Milanossa murennetaan ennakkoluuloja

Milanon esikaupunkialueella sijaitsevassa kolmesta kerrostalosta muodostuvassa yhteisössä asuu perheitä, joiden tehtävänä on tarjota normaalia naapuruutta ja kanssakäymistä erityistä tukea tarvitseville naapureilleen.

Frigeriot, äiti Isabella, isä Marco sekä lapset Leonardo, Elia ja Martino viihtyvät Condominio solidale di Bruzzanon kodissaan erinomaisesti. Lisäbonuksena lapset kasvavat luontevasti erilaisuutta kunnioittaviksi ihmisiksi.Frigeriot, äiti Isabella, isä Marco sekä lapset Leonardo, Elia ja Martino viihtyvät Condominio solidale di Bruzzanon kodissaan erinomaisesti. Lisäbonuksena lapset kasvavat luontevasti erilaisuutta kunnioittaviksi ihmisiksi.

Via Urbino -kadulla sijaitseva kerrostalorypäs ei voi kehuskella turhan komealla ulkonäöllä. Ankeaa 70-lukulaista betonibrutalismia edustavat rakennukset kätkevät kuitenkin sisäänsä paljon lähimmäisenrakkautta ja välittämistä.

Ne rakennettiin alun perin toimistotiloiksi, mutta yritykset eivät kuitenkaan halunneet vuokrata toimitiloja kyseiseltä alueelta ja niin talot jäivät tyhjilleen. Pian asunnottomat, päihdeongelmaiset ja syrjäytyneet ihmiset alkoivat pesäytyä luvatta taloihin. Asuessaan he tuhosivat ympäristöä ja käyttäytyivät uhkaavasti naapurustossa asuvia ihmisiä kohtaan. Talojen huono maine sai alkusysäyksensä näistä tapahtumista.

Monien mutkien jälkeen talot päätyivät Condominio solidale di Bruzzano -järjestölle, joka tarjoaa tuettua asumispalvelua ja kuntoutusta eri tavoin tukea tarvitseville ihmisille. Samaan aikaan Italiassa ryhdyttiin purkamaan laitoksia, joihin kehitysvammaiset tai vakavista mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset oli siihen asti sijoitettu. Laitoksista pois muuttaville ihmisille tarvittiin asuntoja, ja osa heistä päätyi asumaan Condominio solidale di Bruzzanon omistamiin asuntoihin.

Nimby-ilmiö nakertaa luottamusta

Tällä hetkellä järjestö tarjoaa kodin viidelletoista mielenterveyskuntoutujalle, joista osalla on myös kehitysvamma. Asumisyksikköön kohdistuu edelleen suurta vastustusta naapurustossaan, sillä yksikön toiminta on alentanut lähistöllä sijaitsevien asuntojen arvoa.

Nimby-ilmiön syntyyn on vaikuttanut sekä talojen aikaisempi historia huumeiden käyttäjien asuinpaikkana että nykyisten asukkaiden toisinaan arvaamaton käytös.

”Eräs asukkaamme paiskoi kerran kaikki huonekalunsa ikkunastaan ulos suoraan jalkakäytävälle ja siinä olisi saattanut käydä pahasti, jos joku olisi jäänyt alle. Toinen asukas puolestaan virtsasi lasten hiekkalaatikkoon”, kuvailee arkkitehti Marco Frigerio, joka asuu vaimonsa Isabellan ja lastensa Leonardon, Elian ja Martinon kanssa taloyhteisössä.

Asukkaiden haasteellinen käytös on peruja laitosoloista, joissa heitä oli kohdeltu erittäin huonosti eikä heillä ollut mahdollisuutta omaksua sosiaalisesti hyväksyttyjä käytösmalleja.

”Asukkaat elivät laitoksissa todella hirvittävissä oloissa. Heitä saatettiin pitää pakkopadoissa ja heille annettiin sähköshokkeja. Sosiaalisten suhteiden puutteessa he eivät myöskään oppineet puhumaan. Vasta Condominio solidale di Bruzzanoon muutettuaan asukkaat ovat oppineet puhumaan”, Marco kertoo.

