Yksinäisyys eriarvoistaa

Marianna OhtonenMarianna Ohtonen

Yksinäisyys on merkittävä eriarvoisuuden muoto ja sitä koetaan kaikissa ikäluokissa. Pahimmillaan yksinäisyys kulkee mukana koko elämän. Yksinäisyys yhdistetään yhä enemmän työttömyyteen, köyhyyteen, ikääntymiseen, osallistumismahdollisuuksien puutteisiin, ulkopuolisuuden kokemukseen ja moneen muuhun asiaan. Yhtä selittävää syytä ei ole.

Yksinäisyydestä kiinnostuneet tutkijat ja kansalaisjärjestöt ovat perustaneet verkoston, jossa on edustajia eri tieteenaloilta, useista yliopistoista, ammattikorkeakouluista ja kansalaisjärjestöistä. Myös Kehitysvammaliitto on mukana verkostossa. Verkoston Suomalaisten yksinäisyys -hanketta rahoittaa Suomen kulttuurirahasto. Hanke järjestää työpajoja, seminaareja ja tuottaa julkaisun Suomalaisten yksinäisyys.

Myös monet muut tahot ovat viime aikoina julkaisseet yksinäisyyttä käsitteleviä tutkimuksia. Tuorein näistä, Yksinäisyys ja osallistuminen, Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimusaineiston (ATH-tutkimuksen) tuloksia, ilmestyi lokakuussa THL:n julkaisemana. ATH-aineiston perusteella noin joka kymmenes suomalaisesta aikuisväestöstä on yksinäinen. Tutkimuksen mukaan 20-29-vuotiaat ja yli 70-vuotiaat ovat muihin ikäryhmiin verrattuna yksinäisempiä.

Samansuuntaisia tuloksia raportoitiin yksinäisyyskyselystä, jonka Helsingin Sanomat toteutti reilu vuosi sitten Suomen johtavien yksinäisyystutkijoiden kanssa. Kyselyyn tuli vastauksia yli 32000. Melkein kaikki vastaajat olivat jossain elämänsä vaiheessa tunteneet yksinäisyyttä. HS:n kyselyn mukaan yksinäisimpiä olivat pitkäaikaistyöttömät, eläkeläiset ja maanviljelijät.

Mitä yksinäisyys sitten on? Dosentti Niina Junttila kuvaa teoksessaan Kavereita nolla yksinäisyyden eri muotoja. Junttilan mukaan sosiaalisesti yksinäinen on henkilö, jolla ei ole omaa ryhmää. Emotionaalisesti yksinäinen voi olla mukana suuressakin kaveriporukassa, mutta hänellä ei ole läheistä ystävää, joka olisi tukena kiperimmissä elämäntilanteissa.

Kehitys- ja puhevammaisten ihmisten sosiaalinen ja emotionaalinen yksinäisyys on edelleen valitettavan yleistä. Rohkenen väittää, että vammaisten ihmisten yksinäisyys syntyy suurelta osin ympäristötekijöiden vaikutuksesta. Yhteiskuntamme ei ponnisteluista huolimatta ole kaikille saavutettava. Olemassa olevat rakenteet, lainsäädäntö, vammaisten heikko asema työelämässä ja siitä johtuva heikko taloudellinen asema estävät täysivaltaisen osallistumisen. Yksinäisyys syntyy ulkopuolisuuden kokemuksen kautta. Osallistumisen esteet ja köyhyys ovat myös tuoreen ATH-tutkimuksen mukaan syynä vammaispalveluja tarvinneiden vähäiseen yhteisölliseen ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen.

Valitsimme tämän lehden teemaksi yksinäisyyden, koska halusimme tuoda keskusteluun vammaisten kokeman yksinäisyyden, nostaa esille ratkaisuja ja hyviä käytäntöjä yksinäisyyden kampittamiseksi ja ennen kaikkea kannustaa itseämme ja toisiamme tekemään hyviä tekoja yksinäisyyden vähentämiseksi. Kukaan ei voi yksin muuttaa tilannetta, mutta me kaikki voimme tehdä jotakin.

Teksti: Marianna Ohtonen | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.
Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).