Itsemääräämisoikeutta koskeva lakiuudistus loppusuoralla

Itsemääräämisoikeutta koskevan lakiuudistuksen tarkoituksena on vahvistaa asiakkaan mahdollisuuksia päättää itseään koskevista asioista sekä vähentää rajoitustoimenpiteiden käyttöä. Lakiuudistuksen valmisteluaikana on virinnyt keskustelua siitä, mikä on rajoittamista.

Liisa Murto oli mukana valmistelemassa lakiesitystä, josta ei hänen mielestään tullut täydellistä. Perustuslakivaliokunta edellytti siihen muutoksia, joita sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt. ”Olen ristiriitaisella mielellä lain suhteen. Toisaalta toivoisin, että se ei mene läpi, jotta olisi vielä mahdollisuus parantaa sitä. Toisaalta sitä on pidetty kynnyskysymyksenä YK:n vammaissopimuksen ratifioinnille, joten sen vuoksi toivon, että laki hyväksytään ja samalla ratifioidaan YK-sopimus.”Liisa Murto oli mukana valmistelemassa lakiesitystä, josta ei hänen mielestään tullut täydellistä. Perustuslakivaliokunta edellytti siihen muutoksia, joita sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt. ”Olen ristiriitaisella mielellä lain suhteen. Toisaalta toivoisin, että se ei mene läpi, jotta olisi vielä mahdollisuus parantaa sitä. Toisaalta sitä on pidetty kynnyskysymyksenä YK:n vammaissopimuksen ratifioinnille, joten sen vuoksi toivon, että laki hyväksytään ja samalla ratifioidaan YK-sopimus.”

Itsemääräämisoikeus tarkoittaa sitä, että henkilö voi päättää itseään koskevista asioista. Itsemääräämisoikeutta koskevan erillisen lain säätämiseen havahduttiin Suomessa siinä vaiheessa, kun alettiin tutkia mahdollisuuksia ratifioida YK:n vammaissopimus ja huomattiin, että olemassa oleva lainsäädäntömme on sen kanssa ristiriidassa.

Erityisesti kehitysvammalaissa on ongelmallisia pykäliä. YK-sopimus kieltää yksiselitteisesti vapaudenriiston vammaisuuden perusteella. Kehitysvammalain kyseenalaisia kohtia ovat pakkoa koskeva 42 § sekä tahdonvastaista erityishuoltoa koskevat pykälät. Esimerkiksi mielenterveyslaissa pakkohoito on määritelty selvästi tarkemmin.

”Tahdonvastainen erityishuolto on outo jo käsitteenä. Mitä se on, missä sitä tarvitaan”, lakiehdotusta valmistelleessa työryhmässä mukana ollut Näkövammaisten keskusliiton oikeuksienvalvontalakimies Liisa Murto kysyy.

Kehitysvammalaissa pakkoa käsitellään epämääräisesti ja yleisellä tasolla. Käytännössä rajoitetoimenpiteitä ei ole säädelty lailla niin tarkasti kuin perusoikeuksien rajoittaminen edellyttäisi.

”Laki ei anna ohjeita, ketä voidaan rajoittaa, millä tavalla, missä tilanteissa ja kuka voi rajoittaa. Rajoitetoimenpiteiden yhteydessä on jouduttu turvautumaan rikoslain säädöksiin pakkokeinoista ja hätävarjelusta, mikä ei ole hyvä asiakkaan eikä työntekijänkään näkökulmasta. Jo Riitta-Leena Paunio oikeusasiamiehenä ollessaan huomautti, että lainsäädäntöä pitää uudistaa.”