Kolmessa kerroksessa

Erityistä tukea tarvitsevat asukkaat asuvat taloryhmän oikeanpuolimmaisessa talossa kolmessa eri kerroksessa sen mukaan, kuinka paljon he tarvitsevat tukea päivittäisessä elämässään. Ylimmän kerroksen asukkaat tarvitsevat paljon tukea päivittäin kaikissa arjen toiminnoissaan. Keskikerroksessa asuu hieman vähemmän tukea tarvitsevia asukkaita ja alimmassa kerroksessa asuvat kaikkein itsenäisimmin pärjäävät henkilöt.

Asukkailla on tukenaan kolmisenkymmentä ohjaajaa, hoitajia, sosiaalityöntekijöitä, kodinhoitajia ja muuta henkilöstöä. Yhteensä talo työllistää 51 henkilöä, joista osa työskentelee talossa toimivassa hostellissa.

Condominio solidale di Bruzzanossa toimii myös hostelli, jossa on usein työharjoittelussa kehitysvammaisia nuoria.Condominio solidale di Bruzzanossa toimii myös hostelli, jossa on usein työharjoittelussa kehitysvammaisia nuoria.

Tällainen keskellä tavallista asuntokantaa sijaitseva mielenterveyskuntoutujien asumisyksikkö on Italiassa ainoa laatuaan. Kaikki muut vastaavat asumisyksiköt ovat edelleen erillään muusta asutuksesta ja poissa tavallisten kansalaisten silmistä.

”Kun asukkaat muuttavat pois laitoksista, aivan ensimmäiseksi heidät on tehtävä näkyväksi, sillä ihmiset eivät Italiassa ole vielä tottuneet näkemään ja hyväksymään erilaisuutta”, Marco pohtii.

Mielenterveyskuntoutujat voivat asua talossa kolme tai poikkeustapauksessa kuusi vuotta. Tätä Marco pitää ongelmana, mutta ainakaan toistaiseksi asiaan ei ole tulossa muutosta.

Kolmen vuoden aikana asukasta tuetaan ja kuntoutetaan yksilöllisen suunnitelman mukaan selviytymään erilaisista arjessa vastaan tulevista käytännön asioista. Myös sosiaalisten taitojen opiskelu on tärkeä osa kuntoutusta.

Filo di Arianna

Condominio solidale di Bruzzanosta tekee ainutlaatuisen sen yhteisöllinen elämäntyyli. Samassa kolmen kerrostalon rakennuskompleksissa asuu Frigerion perheen lisäksi seitsemän muutakin aivan tavallista perhettä, jotka kuuluvat Filo di Arianna -nimiseen sosiaaliseen yhteisöön. Perheet asuvat yhdessä kerrostaloista. Asuntojen vuokrat ovat hyvin kohtuullisia, mutta vastineeksi edullisesta vuokrasta asukkaiden velvollisuus on tarjota erityistä tukea tarvitseville naapureilleen yhteisöllisyyttä. Yhdessäolon muotoja ei ole määritelty millään tavoin. Pääasia on, että toiminta täyttää yhteisöllisyyden määritelmän. Kaikki asukkaat tapaavat toisiaan päivittäin yhteisillä piha-alueilla sekä kerhohuoneissa ja muissa yhteisissä tiloissa joita taloissa on runsaasti.

Arkkitehti Marco Frigerio.Arkkitehti Marco Frigerio.

”Jotkut perheistä saattavat ottaa naapureita mukaansa myös esimerkiksi lomamatkalle. Minulle kuitenkin riittää, että olen heidän kanssaan tekemisissä päivittäin normaaleissa tilanteissa, kuten pihakohtaamisissa ja talon yhteisissä tapahtumissa”, Marco kertoo.

Muuttaminen Condominio solidale di Bruzzanoon vaati Filo di Arianna-yhteisön jäseniltä aluksi suuria ponnisteluja, sillä talot olivat hyvin huonossa kunnossa ja niitä piti remontoida perusteellisesti. Ulkopuolista rahaa remontteihin ei kuitenkaan ole koskaan ollut, vaan perheet ovat rahoittaneet talojen remontoinnin omasta pussistaan. Siksi vielä nytkin parinkymmenen vuoden jälkeen talot ovat edelleen melko rähjäisessä kunnossa, mutta paljon on myös saatu aikaiseksi. Arkkitehdin ammattitaitonsa likoon pannut Marco on muun muassa suunnitellut talojen väliin rakennetut käytävät, jotka yhdistävät talot toisiinsa yhdeksi kokonaisuudeksi.

