Ilmaisuvoimaa ja elämyksellisyyttä

Kehitysvammaisten taiteilijoiden teokset ovat taidenäyttelyissä ja gallerioissa edelleen harvinainen näky. Galleristi, kuvataidekriitikko ja taidekuraattori Veikko Halmetoja rikkoo lasikattoa ottamalla jokaiseen näyttelyynsä myös kehitysvammaisten taiteilijoiden teoksia.

Veikko Halmetojan galleriassa on usein esillä ITE-taidetta.Veikko Halmetojan galleriassa on usein esillä ITE-taidetta.

Veikko Halmetoja solahti luontevasti kuvataiteen maailmaan jo koulupoikana kotikaupungissaan Mäntässä, jossa kuvataiteet kukoistavat Serlachius-museoiden ja kuvataideviikkojen ansiosta. Halmetoja oli useana vuonna kesätöissä Mäntän kuvataideviikoilla jo nuoresta alkaen.

”Olen nähnyt kaikki Mäntän kuvataideviikkojen näyttelyt, joita siellä on ylipäänsä järjestetty”, Halmetoja mainitsee.

Mäntästä Halmetojan tie vei Tampereelle opiskelemaan kirjallisuutta. Opintojaan hän rahoitti työskentelemällä taidetarvikeliikkeessä, jonka asiakkaina kävi muun muassa Galleria Rajatilan väkeä. Pian Halmetoja löysikin itsensä Rajatilan tiedottajan tehtävistä ja eipä aikaakaan, kun Aamulehti rekrytoi hänet kulttuurikriitikokseen.

”Kriitikkona ollessani kävin usein Kaarisillan näyttelyissä, joista pidin kovasti. Olen ehkä Suomen ainoa galleristi ja kuraattori, joka on kiinnostunut ITE- ja Outsider-taiteesta. Suomessa on tosi vähän kuraattoreita, jotka edes tuntisivat ketään kehitysvammaista ammattitaiteilijaa Suomessa”, Halmetoja mainitsee.

Kiinnostus ITE-taiteeseen myös näkyy Halmetojan toiminnassa. Muutamia vuosia sitten hän teki Maaseudun Sivistysliitolle näyttelyn, jonka teokset edustivat pelkästään ITE-taidetta.

Myös valtavirtaa edustaviin näyttelyihin Halmetoja kutsuu aina mukaan myös erityistä tukea tarvitsevia taiteilijoita.

Tuorein Halmetojan kuratoima näyttely Itepäisyys pidettiin Kokkolan taidemuseossa. Syyskuussa päättynyt näyttely nähdään myöhemmin myös Joensuun taidemuseossa.

Näyttelyssä on esillä visuaalisen kulttuurin töitä laajalla kirjolla alkaen Kari Suomalaisen pilapiirroksista. Ammattitaiteilijoiden ohella esillä on myös laaja kirjo ITE- ja Outsider-taiteilijoiden töitä.

Keynäs, Gustafsson ja Soukkala

Erityisen mielenkiintoisina Halmetoja pitää Hanna Keynäsin, Paul Gustafssonin ja Pasi Soukkalan teoksia. Kaikki kolme taiteilijaa on vuorollaan palkittu Kettukin vuoden taiteilija -tittelillä, tuoreimpana heistä tänä vuonna palkittu Keynäs, jonka erikoisalaa ovat maljakot ja kulhot – keppulit, kuten hän itse sanoo.

”Keynäsin maalauksissa kulhot eivät asetu asetelmaksi vaan esiintyvät yksin, siten että aiheena on nimenomaan kulho. Se ei ole vain väline sommittelulle tai värimaalaukselle vaan nimenomaan kulho, malja, keppuli. Se on esine, joka symboloi kohtua, mutta se on myös Keynäsin talismaani, esine, jonka alkuperäinen käyttöarvo on läsnä vain symbolisella tasolla”, Halmetoja maalailee.

Maljakoiden lisäksi Keynäs kerää myös erilaisia lelutarkoituksessa valmistettuja kehonosia ja sisäelimiä. Erityisesti aivot kiehtovat häntä. Pehmeästä muovista valmistetut, hieman vastenmielisen näköiset esineet ovat myös päätyneet maalausten aiheeksi. Pelkistetyt maalaukset ovat kuin huutomerkkejä, viestejä, joiden sanomaa voi tulkita monella tapaa.