Liisa Murron mukaan vähimmillään YK-sopimuksen ratifioimiseksi olisi riittänyt se, että olisi kumottu kehitysvammalaista pykälät, jotka ovat vastoin YK-sopimusta. Suomeen haluttiin kuitenkin lainsäädäntö, joka vahvistaa itsemääräämisoikeutta ja säätelee tarkemmin rajoitetoimenpiteitä tavoitteena niiden käytön vähentäminen. Lähdettiin tekemään laaja-alaista lakia, joka kattaa niin terveydenhuollon kuin sosiaalihuollonkin asiakastilanteet esimerkiksi sairaaloissa ja vanhus- tai vammaispalvelujen toimintayksiköissä.

Uudistusta on tehty vuodesta 2009 ja lain piti tulla voimaan viime marraskuun alussa. Tätä kirjoitettaessa se on edelleen perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Liisa Murto on kuitenkin toiveikas, että laki ehtisi valmiiksi ennen nykyisen eduskunnan toimikauden päättymistä.

”Kiirettä kuitenkin pitää. Tämän eduskunnan viimeinen istunto on 13. maaliskuuta.”

Alentunut kyky itsemääräämiseen

Lakiesitys lähtee siitä, että itsemääräämistä voidaan rajoittaa vain henkilöltä, jonka kyky itsemääräämiseen on alentunut. Arvion henkilön itsemääräämiskyvystä tekee moniammatillinen tiimi, joka tuntee henkilön ja hänen toimintaympäristönsä. Arvion perusteella päätöksen tekee terveydenhuollon puolella lääkäri ja sosiaalihuollon puolella johtava viranhaltija.

Itsemääräämiskyky voidaan todeta alentuneeksi, jos henkilö ei kykene tekemään sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyviä itseään koskevia ratkaisuja, jos hän ei ymmärrä käyttäytymisensä seurauksia ja jos hän todennäköisesti vaarantaa omaa tai toisten henkilöiden terveyttä ja turvallisuutta tai vahingoittaa merkittävästi omaisuutta.

Rajoitetoimenpiteiden käyttö edellyttää aina myös sitä, että yksikössä on tehty yleinen suunnitelma, jonka päätavoitteena on ennaltaehkäistä tilanteita joissa voidaan tarvita rajoitetoimenpiteitä. Lisäksi pitää tehdä yksilökohtainen suunnitelma henkilölle, jonka alentuneesta itsemääräämiskyvystä on tehty päätös.

”Päätös alentuneesta itsemääräämiskyvystä saattaa olla ongelmallinen, jos siitä tulee ihmiselle leima, josta ei pääse eroon tilanteiden muuttuessakaan”, Liisa Murto toteaa.

Asiakkaalla on oikeus viedä päätös tuomioistuimen käsittelyyn, jos hän on eri mieltä. Käytännössä tarvittaisiin Liisa Murron mielestä tehokkaampia oikeussuojakeinoja, kun kyseessä ovat ihmiset, joilla on vaikeuksia ymmärtämisessä. Moni heistä ei osaisi viedä asiaansa tuomioistuimen käsittelyyn, ainakaan jos omaisia ei ole tukena.

”Asiakkaan tai potilaan itsemääräämiskyskyä ei saa pitää alentuneena, jos hän pystyy asianmukaisesti tuettuna käyttämään itsemääräämisoikeuttaan. Tulkinnanvaraa jää”, Liisa Murto toteaa.

Moni valmisteluun osallistuneista olisi halunnut, että itsemääräämisoikeutta koskevassa laissa puhuttaisiin myös mahdollisuudesta tuettuun päätöksentekoon. Se jätettiin kuitenkin oikeusministeriön vaatimuksesta pois lakiesityksestä.

”Tuettua päätöksentekoa ei otettu myöskään sosiaalihuoltolakiin, mutta jospa se saataisiin uuteen vammaispalvelulakiin. YK-sopimus joka tapauksessa edellyttää mahdollisuutta tuettuun päätöksentekoon. Kaikilla ihmisillä on oikeustoimikelpoisuuteen liittyviä kykyjä, toiset vain tarvitsevat enemmän tukea oikeutensa käyttämiseen”, Liisa Murto sanoo.

