Tule hyvä kakku!

Sirpa LammiSirpa Lammi

Lapsi on ensisijaisesti lapsi, ei vammainen lapsi

Lapsuus on jokaisella ihmisellä ainutkertainen elämänvaihe. Siihen kuuluu elämyksiä, kokemuksia, onnistumisia, erehdyksiä, oppimista ja paljon rakkautta. Yhtä mieltä taidamme olla siitä, että lapsuus on lyhyt aika, jota nykyisin monet eri tekijät ovat valitettavasti lyhentäneet.

Myös vammainen ja pitkäaikaissairas lapsi on ensisijaisesti lapsi, ei vammainen lapsi, ei sairas lapsi. Hänen erityistarpeensa on huomioitava, mutta hänellä on aivan yhtäläiset oikeudet saada nauttia täysipainoisesta ja hyvästä elämästä, hyvästä lapsuudesta. Järkyttävintä on huomata välillä jopa ammattilaisten ajattelevan vammaisuutta isona möllykkänä, joka määrittelee kokonaisvaltaisesti ihmisen elämää iästä riippumatta. Niinpä vammaisia lapsia saattaa asua pysyvästi tai tilapäisesti aikuisten vammaisten kanssa. Tällöin on täysin unohdettu vammaisen lapsen oikeus hyvään lapsuuteen. Lapsella, myös vammaisella lapsella, on oikeus lapsen leikkeihin, leluihin, peleihin, lauluihin, omanikäisiin kavereihin. Hänellä on oikeus tulla suojelluksi aikuistumiseen ja aikuisikään liittyviltä asioilta – aivan kuin kaikilla muillakin lapsilla.

Itsekin, vaikka lastenhoidon ammattilainen olin, arastelin aluksi toimimista oman vaikeavammaisen vauvani kanssa. Mitä voi tehdä? Ovatko jotkin leikit jotenkin vaaraksi niin erilaiselle vauvalle? Mitä vaikea- tai monivammaisempi lapsi on syntyessään, sitä enemmän vanhemmat, hoitajat ja avustajat tarvitsevat rohkaisua erilaisten kokemusten ja elämysten tarjoamisessa.

”Tanssi mun vauvani tanssi ja kiiku, eihän ne töppöset vanhana liiku” -laulu saa raikua ja vauva keikkua aikuisen sylissä. Hyvää lapsuutta ei ole sängyssä makaaminen tai aina pyörätuolissa istuminen. Sairaalapäiviä on monella vammaisella lapsella paljon. Hoidot voivat aiheuttaa kipua ja lapsen on siedettävä omaan kehoonsa kajoamista hoitotoimissa. Jokaisella lapsella täytyykin olla oikeus läpi elämän kantaviin mukaviin muistoihin; maata helteellä tuoksuvassa metsässä ja katsella puitten latvojen huojuntaa ja kokea pehmeät marja- ja sammalmättäät selän alla. Keinua keinussa, kun maa ja taivas vilahtelevat ja tuuli suhisee korvissa. Kokea pakkanen nenänpäässä, lumienkelin mekon helmojen heilahdus ja siipien suhina pehmeällä lumella. Kukaan ei ole liian vaikeavammainen, jotta voisi haistaa, maistaa, koskettaa! Aivan kuin laulussa lauletaan, ettei kaikkea voi silmillään nähdä tai korvillaan kuulla tai juosta ja palloa potkia. ”Heille silmänä, korvana, jalkanakin tahdon olla, kun mua tarvitaan…” Laulussa kerrotaan hyvin selkeästi meidän tehtävämme; kun muut lapset taputtavat käsillään ”rati-riti-rallaa”, me taputamme noita pikkukätösiä, jotka eivät sitä vielä itse osaa tehdä. Leikimme yhdessä hiekkalaatikolla ”tule hyvä kakku, älä tule paha kakku”.

Meidän vanhempien ja ammattilaisten on syytä unohtaa omat aikuisuuden estomme ja heittäytyä leikkeihin, lattialle konttaamaan, auttamaan lapsia yhteiseen leikkiin. Voimme aivan luvallisesti nauttia ja iloita yhteisistä oppimisen ja kokemisen hetkistä. Näin elämän eväsreppu on pullollaan mukavia muistoja, joista on jaettavaa pitkäksi aikaa.

Kirjoittaja on äiti, lastenhoitaja, Sosionomi-AMK

Teksti: Sirpa Lammi | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.
Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).