”Monet näistä teoksista liittyvät Keynäsin kokemiin syöpähoitoihin ja useiden maalausten nimenä on Sädehoito. Nimen kuultuaan katsoja alkaa etsiä kuvasta viitteitä sairaalalaitteisiin, hoitohuoneeseen, kipuun, pahoinvointiin ja pelkoon, toisaalta selviytymiseen ja paranemiseen. Omakuvassa Keynäs puristaa tiukasti rintaansa. Syöpä ja sen kokeminen omassa kehossa on siinä läsnä intensiivisellä ja vähän painostavallakin tavalla”, Halmetoja pohtii.

Vuonna 1979 syntynyttä Paul Gustafssonia Halmetoja pitää eräänä kiinnostavimmista Kaarisillasta valmistuneista taiteilijoista.

”Gustafsson on nykytaiteilija, jonka taiteessa voi havaita Outsider-taiteen piirteitä. Kunnianhimoisen ja ammattimaisesti toimivan taiteilijan ominta alaa ovat sävykkäät puupiirrokset sekä uutena aluevaltauksena keramiikka, joka sopii hänelle melkein yhtä hyvin. Gustafssonin keramiikkalautaset ovat erityisen komeita. Niistä tulee väistämättä mieleen Picasson keramiikkatuotanto, ei kuitenkaan häiritsevällä tavalla”, muotoilee Halmetoja.

Paul Gustafsson: IguaaniPaul Gustafsson: Iguaani

Taiteilija kuvaa eläimet vahvan visuaalisesti. Hänen eläimensä ovat lajityypillisessä ympäristössään ja suhteellisen realistisesti kuvattuja. Gustafsson on myös taitava värien käyttäjä.

Värikynillä ja öljyliidulla työskentelevälle Pasi Soukkalalle on ominaista töiden pikkutarkkuus ja persoonallinen piirrosjälki. Itseoppinutta taiteilijaa kiinnostaa Gustafssonin tavoin kuvata eläimiä, eritoten lintuja sekä myös muita näkemiään asioita. Vuonna 1963 syntynyt Soukkala on tehnyt hienoja töitä jo 70-luvulta alkaen, mutta hän on tullut tunnetummaksi vasta hiljakkoin.

”Pasin äiti on tehnyt vuosikymmeniä töitä auttaakseen poikaansa eteenpäin urallaan. Pasi asui aikaisemmin kehitysvammaisten asuntolassa, jossa ei ollut edes piirustuspaperia, mutta Pasin lahjakkuuden nähtyään hoitajat pyysivät hänen vanhempiaan tuomaan pojalleen paperia ja värejä.”

Soukkalan työt pääsivät ensimmäistä kertaa esille, kun Halmetoja järjesti hänen töidensä myyntinäyttelyn Helsingissä. Tällöin useita Soukkalan teoksia myös myytiin.

Mikä on taidetta?

Rajanveto ”oikean taiteen” ja muun itseilmaisun välillä on vaikeaa, kun puhutaan kehitysvammaisten ihmisten tekemästä taiteesta.

Esimerkiksi kehitysvammaisten taideterapiatunneilla syntyneitä teoksia voisi pitää taiteena, mutta sitä ne eivät Halmetojan mielestä kuitenkaan ole.

”Taideterapia on tärkeää, mutta sen lopputulos on arvokasta vain tekijöille ja heidän omaisilleen. Se voi olla rakas harrastus, mutta lopputuloksena taidetoimintaterapiasta on 10 täysin samanlaista teosta, joiden taustalla on taideterapeutin vaikutus. Vasta kun opettajan vaikutuksesta pääsee irti, teokset alkavat olla toisella tasolla. Myös ammatillinen taidekoulutus on eräs tekijä, joka määrittää taiteilijuutta. Kaikilla ei ole mahdollisuutta suorittaa pidempiä taideopintoja, vaan heidän on tyydyttävä kurssimuotoiseen taideopetukseen. Mutta jos kurssimuotoinen opiskelu ja oma tekeminen tähtäävät itseilmaisuun, eikä se ole osa toimintaterapiaa, voidaan puhua taiteesta”, määrittelee Halmetoja.