Rajoitetoimenpiteet lueteltu laissa

Rajoitetoimenpiteillä suojellaan ihmisen itsensä tai toisten ihmisten oikeutta, joka siinä tilanteessa katsotaan tärkeämmäksi kuin se oikeus jota rajoitetaan.

”Jos dementiaa sairastava lähtee pakkaseen vähissä vaateissa, jonkun pitää pysäyttää hänet ja tehdä jotain, ettei hän kuole. Mutta rajoittamisessa pitää olla tarkkana niin, että toimenpide on oikeassa suhteessa asian vakavuuteen.”

Rajoittaminen ei myöskään saa mennä ylisuojelun puolelle. Kehitysvammaisella henkilölläkin pitää olla oikeus tehdä vääriä päätöksiä ja erehtyä.

”Mahdollisuudet itsemääräämisoikeuden rajoittamiseen pitää rajata tarkasti, jotta seurauksena ei ole mielivaltaa”, Liisa Murto korostaa.

Lakiesityksen mukaan itsemääräämisoikeutta koskeva laki koskisi niin akuutteja terveydenhoidon tilanteita kuin sosiaalihuollon asiakkaitakin. Soveltamisala on laaja ja mahdolliset rajoittamistilanteet vaihtelevat laidasta laitaan. On eri asia sitoa kädet potilaalta, joka käyttäytyy leikkauksen jälkeen sekavasti ja joka riehuessaan irrottaisi tippaletkun, kuin tehdä sama levottomasti käyttäytyvälle kehitysvammaiselle henkilölle.

Lakiesityksessä on yritetty ratkaista ongelmaa määrittelemällä, millaiset rajoitetoimenpiteet ovat sallittuja missäkin tilanteissa, erilaisissa ympäristöissä, kuten sairaaloissa, ympärivuorokautisissa asumisyksiköissä ja niin edelleen. Sallitut rajoitetoimenpiteet on lueteltu. Kaikki muut ovat kiellettyjä.

Esimerkiksi ovien lukitseminen täytyy vastaisuudessa perustella selvästi nykyistä täsmällisemmin. Jos asumisyksikössä on yksi asukas, jonka perustellusti tarvitsee olla lukitussa huoneessa, se ei saa johtaa siihen, että kaikilta muiltakin saman yksikön asukkailta lukitaan ovi. Henkilökuntavajaus yöllä ei myöskään ole sallittu syy lukita asukkaiden huoneiden ovia yöksi.

Rajoitetoimenpiteet on jaoteltu päätöksiin ja ratkaisuihin. Päätökset ovat sellaisia, joista pitää aina tehdä kirjallinen ilmoitus. Asiakkaalla on oikeus valittaa niistä oikeuteen. Ratkaisuista ei tehdä kirjallista ilmoitusta eikä niistä voi valittaa tuomioistuimeen, mutta tarvittaessa niistä voi tehdä kantelun aluehallintovirastoon.

Päätöstä edellyttäviä rajoitetoimenpiteitä ympärivuorokautisesti tuetussa asumispalveluyksikössä ovat esimerkiksi lääkityksen antaminen vastustuksesta riippumatta, teknisen välineen (kuten liiketunnistimen) käyttö tai poistumisen estäminen (kuten oven lukitseminen). Ratkaisuja ovat henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvät rajoitustoimenpiteet tai ravinnon ja nesteen antaminen vastustuksesta riippumatta tai pakonomaisen syömisen tai juomisen estäminen.

Painopiste ennaltaehkäisyyn

Lain päämääränä on edistää itsemääräämisoikeutta ja ennaltaehkäistä tilanteita, joissa sitä joudutaan rajoittamaan. Liisa Murto toivoo, että keskityttäisiin siihen eikä tuijotettaisi ”sallittujen” rajoitetoimenpiteiden listaa. Rajoittaminen on aina viimeinen keino, kun muut lievemmät keinot eivät ole toimineet.

