Yhteiskunnan tyyny on kova

Kesällä Itä-Suomessa matkaillessani jouduin marssimaan paikallisen sairaalan päivystykseen, kun temppuileva migreenini aiheutti huolestuttavia oireita. Paikalle oli saapunut paljon väkeä, joten minut sijoitettiin makoilemaan käytävän reunaan parkkeerattujen sairaalasänkyjen jonoon.

Koska paikkakunta sijaitsee itärajan läheisyydessä, kuului käytävillä paljon murtaen puhuttua suomea. Hoitajia, lääkintävahtimestareita ja lääkäreitä käveli reippain askelin vastapäätä sijaitsevaan taukohuoneeseen ja takaisin työn touhuun.

Uteliaana toimittajana en pystynyt sulkemaan korviani lääkäreiden, hoitajien ja potilaiden puheilta kuusituntiseksi venyneen visiittini aikana. Tutkimusten välissä odotteluaikaa oli rutkasti.

Huomioni kiinnittyi takaa kuuluvaan keskusteluun. Vanhempi mieshenkilö tuotiin päivystysvastaanotolle. Hän oli kaatunut kotonaan kattila käsissään ja loukannut päänsä. Miessairaanhoitaja siirsi miehen sänkyyn makaamaan, jolloin vaari tokaisi: ”En voi mennä tähän sänkyyn, kun tämä tyyny on niin kova”. Hoitaja pohti asiaa hetkisen ja tokaisi takaisin: ”Teidän olisi pitänyt ottaa oma tyyny mukaan, jos tämä ei kelpaa. Yhteiskunnan tyyny kun on tällainen.”

Naurahdin itsekseni sairaanhoitajan lakoniselle kommentille, mutta myöhemmin lausahdus jäi mieleeni pyörimään.

Kuinka merkityksellinen tyyny on yhteiskunnan tarjoaman palvelun kokonaisuudessa? Tärkeintä terveyteen liittyvissä palveluissa lienee se, että ongelmien syyt havaitaan ja ne hoidetaan asiallisesti. Mutta voidaanko mukavuustekijöissä säästää?

Lyhytnäköinen kustannusten karsiminen vaikuttaa palvelun saajaan monin tavoin. Liian pieneksi mitoitettu henkilöstömäärä tuppaa kiristämään työntekijöiden pinnaa ja voi aiheuttaa huolimattomuutta ja suoranaisia virheitä työssä. Jos yhteiskunnan palveluissa keskitytään tulipalojen sammuttamiseen ja unohdetaan ennalta ehkäisevä työ, voivat kustannukset nousta pitkällä aikavälillä moninkertaisiksi. Työntekijöiden motivaation pitäisi pysyä kohtuullisella tasolla säästöjen ja leikkaustenkin jälkeen.

Minua ei sairaalareissulla yhteiskunnan kova tyyny häirinnyt. Enemmän häiritsi se elämäänsä tympääntynyt sairaanhoitaja, joka jätti lääkärin määräämän perustutkimuksen tekemättä ja keskusteli kanssani niin kuin olisin pikkulapsi. Oloni teki puolestaan turvalliseksi hoitaja, joka kävi ottamassa verikokeet ja osoitti myötätuntoa sekä kohteli minua arvokkaana ihmisenä.

Mielestäni palveluiden ja kaiken muunkin ihmisten välisen toiminnan ydin on inhimillisyys. Ihmisillä on erilaisia tarpeita ja erilaisia näkökantoja. Yhteistä lienee kaikille kuitenkin se, että tarvitsemme toisilta ymmärtämystä omaan ihmisyyteemme. Eihän säästetä siitä?

Henna Ikävalko on vapaa toimittaja Kangasalta.