksilöidympiä tietoja esim. avotyötoiminnassa tai tuetussa työssä olevista kehitysvammaisista ihmisistä; tuoreimmat erillistutkimukset (Hyvärinen ym 2002; Kumpulainen, 2007) joissa tällaisia lukumääräarvioita on esitetty, ovat jo kymmenen vuoden takaa. Näiden tutkimusten mukaan tuolloin palkkatyösuhteessa oli noin 300 – 350 kehitysvammaista henkilöä; suurin osa oli työtoiminnassa työkeskuksissa ja avotyötoiminnassa oli noin 2000 henkilöä.

Tuoreen tutkimuksemme (Vesala ym, 2015) mukaan arvioimme, että tällä hetkellä vammaisten työllisyyspalveluja käyttävistä kehitysvammaisista henkilöistä korkeintaan 400 – 500 on tällä hetkellä palkkatyöhön työllistyneinä. Edelleen avotyötoiminnassa on arviolta runsas 2000 ja työtoiminnassa työkeskuksissa runsas 6000 henkilöä. Kovin suurta muutosta ei siis ole havaittavissa kuluneen 10 vuoden aikana.

Tutkimukseemme osallistui 13 vammaisten työllisyyspalveluja tuottavaa organisaatiota, ja tiedot kerättiin yli tuhannesta palveluja käyttäneestä kehitysvammaisesta henkilöstä.

Yksi keskeisimmistä havainnoistamme oli se, että palkkatyöhön työllistyneiden kehitysvammaisten määrissä oli suuria alue- ja paikkakuntakohtaisia eroja. Tämä on yhtenevä aiempien tutkimusten tulosten kanssa, joissa on havaittu, että tuettu palkkatyöhön työllistyminen on yleisintä pääkaupunkiseudulla ja yleensä Etelä- ja Länsi-Suomessa. Kunnalla on velvollisuus järjestää työllisyyteen liittyviä palveluja (kehitys)vammaisille kuntalaisilleen. Tällöin avainasemassa on se, millaisia tavoitteita kunnassa asetetaan: tavoitellaanko ensisijaisesti avotyötoimintapaikkoja vai palkkatyösuhteisia työpaikkoja ja resursoidaanko riittävästi työhönvalmennukseen? Miten on esimerkiksi selitettävissä, että Helsingin kaupungilla noin neljäsosa kehitysvammaisista työllistymistä tukevien palvelujen asiakkaista on tuetusti työllistyneitä, ja esimerkiksi Kymenlaaksossa noin puolet on avotyötoiminnassa? Totta on, että pääkaupunkiseudulla on enemmän työpaikkoja tarjolla ja työllisyystilanne parempi kuin Kymenlaaksossa. Mutta tämä tuskin vielä riittää tyhjentäväksi selitykseksi. Sen sijaan se, että Helsingin kaupunki on jo vuosia sitten tehnyt linjauksen, että kehitysvammaisille asiakkaille etsitään avotyötoimintapaikkojen sijasta palkkatyösuhteisia työpaikkoja, tarjoaa todennäköisemmän selityksen. Lisäksi Helsingissä on resursoitu työhönvalmennukseen ja työpaikkojen etsintään.

Pikainen vilkaisu muutaman suurimman kaupungin internet-sivuille osoittaa, että läheskään kaikilla ei ole tarjolla tuetun työn ja työhönvalmentajan palveluja. Sen sijaan tarjolla on avotyötoimintaa.

1990-luvun alussa avotyötoimintaa kehitettäessä ajatuksena oli myös, että avotyötoiminta tarjoaisi mahdollisuuden edetä työuralla avoimille työmarkkinoille ja palkkatyöhön (Hokkila, 1994). Tuloksemme kuitenkin osoittavat, että avotyötoimintapaikasta on monelle kehitysvammaiselle ihmiselle tullut pysyvä ratkaisu; yli 60 %:lla nykyinen avotyötoimintasuhde oli jatkunut pidempään kuin kaksi vuotta, monilla jopa vuosikymmeniä.

Kehitysvammaisilla henkilöillä, niin kuin kaikilla muillakin ihmisillä, on oikeus työhön ja sitä kautta kohtuulliseen elintasoon. Työtoiminnassa ja avotyötoiminnassa oleville henkilöille voidaan maksaa työstä verottomana työosuusrahaa korkeintaan 12 euroa päivässä. Tutkimuksemme mukaan työosuusrahaa maksetaan keskimäärin noin 5 – 6 euroa päivässä, mikä tarkoittaa noin 100 euron kuukausiansiota. Usein kuitenkin sivuutetaan se tosiseikka, että samaan aikaan nämä kehitysvammaiset henkilöt joutuvat maksamaan ylläpito- tai ateriakorvausta, joka on suunnilleen samaa luokkaa eli n. 5 euroa päivässä.

Tutkimus toteutettiin lomakekyselynä, ja vastaajina olivat asiakkaansa hyvin tuntevat työhönvalmentajat, työtoiminnan ohjaajat ja muut vastaavat henkilöt. Lomakkeessa vastaajia pyydettiin arvioimaan, olisiko kyseisellä kehitysvammaisella henkilöllä mahdollisuus työllistyä palkkatyösuhteeseen. Vastausten mukaan lähes puolella tällä hetkellä avotyötoiminnassa olevista ja noin neljänneksellä työ- tai toimintakeskuksessa olevista kehitysvammaisista henkilöistä olisi edellytykset työllistyä palkkatyöhön. Koko maan tasolla tämä tarkoittaisi noin 3000 potentiaalista työntekijää. Henkilöiden työllistymismahdollisuuksia perusteltiin yksinkertaisesti sillä, että he ovat työssään osaavia, taitavia, kyvykkäitä ja motivoituneita.