”Esimerkiksi henkilökohtaiseen hygieniaan ja ravitsemukseen liittyvät rajoitetoimenpiteet ovat väärin ymmärrettyinä karmeita”, Liisa Murto sanoo. ”Kun laissa sanotaan, että palvelun tai hoidon toteuttamiseen osallistuva henkilö saa suorittaa hygieniaan liittyvän toimenpiteen asiakkaan vastustuksesta huolimatta, ymmärretäänkö se niin, että ihmisen saa aina viedä pakolla pesulle tai suihkuun? Käytetäänkö pakkoa miettimättä, miten voitaisiin suostuttelemalla tai järjestelemällä saada sama asia hoidettua? Rajoitetoimenpiteitä ei saa käyttää liian kevyin perustein.”

Lakiesityksen valmisteluaikana on noussut uudenlaista keskustelua rajoittavista toimintakäytännöistä, ja lisää ajatusten ja toimintakäytäntöjen tuuletusta tarvitaan. Jos laki hyväksytään, palveluntuottajilla on velvollisuus kouluttaa henkilökuntaansa itsemääräämisoikeudesta.

”On vähitellen tajuttu, että on itsemääräämisoikeuden vastaista sammuttaa valot kahdeksalta ja laittaa kaikki samaan aikaan nukkumaan. On alettu pohtia, mikä on asiakkaan näkökulmasta oikein ja miten voitaisiin kuunnella asiakasta ja hänen mielipidettään”, Liisa Murto sanoo.

”Tavoitteena on, että ymmärrettäisiin että ovien lukitseminen tai sängynlaitojen nostaminen on liikkumisvapauden rajoittamista ja näin ollen vastoin itsemääräämisoikeutta. Miksi sitä tehdään, onko se oikeutettua kussakin tilanteessa, olisiko muuta keinoa päästä samaan lopputulokseen? Ihan varmasti asioita uudestaan miettimällä ja järjestämällä pystytään usein estämään tilanteita, joissa rajoitetaan perusoikeuksia”, Liisa Murto korostaa.

Teksti: Anneli Puhakka | Julkaistu: 

Yksi kommentti artikkeliin ”Itsemääräämisoikeutta koskeva lakiuudistus loppusuoralla”

  • StadilainenKylähullu kirjoitti:

    Lehdessä olevaa artikkelia on vaikea lukea, koska sen tulisi kattaa niin monet erilaiset itsemääräämisoikeuden poistotilanteet ja ihmiset. Mitä tulee itsemääräämisoikeuteen ja sen poistoon niin se on niin tapauskohtaista, että voi kysyä, että voiko siitä ylipäätänsä tehdä sellaista lakia, joka koskisi kaikkia. On itsestään selvää, että hyvin monessa tapauksessa laajasti kirjoitettu itsemääräämislaki loukkaa suuren joukon ihmisoikeuksia.

    On itsestään selvää, että fyysisesti ja henkisesti vammautuneen ihmisen tilanteisiin tarvitaan jotain lakia, joka turvaa hänelle kaikki hänen tilanteensa sellaisiksi, että niistä ei hänelle kodistu minkäänlaista ihmisoikeusrikkomusta. Tämä on erityisen tärkeää varsinkin sen vuoksi, että hän on aina riippuvainen hoitajastaan ja on alisteisessa asemassa tähän.

    Mutta sitten on tilanteen toisessa päässä olevat henkilöt, joilla tarkoitan pakkohoitopäätöksellä mielenterveyspotilaiksi otettuja, joilla saattaa olla sellainen tilanne, että ei ole mitään fyysistä vaivaa ja on jopa korkea koulutus tai jopa ollut jossain korkeassa virassa. Miten on siis mahdollista, että tämmöisiä henkilöitä on ylipäätänsä päätynyt jonnekin suljetulle psykiatriselle osastolle jollain pakkohoitokeinolla? Onko kukaan tehnyt minkäänlaista tilastoa sellaisesta seikasta, että miten suljetuilla psykiatrisilla osastoilla tapaa usein tämmöisiä henkilöitä pakkohoidossa kun vastaavasti niitä, jotka ovat tunteneet itsensä mieleltään sairastuneeksi, on paljon ja nämä kuulema eivät pääse hoidon piiriin.

