Tutkinto vai osaaminen?

Tuija HannulaTuija Hannula

Muistatko vielä aikaa, kun opit lukemaan? Opitko lukemaan alakoulussa tankkaamalla aapista, josta erityisesti värikkäät kuvat jäivät mieleen? Vai opitko kotona ruokapöydässä tuijottamalla muropakettia, josta yhtäkkiä muodostui mieleesi sana ”Kelloggs”?

Voit oppia ja opit yhä edelleen kummallakin tavalla, kovasti yrittämällä tai myös vahingossa. Muodollinen oppiminen on tavoitteellista, järjestelmällistä ja sitä tarjoaa yleensä koulu. Yhteiskunta on antanut muodolliselle oppimiselle siunauksensa, ja koulutus tähtääkin yleensä todistukseen tai tutkintoon. Epämuodollista oppimista voi sen sijaan tapahtua kaikkialla arkielämässä.

Muodollinen ja epämuodollinen oppiminen ovat parhaassa tapauksessa hyvä vastinpari, molempia tarvitaan. Muodollinen koulutus on yhteiskunnallisesti tärkeää. Se pitää kansakunnan osaamistason korkeana, ja se on Suomen kaltaisessa pienessä maassa ollut myös kansainvälisesti merkittävä asia. Toisaalta muodollinen koulutus on myös yksilötasolla tärkeää, koska se on portti työelämään, toimeentuloon sekä toimimiseen tasavertaisena ja aktiivisena kansalaisena. Mutta kenellä on oikeus muodolliseen koulutukseen?

Miten käy Zahran, joka tuli Irakin kurdialueilta Suomeen vähän alle kolmekymppisenä? Zahra on luku- ja kirjoitustaidoton nuori nainen. Hän ei ole koskaan käynyt koulua, mutta sen sijaan hän on hoitanut ison lapsiperheen ja suvun kaikki vanhukset kotimaassaan. Hänen kulttuurissaan arvostetaan paljon vanhuksia, niinpä hänen toiveammattinsa Suomessa on toimia vanhustyössä. Työhön tarvitaan kuitenkin lähihoitajan tutkinto.

Zahra opiskelee joka päivä ahkerasti viisi tuntia luku- ja kirjoitustaitoa. Vuoden kuluttua hän pystyy lukemaan kolmisanaisia lauseita jos sanat ovat tuttuja, sekä kirjoittamaan oman nimensä ja osoitteensa, vaikka osoitteessa on vielä virheitä. Muuten hän puhuu suomea jo hyvin, ja kun hänen työharjoittelunsa palvelutalossa päättyi, vanhukset puhkesivat kyyneliin.

Ammatillisen koulutuksen näyttötutkintojärjestelmä on kehitetty ajatuksella, että Zahra voisi tutkintotilaisuudessa näyttää, miten hän osaa kääntää vanhuksen kyljelleen varovasti. Hänen pitää kuitenkin myös osata lukea kymmeniä sivuja tutkinnon kriteerejä ja perustella, miten hän osoittaa kaikki nämä kriteerit työssään. Hänen on myös luettava muutama hoitotyön kirja. Zahralla on vielä pitkä matka unelmaansa.

Maijakaan ei oppinut koskaan kovin hyvin lukemaan. Hän opiskelee erityisoppilaitoksessa valmentavassa koulutuksessa. Hänen unelmansa olisi työskennellä palvelualalla, ehkä siivous- tai ravintola-alalla. Maijalle sopivia avustavia tehtäviä on vain kovin vähän tarjolla. Hygieniapassi täytyy suorittaa. Sekä ravintola- että siivoustyössä pitää osata materiaalit, kemikaalit, asiakaspalvelu, toimistotyö ja vähän esimiestyötäkin. Ja vielä ne näyttötutkinnon kriteerit.

Opitpa lukemaan koulussa muodollisesti tai kotona epämuodollisesti muropakettia tutkien, opit kuitenkin lukemaan. Kaikilla ei ole siihen samaa kykyä.

Koulutus muodostaa esteen Zahran ja Maijan unelmien toteutumiselle. Kuitenkin heillä olisi paljon elämän varrella epämuodollisesti hankittua osaamista, tai he voisivat oppia työpaikalla työtä tekemällä. Paperinmakuinen, teoreettinen sekä nykyisin kaikilla aloilla laajaan osaamiseen tähtäävä koulutus jättää heidät osattomiksi tutkinnosta ja siten myös työstä ja yhteiskunnasta. Osaton on myös se vanhus, joka nyt jää vaille Zahran ymmärtävää kosketusta, ja se hampurilaisravintolan asiakas, joka jää vaille Maijan valloittavaa hymyä.

Tuija Hannula on ammatiltaan maahanmuuttajien suomen kielen opettaja.

Teksti: Tuija Hannula | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.
Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).