Olennaista on teoksen visuaalinen kiinnostavuus, ilmaisuvoima sekä elämyksellisyys.

llmaisu konkreettista ja suoraviivaista

Kehitysvammaisten ihmisten taiteelle on ominaista konkreettisuus ja suoravivaisuus, joka kuuluu tyypillisesti myös Outsider-taiteeseen. Tätä tyylisuuntaa edustavat teokset eivät ole kovin käsitteellisiä, vaan tyyli voi joskus muistuttaa lasten tekemiä töitä. Erottavana tekijänä on kuitenkin työskentelyn määrätietoisuus. Työn jälki on kauttaaltaan samalla intensiteetillä toteutettua ja monien taiteilijoiden tyyli kehittyy omintakeiseksi ja tunnistettavaksi.

Outsider-taiteilijoilla ei ole taiteellista koulutusta. Taidekoulutuksen saanutta kehitysvammaista taiteilijaa ei voida sanoa Outsider-taiteilijaksi, vaikka hänen ilmaisussaan olisikin piirteitä Outsider-taiteesta esimerkiksi siksi, että hänellä on erilainen kyky vastaanottaa aistivirikkeitä vammaisuuden vuoksi.

”1900-luvun taiteen keräilijät ajattelivat, että Outsider-taide olisi jotenkin autenttisempaa kuin korkeataide. Tyylisuunnalla ei ole tietoista taidehistoriaa, eikä se kärsinyt taidemaailman konventioista olemalla siihen kosketuksissa”, Halmetoja taustoittaa.

Eristäytyminen muusta taidemaailmasta selittyy siten, että Outsider-taiteen tekijät löytyivät usein mielisairaaloista ja muista parantoloista. Kuuluisin suomalainen Outsider-taiteilija on eittämättä ”Kellokosken prinsessa”, Anna Lappalainen.

Tarvitaan tukijoita

Mielenkiintoisten taideteosten päätyminen yleisön silmien eteen riippuu hyvin pitkälle taide-elämässä valtaa pitävien kriitikoiden, galleristien ja kuraattoreiden valinnoista.

Pasi Soukkala: EnsilumiPasi Soukkala: Ensilumi

Valitettavan usein erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden työt jäävät huomaamatta, sillä heillä ei ole tukihenkilöitä ja puolestapuhujia.

”Tarjontaa on paljon, mutta erityistä tukea tarvitsevat taiteilijat eivät osaa markkinoida itseään, eivätkä he kutsu kuraattoreita kaljalle. Heidän taiteensa ei tule lähelle itsestään, vaan jonkun on tuotava se esiin. Ei tarvita muuta, kuin että minua napataan hihasta kiinni ja kutsutaan käymään työhuoneella!”, Halmetoja vinkkaa.

Kettukin Vuoden taiteilija -palkinto on eräs tapa nostaa esimerkiksi kehitysvammaisten taiteilijoiden teoksia laajempaan tietoisuuteen, mutta siitä huolimatta he eivät ole päässeet lähellekään vammattomien taiteilijoiden myyntilukuja.

”Siinä on vielä vahva lasikatto”, Halmetoja toteaa.

Apurahajärjestelmää tarvittaisiin

Halmetoja peräänkuuluttaa kehitysvammaisia taiteilijoita tukevaa apurahajärjestelmää, jotta he saisivat enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja tehdä taidettaan tunnetuksi.

”Tarvitaan positiivista diskriminaatiota, sillä erityistä tukea tarvitsevat taiteilijat jäävät helposti kaiken toiminnan ulkopuolelle. Heitä pitää tukea, jotta he pääsisivät samalle viivalle muiden taiteilijoiden kanssa. Suosittelen jonkinlaista kannustinjärjestelmää tai porkkanarahaa näyttelyiden järjestäjille, että he rohkaistuisivat tuomaan esiin myös kehitysvammaisten ihmisten taidetta”, Halmetoja ehdottaa.

Hanna Keynäs: OmakuvaHanna Keynäs: Omakuva

Samaan hengenvetoon hän myöntää, että kehitysvammaisten taiteilijoiden töiden ottaminen näyttelyyn on taloudellinen riski, vaikka poikkeuksiakin on. Esimerkiksi Kalevi Helvetin suoraviivaisia ja yksinkertaisia töitä on myyty paljon. Arvatenkin hyviin myyntilukuihin on vaikuttanut taiteilijan menestys Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeen keulahahmona.

Hiljakkoin pidetyssä Kalevi Helvetin töiden näyttelyssä myytiin taiteilijan kaikki teokset, ja ihmiset jopa jonottavat niitä. Myös Halmetoja osti näyttelystä yhden Helvetin töistä, joka on nimeltään osuvasti Helvetti Saatana Perkele.

Teksti: Eeva Grönstrand | Kuva: Eeva Grönstrand | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.
Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).