    Tyypillinen tapaus on sellainen, että ihminen on revitty kotoa ja hänen itsensä tajuamatta miksi viety ambulanssilla suljettujen ovien taaksi psykiatriseen sairaalaan. Joku on tehnyt jonkun ilmoituksen – joku joka ei edes ole esiintynyt omalla nimellään – joku lääkäri kirjoittaa lähetteen ilman että tuntee potilasta sen kummemmin – ja tämä päätyy siten suljettujen ovien taaksen. Vähitellen ehkä kolmen-neljän päivän sisällä hänelle toimitetaan paperi, että olet niin mielisairas, että mielisairauttasi ei voi hoitaa missään muualla kuin täällä suljetulla osastolla. Vieläkään ei potilaalle ole selvinnyt miksi hänet on toimitettu jollekin suljetulle osastolle. Ensin kun hänet tuodaan sairaalaan hänet saatetaan heittää koppiin – vaatteet vietynä ja sairaalan yövaatteisiin pukeutuneena – jossa ei ole muuta kuin epämiellyttävä patja lattialla ja pissareikä lattialla. Siellä häntä pidetään epämääräinen aika, ehkä vuorokausi tai kaksi, kunnes sieltä päästetään ulos. Ihminen on aivan järjissään ja ihmettelee vain, että kuinka tämä kaikki on mahdollista ja missä tässä oikein mättää varsinkin kun hän ei ymmärrä tehneensä yhtään mitään mikä olisi jotenkin mielisairasta. Mitä muuta voi joillekin tulla mieleen kuin se, että olisiko kyseessä jotakin samankaltaista kun on harjoitettu jossain Neukkumaissa, joissa ihmisiä laitettu mielisairaaloihin, pakkotyöhön ja ties minne, jos ei ole tapaettu, jo vain syntymän perusteella. Mieleen tulee, että ketkä ihmeen porukat oikein pyörittävät tätäkin yhteiskuntaa. Kun ihminen täten ja täällä tavoin päätyy suljettujen ovien taakse, niin kaikki näyttää lailliselta, mutta on vaikea ymmärtää mitä motiiveja on takana. Tässä on nyt henkilö, jolta on sitten viety se hänen itsemääräämisoikeutensa ja hän ei voi muuta kuin kokea, että häneen on kohdistunut ties mikä ihmisarvoloukkaus. Moni tilanne on saattanut olla sellainenkin, että henkilöltä viedään henkilöllisyyspaperit kuten henkilökotti, ajokortti, passi, puhelin, pankkikortit ja kotiavaimet ja hän on siis osastolla jossain lumpuissa ilman mitään todisteita siitä kuka hän on. Valitusoikeus tämmöisestä kohtelusta saattaa olla olemassa, mutta todellisuudessa sillä ei ole mitään merkitystä, koska valitus kulkee samojen portaiden kautta, joita pitkin hänet on osastolle toimitettu. Lääkäreillä on myös käypähoitosuositukset, joita he noudattavat. Ja koko lääkäreiden kaarti toimii yhtenä rintamana, kuin muurina, jota vastaan yksittäisen ihmisen on turha taistella. Jos joukossa on joku yksittäinen lääkäri, joka haluaisi vapauttaa henkilön tästä tilanteesta, niin tuskin hän pystyy yksin nousemaan koko muuta lääkärikaartia vastaan ja toimimaan itsenäisesti. Voi kysyä kuinka paljon koko tämä homma palvelee mammuttimaista sairaala- ja lääketeollisuutta ja ties mikä huumerikollisuuskaan ei ole tämmöisestä psykiatrian sairaala- ja lääkehoidosta kaukana.