Nykyisin palkkatyössä olevien kehitysvammaisten ihmisten työpaikka on yleisimmin majoituksen ja ravitsemuksen, kaupan ja muiden palveluiden toimialoilla. Avotyötoimintapaikat puolestaan sijaitsevat ensisijaisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa, mutta myös kaupan sekä majoituksen ja ravitsemuksen toimialoilla. Työtehtävien osalta työtoiminnassa korostuvat erityyppiset alihankintatyöt ja työssä sekä avotyötoiminnassa erilaiset suorittavat työt. Toimintakeskuksissa toteutettavan työtoiminnan tyypillisiä tehtäviä ovat erilaiset kokoonpano-, lajittelu- ja pakkaustyöt, siivous- ja pesulatyöt sekä kiinteistö-, puutarha- ja pihatyöt. Avotyötoiminnassa ja palkkatyössä puolestaan tehdään useimmin keittiö-, kahvila- ja ravintolatöitä sekä siivoustöitä, varsin yleisesti myös kaupan erilaisia työtehtäviä.

Reilulla kolmanneksella työssä tai työtoiminnassa olevista kerrottiin olevan jonkin tietyn alan koulutus, yleisimmin koti- ja laitostalousalan, siivousalan, keittiö- ja ravitsemusalan tai kiinteistönhoitoalan koulutus. Tilanne kuitenkin on tyypillisimmin se, että kehitysvammaiset ihmiset tekevät koulutuksestaan riippumatta pääasiassa keittiö- tai siivoustöitä tai erilaisia alihankintatöitä. Monilla työnkuvat koostuvat usean eri alan tehtävistä, ja osa tekee toimintakeskuksen työtoiminnan lisäksi keikkaluontoisia töitä keskuksen ulkopuolella. Keikkatyöt voivat olla esimerkiksi pyykin kuljetusta, piha- ja muita ulkotöitä tai kierrätystehtäviä.

Mikä sitten estää kehitysvammaisten ihmisten työllistymisen? Tutkimukseen vastanneiden ohjaajien ja työvalmentajien mukaan yleisimmin se, että henkilöillä on erilaisia terveydellisiä tai fyysisiä rajoitteita ja haasteita jaksamisessa tai toimintakyvyssä yleisesti. Työllistymisen esteinä nähtiin usein myös henkilöiden suuri tuen ja ohjauksen tarve, mielenterveyden ongelmat, mielialan vaihtelut, käyttäytymisen haasteet ja kommunikointivaikeudet tai se, että henkilöt eivät ole motivoituneita työllistymään tai eivät halua lähteä pois tutusta toimintakeskuksesta. Toisaalta haasteiksi koettiin monesti myös alueen heikko työllisyystilanne ja kunnan vähäiset resurssit järjestää työllistymisen tukipalveluja.

Vaikka monet asiat hankaloittavat työllistymistä, ne eivät sitä välttämättä estä. Esimerkiksi henkilöiden haasteiksi usein koetut arkuus ja ujous, ymmärtämisen ongelmat, keskittymisvaikeudet, sosiaaliset rajoitteet tai ohjeiden ja sääntöjen noudattamisen vaikeudet nähtiin vain harvoin työllistymisen esteinä. Monen henkilön osalta työllistyminen koettiin mahdolliseksi, jos heille vain löytyisi sopiva työtehtävä, joka mahdollisesti olisi räätälöity, riittävän selkeä ja hyvin ohjeistettu. Riittävä tuki ja mahdollisuudet kokeilla erilaisia työtehtäviä avaisivat monelle kehitysvammaiselle ihmiselle väylän palkkatyöhön.

Näyttää kuitenkin siltä, että työllistymisen mahdollisuutta ei aina edes tarjota, mikä kielii siitä, että kehitysvammaisia ihmisiä ei edelleenkään nähdä potentiaalisena työvoimana. Työmarkkinoilla on paljon sellaisia, esimerkiksi osa-aikaisia tehtäviä, joihin on vaikea löytää työvoimaa, mutta joita kehitysvammaiset ihmiset olisivat kykeneviä ja halukkaita hoitamaan. Kysymys on lopulta asenteista: mihin kehitysvammaisten ihmisten nähdään kykenevän ja mihin heille annetaan mahdollisuus. Esimerkiksi kunnat ovat tässä kohtaa avainasemassa; tarjoavatko ne riittävät tukipalvelut, erityisesti työhönvalmentajan palvelun, jotta kehitysvammaisten työllistymisen tulisi mahdolliseksi.

Lähde: Vesala, Hannu T.; Klem, Simo; Ahlstén, Marika 2015 (julkaisu tulossa): Kehitysvammaisten ihmisten työllisyystilanne 2013 – 2014.


Avotyötoiminta: Avotyötoiminnassa on kyse sosiaalipalvelusta, jossa henkilö ei ole palkkatyösuhteessa työnantajaan. Henkilölle maksetaan työstä työosuusrahaa, joka vaihtelee nollasta 12 euroon päivässä. Joskus käytetään myös ilmaisua ”tuettu työtoiminta”, mikä on omiaan sekoittamaan avotyötoiminnan tuettuun työhön, jossa taas on kyse palkkatyösuhteisesta työstä.

Palkkatyö: Tuetusti palkkatyöhön työllistyneet henkilöt saavat työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Työhön saatu tuki ei tässä tarkoita pelkästään työnantajalle maksettavaa palkkatukea tai työolosuhteiden järjestelytukea, vaan ensisijaisesti työhönvalmentajan antamaa tukea sekä työntekijälle että työnantajalle.

Teksti: Hannu T. Vesala & Simo Klem | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.
Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).