Yhteisössä asuu myös lääkäri Francesco Croce perheensä kanssa. Hänelle yhteisössä asuminen on tärkeää, koska hän haluaa antaa lapsilleen mahdollisuuden kasvaa uudenlaiseen suvaitsevuuteen.

”Kun olin lapsi, kotiamme vastapäätä asui psyykkisesti sairas nainen. Pelkäsin häntä kovasti, sillä kaikki puhuivat hänestä pahaa. Omille lapsilleni sen sijaan erilaisten ihmisten tapaaminen on täysin normaalia, koska he ovat tottuneet näkemään heitä päivittäin pihapiirissämme”, Francesco kertoo.

Hän kertoo esimerkin lasten luontevasta suhtautumisesta naapureihinsa.

”Kerran eräs vierailija tuli pihaamme samaan aikaan kun eräs talon asukkaista metelöi pihalla. Vieras katsoi häntä kummeksuen, mutta pihalla leikkimässä ollut poikani jatkoi rauhassa leikkejään ja totesi vain, että sehän on meidän Enzo, ei mitään sen ihmeempää.”

Palkat yhteiselle tilille

Filo di Arianna -yhteisöön kuuluvat perheet ovat tehneet kommunistisesta ideologiasta täyttä totta – ja teoria näyttää vieläpä toimivan. Jokainen yhteisön työssä käyvistä ihmisistä luovuttaa palkkansa kokonaan yhteisön tilille, johon kaikilla on käyttöoikeus. Joillain yhteisön jäsenillä on paljon suurempi palkka kuin monilla muilla, mutta sillä ei ole yhteisön jäsenten mielestä mitään merkitystä. Jokainen yhteisön jäsen saa käyttää tilillä olevia rahoja omiin tarpeisiinsa omasta tulotasostaan riippumatta. Lisäksi yhteisön rahoja käytetään esimerkiksi talojen remontointiin ja muihin yhteisiin menoihin. Mikäli rahaa jää yli yhteisön oman tarpeen, sitä lahjoitetaan muille, vasta alkuvaiheessa oleville Filo di Arianna -yhteisöille.

”Tämä järjestelmä perustuu luottamukseen. Emme vahdi toistemme rahankäyttöä emmekä tarkkaile, onko jollekin kenties ilmestynyt jalkaan uudet kalliit lenkkarit”, kuvailee Francesco.

”Ennen kaikki oli yhteydessä rahaan, mutta nykyisin emme mieti raha-asioita lainkaan. Sen sijaan olemme saaneet elämänlaatua, jota ei rahalla saa”, jatkaa Marco.

Pois oravanpyörästä

Halvat vuokrat yhdistyneenä kulutuskulttuurista luopumiseen on mahdollistanut yhteisön jäsenille leppoisan ja kiireettömän elämän vähemmällä työnteolla.

”Työskentelen nykyisin hyvin paljon vähemmän kuin ennen. Olen kotona lasteni kanssa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Myös vaimoni voi toteuttaa unelmaansa kirjailijan ammatista, vaikka se ei toistaiseksi ole vielä varsinaisesti toteutunut”, kertoo Marco.

Myös osa lähiseudun asukkaista haluaa auttaa yhteisön asukkaita – tosin anonyymisti. Milanossa vaatteiden käyttöaika on hyvin lyhyt, sillä kaikki haluavat näyttää tyylikkäiltä ja siksi uusia vaatteita ostetaan paljon. Ongelmaksi muodostuvat käytetyt vaatteet, joista pitäisi päästä tavalla tai toisella eroon. Siksi yhteisön portille ilmestyy usein iso pussillinen käytettyjä vaatteita, jotka talon asukkaat ottavat tyytyväisenä vastaan.

”Yllättävää kyllä, samoilla apajilla näyttävät käyvät myös muut Via Urbinon asukkaat, jotka tutkivat pussien sisältöä salaa öiseen aikaan”, nauraa Marco.

Teksti: Eeva Grönstrand | Kuva: Eeva Grönstrand | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.
Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).