    Sitten on tämä koko vääntö mikä koskee pakkolääkitystä mikä liittyy pakkohoitoon. Kun ihminen otetaan sairaalaan niin heti aloitetaan lääkehoito. Ihminen, joka on täydessä ymmärryksessään, ei todellakaan voi ymmärtää miksi häntä lääkitään. Jos sairaalaan toimittaminen ei ole ensimmäinen kerta, niin hän on jo saattanut saada maistaa kaikkia lääkkeiden aiheuttamia todella epämiellyttäviä sivuvaikutuksia vastaan. Niistä voi tehdä pitkän listan ja moni on saattanut muuttua täysin lääkevastaiseksi. Silti hänet pakotetaan pakkolääkkeisiin. Tässä kohden ihmisellä pitäisi ehdottomasti olla itsemääräämisoikeus eli jos ei halua lääkkeitä, niin niitä ei myöskään pakoteta ottamaan. Tämä on valtava kustannustaakka Kelallekin. Voi kysyä kuinka pitkälle pakkohoidon lääkitys voi mennä piikityksissään… käyvätkö lopulta käsiksi ja piikittävätkin pakolla vai onko jatkuvaa aivopesua, että hyväksyisit piikityslääkityksen. Pakkohoitoon ja pakkolääkitykseen päätynyt ihminen voi hyvinkin tuntea itsensä loppujen lopuksi niin nurkkaan ajetuksi, että hän päätyy tekemään jonkun epätoivoisen ihmisen epätoivoisen teon eli vaikka itsemurhan. Tämmöisessä tapauksessa voisi sanoa, että kyseessä on oikeastaan murha, joka vain näyttää itsemurhalta ja lääke- ja sairaalateollisuus eivät joudu mihinkään vastuuseen… Valtavia määriä ihmisiä on maassamme saanut jonkun psykiatrisen diagnoosin ja heistä on valtava määrä nuoria aikuisia. Ylikorostettuna saattavat olla nuoret miehet, joko armeijan käyneet tai siitä vapautettuna olleet. Sen lisäksi, että ihminen tuntee itsensä täysin nurkkaan ajetuksia, hänen elämänlaatunsa saattaa laskea niin paljon, että sekin aiheuttaa itsetuhoisia ajatuksia. Moni lihoaa todella valtavaksi tai laihtuu langanlaihaksi. Lääkkeiden sivuvaikutuksina saattaa olla sellaista oireilua kuin esimerkiksi tärinä ja pakkoliikkeet, kuvottava ja paha yleisolo, virtsaamisongelmat, limakalvojen kuivuminen ja verilläolo ja organismin saamisen vaikeutuminen tai loppuminen kokonaan, ummetus, unisuus (on sairasta jos terveuninen nukkuu 16 tuntia vuorokaudessa), muisti pätkii, tuskaisuus, ahdistus, kuolemanpelko toisaalta ja toisaalta itsetuhoiset ajatukset tuskasesta tilanteesta johtuen, turvotus koko kehossa, lihasjäykkyys, hius- ja kynsiongelmat, herkkyys auringonvalolle, kuola valuu suusta varsinkin öisin, puhehäiriöt jne jne lääkityksestä riippuen…

    Kun ihminen on kerran päätynyt psykiatrisen hoidon hampaisiin niin hoito roikkuu hänessä ja jostain käsittämättömästä syystä sinne osastolle voi joutua yhä uudestaan ja uudestaan ihan samankaltaisilla keikoilla. Ihmiselle sanotaan, että häneltä puuttuu sairaudentunto ja hän ei tästä syystä ymmärrä tilannettaan laisinkaan. Myöskään terve ihminen ei voi alkaa sanoa, että olen sairas, koska hän on terve ja näkee tilanteensa. Joillekin annetaan jotain nk psykoedukaatiota, jossa hänelle opetetaan minkälaisia oireita hänellä mukamas olisi. On kuitenkin niin, että jotta ihminen jaksaisi loputtomasti, jouduttuaan tuonne yhteiskunnan pohjasakkaan jonain mielenterveyspotilaana, taistella terveenäolemisensa puolesta, hänellä tarvitsisi olla joku erikoinen henkilökohtainen tausta tai muu tilanne, joka pitää hänet ikäänkuin pystyssä ja hengen voimissa, jotta hän ei sorru ajattelemaan esimerkiksi, että kyllä nuo ovat oikeassa ja minä väärässä, kyllä varmaan olen mielisairas… ja näin lopulta hyväksyä oma tilanteensa loputtomiin ja alistua tilanteeseensa.

    Pakkohoitopotilaan pitäisi ehdottomasti saada tilanteeseensa joku asianajaja, vaikka sekään mahdollisuus ei ole olemassa eikä siitä ehkä olisi mitään hyötyäkään. Oikeuteen ei näitä juttuja kannata viedä – se on pelkkää tuulimyllyjä vastaan taistelemista. Mielenterveysongelmaisilla ei ole ketään ja mitään tahoa, joka ajaisi heidän asiaansa. Potilasasiamies on aivan turha keksintö mielenterveyspotilaille. Mielenterveyspotilas on aivan kuin henkilö, joka on laitettu holhoukseen. Monella ei ole mitään taloudellisia resursseja. Monelle on laitettu asioidenhoitaja ja nämä henkilöt saavat aivan käsittämättömän pienen rahasumman, jolla tarttee selvitä joka viikko ja kuukausi. Moni polttaa tupakkaa lohdutuksekseen tässä tilanteessa, minkä ymmärtää ja joku herkuttelee tuskaansa ja ahdistukseensa. Monelle sairaalalaskut ovat aiheuttaneet taloudellisia ongelmia ja oikeasti on niin, että jos joku otetaan vastoin omaa tahtoa pakkohoitoon, niin ainakin sen nk hoidon tulisi olla täysin maksutonta. Onhan se aivan naurettavaa, että viedään pakkohoitoon ja siitä sitten vielä laskutetaan.
    Tämmöisessä myllytyksessä on suuri määrä ihmisiä, joiden kohdalla itsemääräämisoikeuden puuttuminen on aivan karmea juttu. He eivät ole vaaraksi kenellekään toiselle eivätkä itselleen. Voi kysyä, että mikä täällä oikein mättää kun tänne on pantu yleiseen pyöritykseen tämmöinen ihmisoikeuksien vastainen ja niitä rikkova rumba. Entäpä jos Suomi onkin oikein ihmisoikeusrikkomusten emämaa, vaikka tehdyt tutkimukset sanoisivat jotain aivan toista. Entäpä, jos olemmekin joku Neukkumaiden jäte ollessamme tässä rajanaapurina? Jo panee miettimään sekin, että mitä täällä tapahtui ihmisten juurille ja identiteeteille kun maasta tuli tämä tämänhetkinen tasavalta. Neukkumaissa tunnetusti hälvytettiin koko sen alkuaikainen keski- ja yläluokka ja täällä haihdutettiin ihmisten identiteetti ja juuret toisella tavalla. Kaikista tuli suomalaisia ja annettiin tavisnimet. Moni ei enää tiedä kuka hän oikein on juuriltaan ja nyt on menossa jo viides sukupolvi satavuotisessa Suomessa. Voisiko täältä löytyä myös joku linkki siihen seikkaan, että maamme on täyttymässä ypöyksinäisistä ihmisistä kuten myös eri tavoin mukamas mielenterveysongelmaisista ihmisistä. Ennen oli jonkunlaisia heimoja ja tiedettiin kuka on kuka. Enää ei tiedetä yhtään kuka on kuka ja keihin ihmisiin linkittäytyy syntymänsä perusteella. Jokainen ihminen linkittyy ihmisten verkostoon oma lähipiirinsä kautta ja sitä kautta syntyy maalle kaikkien sen ihmisten verkosto. Tämä on nyt lyöty tässä maassa aivan säpäleiksi ja ihmiset eivät enää kuulu juuri mihinkään. Jokaisen pitäisi vain selvitä ihan omin avuin. Tämmöistä tilannetta tuskin on koskaan aikaisemmin ollut ja globalisaation edistyessä homma vain häiriintyy entistä enemmän maassamme ja siitä on tulossa yhä turvattomampi paikka.

    Minulla ei ole mitään vastausta siihen miten se homma pyörii, että jotkut ihmiset joutuvat yhä uudestaan ja uudestaan jollekin suljetulle psykiatriselle osastolle, vaikka eivät ole tehneet mitään sellaista, mikä olisi vaaraksi heille itselleen tai toisille ihmisille. Ainoa mikä tulee mieleen on, että heidän kohdallaan heidän ympäristössään voisi olla joku ongelma, joka juuri liittyisi lähipiirin sukujuuriin ja verkostoon, jossa elävät. Näin ollen ei ole kyse siitä, että yksittäinen ihminen olisi mielisairas, vaan se verkosto, johon hän syntymänsä perusteella kuuluu on se sairas tai sekaisin oleva. Näin voisi kuvitella, että lähipiiri saattaisi häntä sairastuttaa. Mutta jos näin on, niin ei häntä mihinkään pakkohoitoon tarvitse laittaa.

    Kun ihminen joutuu pakkohoitoon, niin siitä ei koskaan tehdä mitään täydellistä raporttia siitä mitä oikein on tapahtunut ja kuka soittanut ja kenelle, jotta ambulanssi lähtee liikkeelle ja ihminen viedään pakkohoitoon. Pakkohoitoon viedyn henkilön oma kertomus on täysin merkityksetön – sitä ei kukaan kuuntele. Sairaalaan rutiinit ovat aina samat kun henkilö otetaan pakkohoitoon. Koko tässä pakkohoitorumbassa on jotain täysin mätää ja käsittämätöntä vai onko tiedossa jotain tästä asiasta tehtyjä tutkimuksia. Ja tuskin tähän voi saada millään muulla tavalla mitään tolkkua kuin sillä, että koko pakkohoito on lakkautettava ja saatava pois Suomesta ja iltsemääräämisoikeus kaikille pakkohoitoon joutuneille, jotka pystyvät huolehtimaan itsestään ja pois koko lääkepakko. Nämä lääkkeet ovat myrkkyjä ja kaikki eivät halua niitä syödä. Osa lääkkeistä mahdollisesti toimii joidenkin huumeidenkin tavoin. On kuitenkin ymmärrettävää, että jotkut ihmiset ovat oikeasti niin sekaisin, että eivät todellakaan pysty huolehtimaan itsestään, mutta se on eri ongelma kuin näiden ihmisten ongelma, jotka ovat päätyneet pakkohoitoon, vaikka pystyvät huolehtimaan itsestään. Se miten noiden tilanne järjestetään, jotka eivät pysty huolehtimaan itsestään, onkin sitten ihan toinen kysymys ja siinä taas ihmisoikeusrikkomus voisi olla heitteillejättö, jos heistä ei huolehdita. Näin ollen tässä laissa on kaksi ääripäätä, joiden yhteensovittaminen ei välttämättä ole helppoa eikä niitä mahdollisesti edes voida sovittaa samaan lakiin.

    Pakkohoidon poistamisesta tulisi mitä pikimmin tehdä joku kansalaisaloite.

    (Allekirjoita adressi osoitteessa adressit.com Psykiatrisen pakkohoidon lakkauttaminen Pakkohoito pois Suomesta! Itsemääräämisoikeus kaikille!)

    11.02.2017

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.
Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).